NESTEEN SOUTAJAT 40 VUOTTA
Nesteen Soutajat 1970 - luvulla.
Nesteen Soutajien perustava kokous pidettiin Naantalissa, lokakuussa 1961. Yhdistysrekisterin virallisiin asiakirjoihin seura on merkitty 1.12.1961. Seuran perustamisen lähtökohdista liikkui monenlaista legendaa. Vahvimpana nousi esiin tarina legendaaristen vuorineuvosten Uolevi Raaden ja Juuso Waldenin välisestä saunakeskustelusta, jossa Walden oli kehuskellut omilla valkeakoskelaisilla soutajillaan. Katsotaan-, totesi Raade, -eiköhän sitä meiltäkin soutaja-aineksia löydy-. Seuraavana päivänä sai silloinen tuotantojohtaja Risto Nummila tehtäväkseen perustaa yhtiön sisälle soutuseuran. Tarina eli pitkään legendanomaista elämää, kun kukaan ei oikein uskaltanut vuorineuvokselta kysyä, että oliko se perustamisasia tosiaankin tällainen-? Seuran 20v juhlissa minä silloisena puheenjohtajana sitten rohkaisin mieleni ja kysyin Raadelta tätä asiaa. -Kyllä se jotenkin niin meni-, sanoi Raade ja siitä asti sitä on pidetty legendan sijaan seuran perustamiseen vaikuttaneena totuutena.
Seuran tarkoitus
Seuran päätarkoitus oli tarjota uuden yhtiön henkilöstölle mielekästä ja tervettä liikuntaharrastusta. Kun vesi ja satamapalvelut oli vieressä ja yhtiöllä oli jo isompiakin veneitä laiturissa, niin soutu oli mitä oivallisin harrastemuoto henkilöstölle. Henkilökunta oli siihen aikaan iältään vielä kovin nuorta. Taisi olla keski-ikäkin peräti alle 30v. Eihän tällaisia nuoria pidätellyt mikään. Kilpailemaan siinä piti päästä ja mittelemään voimia ihan valtakunnan tasolle asti. Seura liittyi Suomen Soutuliiton jäseneksi ja yhdistyssääntöjen mukaan sen tuli olla avoin seura myös henkilökuntaan kuulumattomille soutuhaluisille ihmisille. Tässä yhteydessä myös monet Wärtsilän Soutajien urheilijat liittyivät seuramme jäseniksi voidakseen jatkaa kilpailu-uraansa Wärtsilän Soutajien lopetettua soututoiminnan. Jalostamotoiminnan laajennuttua Porvooseen oli luonnollista, että myös soututoiminta laajeni Porvoon talousalueelle. Porvoon jaosto perustettiin v-66. Aluksi tukipaikkaa pidettiin Porvoon joen rannassa entisissä AEB:n tiloissa. Vuonna -71 perustettiin Veckjärvelle seuran uusi soutukeskus. Tämä keskus on edelleenkin soutajien ahkerassa käytössä.
Menestys
Kilpasoudullinen menestys seuralla on ollut niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla huikea. Seuran soutajia on osallistunut kaikkiin olympiakisoihin alkaen Meksikon kisoista-68 Pekka Sylvanderin ja Kauko Hännisen kaksikkovenekunnasta aina Atlantan-96 Laila Finska-Bezzerra`n yksikkövenekuntaan asti. Viime olympiakisoissa ei suomalaisia soutajia esiintynyt, johtuen sopivien luokkien puutteesta. Soutuhan on myös joutunut olympiakisoihin tulleen urheilijakiintiöiden kohteeksi. Samaan aikaan Sydneyn kisojen kanssa Laila souti maailmanmestaruuteen kevyt yksikkö-luokassa Zagrebissa.
Seuran kirkkain tähti on ollut tietenkin kolminkertainen olympiavoittaja Pertti Karppinen. Hänen saavutuksiinsa on enää kenenkään vaikeata yltää. Kolmen olympialaisen kultamitalin ja kahden maailmanmestaruuden saavuttaminen on ollut sen tason tuloksen tekoa, että jo siitä syystä häntä pidetään kaikkien aikojen parhaimpiin lukeutuvana urheilijana koko maailmassa, kaikki lajit mukaan lukien. Yltäneet media-kynnyksen yli Pertin huikeiden suoritusten varjossa. Merkittävimpiä kansainvälisen tason soutajia ovat olleet jo mainittujen lisäksi Pertin veljet Masa, Erkka ja Reima. Porvoolaiset Leo Ahonen, Leif Andersson ja Kari Hanska. Lindroosin veljekset Aarne ja Kari sekä Fredrikssonin veljekset Olav ja Rainer. Myös seuran 60-70- luvun kahdeksikko oli kansainvälisen tason joukkue, joka osallistui puhtaana seurajoukkueena MM-tason kilpailuun ja souti myös ensimmäisenä suomalaisjoukkueena 2000m:n kilpailumatkan alle kuuden minuutin. Erityisen kunniamaininnan ansaitsee joukkueen jo lähes legendaarisen maineen vuosikymmenen aikana, 1960-luvulta aina 2000-luvulle asti-! Ei naisten soutukaan ole ollut piilossa seuran toiminnassa. Jo 60-luvun lopulla Porvoossa oli useita turkulaiset Eija Sylvander (os. Aava) ja Kaarina Elmiö. Tästä jatkoivat porvoolaiset sisarukset Tuula ja Irja Westerlund seuran naissoudun maineen puolustajina. Monet nuoremmista seuran naissoutajista jatkavat vielä uraansa Laila Finska-Bezzerra`n vanavedessä. -80-90- luvulla seuralla olikin joukkue, joka korjasi lähes kaiken Suomen mestaruuskilpailuissa.
