HAASTESOUTU PORVOONJOELLA 23.5.2009


7/5/2009

Perinteinen ja "leikkimielinen" kirkkovenekilpailu, Porvoon haastesoudut, soudetaan jälleen Porvoon keskustan tuntumassa Porvoonjoella lauantaina 23.5.2009. Nesteen Soutajat toivottaa kaikki soudun ystävät mukaan tapahtumaan nauttimaan todellisesta soututunnelmasta Porvoon jokirantaa. Tarkempaa tietoa tapahtumasta löytyy oheisesta linkistä.



NESTEEN SOUTAJILLE MENESTYSTÄ SISÄSOUDUN SM-KILPAILUSSA


31/1/2009



Lauantaina 31.1. soudettiin Helsingin urheilutalolla sisäsoudun SM-kilpailut, joihin Nesteen Soutajat osallistui sekä juniori- että miesten sarjoihin.

Ensimmäisenä kilpailun aloitti Saara Tenhovuori, joka sijoittui hienosti 4. sijalle B-tyttöjen sarjassa. Ensimmäisen SM-mitalin souti Mira Lindgren, joka sijoittui kolmanneksi A-tyttöjen sarjassa. A-poikien sarjassa Aleksi Peltola souti neljänneksi ja Esa Myrttinen sijalle 7.

Miesten 30–39 v. kevyessä sarjassa Panu Soitso souti hienosti SM-hopealle. Päivän ainoa suomenmestaruus Porvooseen tuli tyttöjen alle 14 v. parikilpailussa jossa Nesteen Soutajien pari Olivia Kollanus-Ida Virkki ottivat ylivoimaisen voiton.

Miesten joukkuekilpailussa nähtiin tiukka kamppailu sijoista 2-5, jossa neljä joukkuetta souti alle sekunnin sisään. Tässä kamppailussa Nesteen joukkue tuli hienosti SM-hopealle joukkueella Pedro Pietiläinen, Kaj Mattson, Petteri Aaltonen ja Markku Jokisipilä. Nesteen soutajien Varsinais-Suomen jaoston Olli-Pekka Karppinen souti suomenmestaruuteen B-poikien sarjassa. Miesten avoimessa luokassa V-S-jaoston Petteri Aaltonen souti hienosti SM-hopeaa.

SM-KISAN TULOKSET



JÄSENMAKSUT KAUDELLE 2009


17/1/2009




Porvoon jaoston johtokunta on määritellyt seuraavat jäsenmaksut kaudelle 2009:

- aktiivijäsenmaksu 120 euroa (oikeuttaa harjoituskeskuksen käyttöön ja venekaluston käyttöön tapauskohtaisesti johtokunnan päätöksen mukaan)

- perhejäsenmaksu 160 euroa (oikeuttaa harjoituskeskuksen käyttöön ja venekaluston käyttöön tapauskohtaisesti johtokunnan päätöksen mukaan)

- kannatusjäsenmaksu 20 euroa (ei oikeuta harjoitustilojen eikä –kaluston käyttöön)

- salijäsenmaksu 60 euroa (oikeuttaa vain puntti- ja ergotilan käyttöön)

Jäsenmaksu maksetaan Porvoon jaoston tilille 535806-2135282 viimeistään 5.2.2009.

Ilmoita jäsenmaksun yhteydessä muuttuneet yhteystietosi!

Jokainen maksaa kilpailuisenssinsä itse Soutuliittoon! Lisenssistä löytyy lisää tietoa Soutuliiton nettisivuilta.



BALTIC CUP



Lisää kuvia Baltic Cupista löydätTÄÄLTÄ.

Tiettävästi vuoden 2008 viimeinen olympialuokan soutukilpailu, Baltic Cup, soudettiin syyskuun lopulla Tampereen Kaukajärvellä. Baltic Cupin tarkoituksena on innostaa ja motivoida juniorisoutajia harjoittelemaan tulevan kesän junioreiden MM-kilpailuja varten. Kilpailussa oli mukana joukkueita Baltian maista (Virosta, Latviasta ja Liettuasta), Pohjoismaista (Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska) sekä Saksasta, Venäjältä ja Puolasta.

