LEHDISTÖTIEDOTE 31.3.2001
SOUTUA
SPORTEXPO HELSINKI
SISÄSOUTULIIGAN FINAALIT JA HENKILÖKOHTAISIA LÄHTÖJÄ 1000 M
YLIOPISTOVIESTI 60 MIN
Nesteen Soutajat ja Vuoksen Soutajat sisäsoutuliigan ykkösiksi
Kolmen osakilpailun sisäsoutuliiga saatiin lauantaina Helsingissä
päätökseen. Kilpailuihin osallistui n. 350 soutajaa eri sarjoissa ja
joukkueissa. Sisäsoutuliiga saavutti jo ensimmäisellä kaudellaan hyvän
suosion ja lunasti paikkansa myös ensi talven kilpailukalenteriin. Liigassa
soudettiin seuroille pisteitä ja jokaiseen luokkaan sai kukin seura tuoda
kuinka monta joukkuetta hyvänsä. Kaikki seuran joukkueet keräsivät siis
pisteitä yhteiseen pottiin jolloin osanotto ja menestys muodostuivat voiton
avaimiksi. Voittaja sai 12 p, kakkonen 10p, kolmonen 9p jne. Kaikki
osallistujat saivat yhden pisteen.
Vuoksen Soutajat ja Turun Akateemiset soutajat kävivät äärimmäisen tiukan
kamppailun naisten soutuliigan voitosta. Vuoksen Soutajat olivat ennen
viimeistä osakilpailua 3 pistettä Turkulaisia jäljessä, mutta yksi päivä
kaiken muuttaa voi. Vuoksen Soutajat otti päivän kilpailussa sijat 1
(joukkue: Minna Nieminen, Hanna Ristola, Anu Mikkonen, Marleena Valtasola)
ja 3 (Päivi Parikka-Sinisalo, Outi Piironen, Marjo Eklund ja Susanna Flang)
ja nappasi voiton yhden pisteen erolla turkulaisiin.Turun Akateemisten
soutajien sijoitukset tänään olivat toinen ja viides. Kolmanneksi souti
tasaisten esitysten jälkeen Hämeenlinnan Soutajat.
Nesteen Soutajien miesjoukkue (Janne Masalin, Panu Soitso, Kim Koskinen,
Jari Turkki) pieksi ensimmäistä kertaa pitkään pitkään aikaan Takon
Soutajien nimivahvan joukkueen (Klaus Geiger, Peter Andersen, Toni
Patrikainen ja Nikolai Fikov) ja otti liigan ykköstilan haltuunsa.
Kakkoseksi sijoittui Turun Soutajat ja kolmanneksi Akademiska Roddklubben.
Takon Soutajat ei saanut jalkeille joukkuetta Turun osakilpailuun ja heidän
mahdollisuutensa kokonaisliigassa menivät siihen.
Yliopistoviestin voitto jälleen Turun Akateemisille soutajille
Turun Akateemiset soutajat ja Akademiska Roddklubben Helsingistä kävivät
todella kovan kamppailun tunnin viestisoudussa. Akademiska Roddklubben
johti välillä jo lähes 200 m erolla, mutta Turku tuli rinnalle ja ohi.
Tulosparannus voittajajaoukkueella oli viime vuodesta n. 1 kilometri, joten
vuoden aikana on akateeminen soutu mennyt kukonaskelia eteenpäin sekä
Turussa että Helsingissä. Tampereen joukkue ei kapealla materiaalillaan
pysynyt mukana kilpakumppaniensa vauhdissa.
Tuloksia
Sisäsoutuliiga Naiset
1. Vuoksen Soutajat 50p,
2. Turun Akateemiset Soutajat 49p,
3. Hämeenlinnan Soutajat 29p,
4. Turun Soutajat 18p,
5. Akademsika Roddklubben 8p,
6. Iitin Soutajat 7p,
7. Lappeenrannan Soutajat 5p
Yksilökilpailuissa nähtiin useita SE-tuloksia
Vuoksen Soutajien Minna Nieminen souti naisten kevyen luokan SE:ksi 3:26,5.
Saman tempun teki alle 16 vuotiaiden poikien sarjassa Pargas Roddklubbenin
John Karlsson joka veti uusiksi SE-lukemiksi 3:05,0. Vauhti on tuohon ik
äluokkaan todella kovaa. Vanhemmista miehistä SE lukemiin pääsi miesten yli
50 v sarjassa Valkeakosken Vesiveikkojen Markku Halme ajalla 3:07,1.
Sisäsoutuliiga Miehet
1. Nesteen Soutajat 54p,
2. Turun Soutajat 30p,
3. Akademiska Roddklubben 29p,
4. Joutele 27p,
5. Takon Soutajat 25p,
6. Vuoksen Soutajat 17p,
7. Turun Akateemiset Soutajat 14p,
8. Lappeenrannan Soutajat ja Valkeakosken Vesiveikot 8p
Yliopistoviesti 60 min
1. Turun Akateemiset Soutajat 18717 m
2. Akademiska Roddklubben (HKI) 18645 m
3. Tampereen Yliopisto ja TTKK 17408 m
Yksilökilpailut
Naiset kevyt
1. Minna Nieminen, Vuoksen Soutajat 3.26,5 (SE)
2. Hanna Ristola, Vuoksen Soutajat 3:30,6
3. Nina Karjalainen, Lappeenrannan Soutajat 3:45,1
Naiset Avoin
1. Sanna Sten, Helsingin Soutuklubi 3:26,5
2. Riikka Mäkelä, Hämeenlinnan Soutajat 3:42,5
3. Marjo Eklund, Vuoksen Soutajat 3.43,8
Miehet avoin
1. Heikki Tukonen, 2:57,5
2. Jaakko Hasu, Vuoksen Soutajat 2:57,7
3. Klaus Mäkelä 3:00,5
Miehet yli 30v.
1. Mika Taimisto 2:58,9
2. Tapani kiveläinen, Hullun Hirven Soutajat 2:59,6
3. Jouko Korhonen, Joutele 3:03,6
Pojat alle 16v
1. John Karlsson, PRK, 3:05,0
2. T-P Johansson, PRK, 3:27,1
3. Lars Granvik, PRK, 3:29,8
Pojat alle 18v
1. Juho Pihkoluoma, Ikaalisten Soutajat 3:15,1
2. Timo Kuismanen, Lappeenrannan Soutajat, 3:19,8
3. Mika Lankinen, Lappeenrannan Soutajat, 3:27,8
Tytöt alle 18 v.
1. Anu Mikkonen, Vuoksen Soutajat, 3:39,8
2. Outi Piironen, Vuoksen Soutajat 3:40,3
3. Essi Tamminen, Hämeenlinnan Soutajat, 3:48,2
Naiset alle 23v.
1. Mervi Hirvi, Lappeenrannan Soutajat 3:41,9
2. Marjut Hirvi, Lappeenrannan Soutajat 3:43,2
3. Marja Keskisaari, Lappeenrannan Soutajat 3:47,8
Miehet kevyt yli 40v
1. Reijo Niemenmaa, Parkanon Urheilijat, 3:07,2
2. Petri Ikävalko, Joutele, 3:12,3
3. Ari Mykkänen, Lappeenrannan Soutajat, 3:12,6
Miehet kevyt
1. Juha Halttunen, Joutsan Veneseura, 3:14,7
2. Toni Kuparinen, Lappeenrannan Soutajat 3:15,1
3. Timo Kinnunen, Lumene Rowing Team, 3:19,7