Nesteen Soutajat ja Neste Oy
Nesteen Soutajat on tyypillinen yhtiön joukkue. Menestyksen taustalla on ollut valtaisan työn lisäksi myös Neste Oy:n, nykyisen Fortum Oyj:n taloudellinen tuki. Seuralla on ollut onni mukanaan kun yhtiön sisältä on aina löytynyt henkilöitä, jotka ovat olleet valmiita uhraamaan kaiken vapaa-aikansa seuran menestyksen eteen sekä vahvan seuratoiminnan ylläpitämiseen. Näistä henkilöistä mainittakoon moninkertaiset puheenjohtajat Reima Aaltonen Naantalista ja Matti Pohjanheimo Porvoosta. Myös seuran sihteereinä ovat toimineet monien vuosien ajan Simo Saloranta Naantalissa ja Raimo Rainio Porvoossa. Seuran koko toiminnan 'isänä' ja luojana arvostamme erityisesti huippusoutajanakin kunnostautunutta Raimo 'Blukka' Blomqvistìa ja systemaattisen valmennuksen seuraan tuonutta Kalevia Saloa. Näiden ja monen muun seurahenkilön pyyteetöntä työpanosta ei voida millään rahalla mitata.
Nesteen Soutajien menestys ei voinut olla vaikuttamatta Neste Oy:n johdon mielipiteisiin soutajistaan. Seura ja yhtiö elivät käsi kädessä niin hyvässä kuin pahassakin. Seuran joukkueelta evättiin eräällä matkalla majoittuminen Tanskassa, kun yhtiö oli vähän 'lätrännyt' myrkkyjen kanssa Pohjanmerellä. Vuoden verran piti matkustella 'ryhmä Andersson' nimellä Euroopassa. Kansainvälisten kilpailujen yhteydessä Nesteen Soutajista käytettiin lähes poikkeuksetta mainintaa 'Neste'. -Onko Neste suta-je-at-, ääh- Neste-! valmis-?- huutelivat lähettäjät, kun ei soutaja sana suussa taipunut Ranskan eikä Englannin kielille. Tampereen v-95 maailmanmestaruus soutujen yhteydessä pidetyssä kv-lehdistö tilaisuudessa, jonka Neste Oy sponsoroi, sanoi KV-liiton FISA:n lehdistöpäällikkö Paul Kölliger minulle, että -kyllä hän on aina tiennyt Nesteen Soutajat, mutta että Te jalostatte öljyäkin, se on ihan tavatonta-! Baltian maiden alueella Soutajat liikkuivat jo vuosikausia ennen yhtiön markkinointi yksikön ihmisiä. Todennäköisesti siellä ei maaperää ja ihmismieliä ainakaan ollut huononnettu ennen yhtiön liikenneasemien verkostoa luotaessa. - Voidaan kyllä sanoa, että yhtiömme oli -80 alussa tunnetumpi soutajistaan kuin öljystään -! Tämä oli yhtiössä silloin vaikuttaneen henkilöstöjohtajan mielipide. Näin yhtiö käytti soutajiaan melkoisen taitavasti hyödykseen. Ja mikäpä oli käyttäessä, kun keulakuvana kulki Karppisen tapainen kaiken urheilun väärinkäytösten ja lieveilmiöiden voimakas vastustaja. Hänen kauttaan Nesteen Soutajien nimi on aina ollut kirkas ja hyvämaineinen.
Tämän päivän Nesteen Soutajat
Nesteen Soutajat ovat satsanneet muiden soutuseurojen ja yhteisöjen tavoin Kirkkovene soututoimintaan. Kirkkoveneellä soutaminen on saavuttanut tavattoman suuren suosion monissa työyhteisöissä. Se on erinomainen tapa kasvattaa tiimihenkeä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta yritystoiminnan henkilöstössä. Vene kun kulkee juuri niin hyvin kuinka sen 'heikoin lenkki' kykenee soutamaan. Muun 'porukan' on saatava heikommatkin mukaan vaikka yhteisvoimin, muuten ei tulosta synny. Tätä palvelumuotoa Nesteen Soutajat on tarjonnut nykyiselle Fortumin henkilöstölle ja sitä on myös ahkerasti käytetty. Esimerkkinä voidaan todeta, että jo vuosien ajan Sulkavan soutuun on osallistunut toistakymmentä kirkkoveneryhmää Fortumin eri yksiköistä. Toki seura satsaa edelleenkin myös kilpasoutuun. Laila Fiska-Bezerra tavoittelee toista maailmanmestaruuttaan kuluvan vuoden elokuun lopulla Sveitsin Lucernissa.
Matti Pohjanheimo
34vuotta seuran jäsenenä