Nesteen Soutajista oli Suomen joukkueessa myös edustus. Aleksi Peltola ja Esa Myrttinen soutivat poikien ja Mira Lindgren ja Emilia Kollanus tyttöjen pariaironelosta. Poikien nelonen souti lauantaina 2000 metrillä B-finaalin kolmanneksi ja samalla koko kilpailun viimeiselle sijalle. Taso oli poikien pariaironelosessa todella kova. Nopein joukkue, Saksa, souti A-finaalissa aikaan 6.10,35 ja saman lähdön viimeinen joukkue, Tanska, aikaan 6.31,61. Suomen joukkueen aika B-finaalissa oli 7.00,75. Suomen juniorit saivat varmasti Baltic-viikonlopusta rutkasti kilpailukokemusta. Toivottavasti innostus harjoitteluun lisääntyi kokemuksen myötä.

Sunnuntaina soudettiin 500 m:n sprinttimatka. Poikien nelonen sijoittui B-finaalin toiseksi ja tyttöjen nelonen A-finaalin viidenneksi.


Tuloksia Baltic Cupista löydätTakon Soutajien nettisivuilta



MASTERS REGATTA LIETTUASSA



Harvinainen näky: Panu Soitso soutaa Takon paidassa. Kuvan kahdeksikko souti kolmanneksi C-sarjassa.



Kansainvälisen soutuliiton FISAn ikämiesten maailmanmestaruuskisat, Masters Regatta, järjestettiin tänä vuonna 4.-7.9. Liettuan Trakaissa, joka sijaitsee noin 30 km:n päässä pääkaupunki Vilnasta. Soutuareena sijaitsee upean 1300-luvulla rakennetun Trakain linnan kupeessa Galve-järvellä. Linna tosin tuhottiin 1600-luvulla hyökkääjien toimesta maantasalle ja linnan jälleenrakentaminen aloitettiin 1900-luvun alkupuolella.

Suomesta lähti tänä vuonna mukaan kisoihin yllättävän paljon veteraani-ikäisiä (yli 27 v.) soudun ystäviä. Samaan aikaan vietettiin Suomessa soutukauden päättäjäisiä! Kaiken kaikkiaan kisoissa oli mukana yli 1500 soutajaa 38 eri maasta. Kilpailumatkana oli kaikilla 1000 m poijutetulla albaaniradalla. Soutajat jaetaan Masters-kisoissa kahdeksaan eri ikäsarjaan: 27-, 36-, 43-, 50-, 55-, 60-, 65- ja yli 70-vuotiaat. Sarjojen lyhenteet ovat järjestyksessä A, B, C, D, E, F, G ja H.

Nesteen Soutajista mukana oli yhteensä 13 vannoutunutta soudun harrastajaa: Kari Hanska, Kari Lindroos, Hannu Näkki, Jorma Eiskonen, Tommy Blomqvist, Tapio Vuori, Jari Turkki, Timo Virta, Kjell Karlsson, Panu Soitso, Sami Ruoholahti, Seppo Nylund ja Hannu Näkki. Perämiehen virkaa hoiti ARK:n Leif Buss.

Vihreäpaidat osallistuivat kahdeksikkoon sarjoissa B-, D, - ja F sekä miesten C-sarjan pariaironeloseen kokoonpanolla Lindroos, Karlsson, Soitso ja Ruoholahti. Lisäksi Soitso ja Karlsson soutivat pariairokaksikkoa sarjassa B ja Tapio Vuori kilpaili yksikössä sarjassa C. Miesten yksikön C-sarjassa oli kisojen suurin osallistujamäärä. Kaikki Nesteen Soutajien joukkueet jäivät miltei jokaisessa kisassa maailmanmestaruudesta noin 15-25 sekunnin päähän.

Suomalaisia maailmanmestaruuksia Trakaista kuitenkin tuli läjäkaupalla. Mitaleita eniten kahmi Takon Soutajien Klaus Geiger, joka voitti seitsemästä soutamastaan startista kuusi eri veneluokissa. Takon Soutajien kahdeksikko voitti oman B-sarjan starttinsa maailmanmestaruuden. Seuraavana päivänä Heikki Haavikko oli estynyt soutamaan Takon kasissa C-sarjassa. Nesteen Soutajien Panu Soitso meni tuuraamaan Heikkiä. Takon vihreäpaidalla täydennetty joukkue jäi maailmanmestaruudesta noin 5 sekuntia, ja hävisi edellisen päivän Takon mestarijoukkueelle vain sekunnin verran.

Kahdeksikkosoutu on viime vuosina hiipunut Suomessa hyvin paljon. 1990-luvun loppupuolella alkanut soutuliiga aktivoi soutajia runsain joukoin soutamaan kahdeksikkoa. Tuolloin miesten kahdeksikossa soudettiin jopa karsintakisoja. Parin viime vuoden aikana Suomen kahdeksikkosoutua ovat pitäneet yllä lähinnä Takon Soutajat ja Nesteen Soutajat. Masters-kisat tarjoaakin uusia haasteita joukkuesoudusta kiinnostuneille aktiivikuntoilijoille. Masters-kisoissa taso on suunnilleen samaa luokkaa, ellei jopa kovempaa, kuin aikoinaan Turun Soutajien ja Nesteen Soutajien ollessa huippukunnossa 1990- ja 2000-luvun taitteessa. Kahdeksikkojen maailmanmestaruuksien voittoajat olivat nopeimmillaan kolmen minuutin luokkaa tuhannella metrillä. Kaudella 2009 Masters-kisat soudetaan Itävallan Wienissä.

Masters Regatta tukee kansainvälistä juniorisoutua, sillä jokaisesta kilpailun osallistumismaksusta menee osa suoraan junioritoimintaan.

Katso Trakain kuviaTÄÄLTÄ.



NESTEEN SOUTAJILLE MENESTYSTÄ SPRINTTI-SM-KILPAILUISSA



B-junnujen menestyksekäs kaksikko Myrttinen-Peltola


Viikonloppuna soudettiin Espoon laaksolahdessa olympialuokkien sprintti-sm-kilpailut. Lauantaina aamupäivällä soudettiin B-junioripoikien ja miesten yksikön karsinnat, joista seuramme soutajat selviytyivät hienosti A-finaaliin. Iltapäivällä ensimmäisenä finaalina oli B-poikien yksikkö, jossa Nesteen pojat ottivat kaksoisvoiton, järjestyksessä Aleksi Peltola suomenmestarina ja Esa Myrttinen SM-hopealla. Heti perään Nesteen VS-jaoston soutajat ottivat myös miesten yksikössä kaksoisvoiton järjestyksessä Petteri Aaltonen ja Juho Karppinen. Aaltonen ja Karppinen voittivat myös miesten pariairokaksikkolähdön, sekä soutivat yhdessä Sami Ruoholahden ja Markku Jokisipilän kanssa miesten pariaironelosten lähdössä toiseksi.

Porvoon jaoston junioreiden kilpailut jatkuivat pariairokaksikoissa, joissa Nesteen Teemu Elomaa ja Simo Myrttinen soutivat hienosti A-poikien lähdössä toiseksi. Tiukin kamppailu nähtiin A-tyttöjen pariairokaksikossa, missä Nesteen Mira Lindgren ja Emilia Kollanus soutivat hienon loppukirin ansiosta neljänneksi, jääden vain alle kaksi sekuntia voittajalle.

Sunnuntaina kilpailua häiritsi kova tuuli, jonka johdosta kilpailun jyry päätti peruuttaa kaikki C-junioreiden lähdöt. Seuramme soutajia ei kova tuuli haitannut, vaan lauantain menestystä jatkettiin. Ensimmäisenä lähtönä oli miesten perämiehetön kaksikko, jossa seurallemme tuli kaksoisvoitto järjestyksessä Aaltonen-Karppinen suomenmestarina ja Ruoholahti-Jokisipilä SM-hopealla. Samaiset soutajat voittivat myös miesten perämiehettömän nelosen. Merkille pantavaa on, että seuraamme kolmisen vuotta edustanut Markku Jokisipilä otti viikonloppuna ensimmäisen kultamitalinsa vihreäpaitojen väreissä, ja samalla ensimmäisen mestaruutensa viiteen vuoteen. Toki Markulla on lukuisia mestaruuksia Turun Soutajien väreissä soudettuna.

Junioreiden lähdössä Mira Lindgren souti hienosti A-tyttöjen yksikössä SM-pronssille ja vähän myöhemmin yhdessä Emilia Kollanuksen kanssa B-tyttöjen pariairokaksikossa myös SM-pronssille.

Aleksi Peltola ja Esa Myrttinen kruunasivat kilpailunsa ottamalla vielä voiton B-poikien pariairokaksikossa. Päivän viimeisenä lähtönä oli miesten kahdeksikko, johon seuramme osallistui kahden veneen voimin. Kahdeksikko lähdön tiukin kilpailu käytiin odotetusti Nesteen Soutajien ykköskahdeksikon ja Takon Soutajien välillä. Takon kahdeksikko vei voiton kahden kymmenyksen erolla Nesteen joukkueeseen. Nesteen Soutajien toinen kahdeksikko souti lähdössä neljänneksi.

Nesteen Soutajien juniorit ovat menestyneet kuluneella kaudella erittäin hyvin. Toivottavasti saavutettu menestys lisää harjoitteluintoa myös ensi kautta varten. Junioritasolta toiselle siirryttäessä kilpailujen taso kovenee, joten menestyäkseen myös harjoittelua pitää lisätä!







NIEMINEN JA STEN UPEASTI A-FINAALIIN


15/8/2008

Suomen naisten kevyt kaksikko lunasti upeasti....LUE LISÄÄ



ALEKSI PELTOLA TUPLAMESTARIKSI


13/8/2008


Junnuvalmentajien (Jari, Kjell ja Jaana) sekä junnusoutajien kauden
työ palkittiin menestyksellä Jämsänkosken SM-kisassa.


Sunnuntaina soudettiin Jämsänkoskella yksiköiden ja kaksikoiden SM-kilpailut. Kilpailut saatiin tänä vuonna poikkeukselliseti soutaa lähes tyynessä kelissä eikä edellisien vuosien tapaan tuuli olosuhteet päässeet sotkemaan kenenkään soutua. Tyynen kelin ansiosta päästiin soutamaan tasaväkisiä lähtöjä, joissa nesteen soutajien juniorit menestyivät hyvin.

Parhaiten nesteen soutajista menestyi Aleksi Peltola joka souti kisojen tuplamestariksi voittamalla mestaruuden B-junioreiden yksikössä sekä B-junioreiden pariairokaksikossa yhdessä Esa Myrttisen kanssa. Esa Myrttinen souti myös B-junioreiden yksikössä sijalle 4. Tyttöjen B-juniori yksikössä Mira Lindgren souti tiukan kamppailun jälkeen hienosti sijalle 4.. A-junioreiden pariairokaksikossa Teemu Elomaa sekä Simo Myrttinen soutivat SM-pronssia.

Miesten puolella Naantalin jaoston Juho Karppinen souti yksikössä SM-hopealle sekä pariairokaksikossa yhdessä Petteri Aaltosen kanssa toiseksi.








MINNA JA SANNA URAKOIVAT PEKINGISSÄ


12/8/2008

Suomalaiskaksikko Nieminen-Sten aloitti olympiaurakkansa sunnuntaina kevyen pariairokaksikon alkuerillä....LUE LISÄÄ



SOUTULIIGAN VOITTO NESTEEN SOUTAJILLE


8/7/2008

Nesteen Soutajat vei selvällä erolla tämän vuoden soutuliigan mestaruuden. Vihreäpaitamme osallistuivat laajalla rintamalla eri lähtöihin niin mies-, nais-, kuin juniorisarjoissa. Ratkaisevassa roolissa olivat yksikkölähdöistä kerätyt pisteet sekä panostus kahdeksikkoon liigan viimeisessä osakilpailussa.

Soutuliiga 2008
Lopputulokset

1. Nesteen Soutajat 454 p.
2. Soutumiehet 382 p.
3. Takon Soutajat 381 p.
4. Turun Soutajat 323,7 p.
5. Hämeenlinnan Soutajat 278,1 p.
6. Valkeakoskn vesiveikot 164 p.
7. Jämsänjoen Soutuveikot 126 p.
8. Vuoksen Soutajat 88,9 p.
9. Akademiska Roddklubben 32 p.
10. Esbo IF 4 p.
11. Turun Akateemiset Soutajat 3,6 p.


Kokemus ja nuorten soutajien "nälkä" toivat seuralle soutuliigan mestaruuden.


Kahdeksikko avasi kilpailukautensa viimeisessä liigakisassa. Lauantaina 2 km:llä kasi oli toinen ja sunnuntaina 500 m:n pikamatkalla joukkue vei voiton.

Kasijoukkue: Panu Soitso, Kjell Karlsson, Kari Lindroos, Sami Ruoholahti, Juho Karppinen, Petteri Aaltonen, Tommi Sahila, Markku Jokisipilä, cox Hanna Gorschelnik



NESTEEN SOUTAJIEN JUNIORIT MENESTYIVÄT HYVIN SOUTULIIGASSA LAHDESSA


28-29/6/2008

Viikonloppuna soudetussa soutuliigan osakilpailussa Lahdessa nesteen soutajat saavutti mitalisijoja sekä junioreissa että aikuisten sarjassa. Lauantaina ensimmäisessä lähdössä nesteen soutajat ottivat kaksoisvoiton B-junioreiden yksikössä järjestyksessä Aleksi Peltola voittajana sekä Esa Myrttinen toisena.

Seuraavassa lähdössä nesteen Mira Lindgren souti tyttöjen B-junioreiden yksikössä hopeaa. Sama menestys jatkui myös aikuisten yksikössä, jossa nesteen Petteri Aaltonen voitti ja Tommi Sahila tuli toiseksi. Myös naisten yksikössä Marjaana Risku souti hopealle.
Iltapäivällä soutuja jatkettiin pariairokaksikossa, joissa juniorit menestyivät hyvin. Aleksi Peltola ja Esa Myrttinen voittivat B-junioreiden kaksikon. Mira Lindgren ja Emilia Kollanus tulivat pronssille B-junioreiden kaksikossa. Myös C-junioreiden sarjassa ensimmäisiin kilpailuihin osallistuneet Saara Tenhovuori ja Olivia Kollanus voittivat oman luokkansa.

Sunnuntaina kilpailuja jatkettiin sateisessa säässä ja lauantain mukaisesti nesteen soutajien menestys jatkui. Päivän aloitti lauantain tapaan poikien B-juniori yksikkö jossa Aleksi Peltola voitti selvällä erolla mutta Esa Myrttinen jouti taistelemaan ihan viime metreille tullen toiseksi puolen sekunnin erolla ennen Valkeakosken soutajaa. Myös tyttöjen B-juniorien yksikössä nähtiin tiukka loppukamppailu jossa Mira Lindgren jouti taipumaan pronssille jääden vain puoli sekuntia hopea sijasta. Miesten yksikössä lauantain tapaan Petteri Aaltonen voitti ja Tommi Sahila tuli toiseksi. Naisten yksikössä Marjaana Risku paransi lauantain sijoitusta voittamalla lähtönsä.

Iltapäivällä soudetuissa pariairokaksikko lähdöissä Aleksi Peltola ja Esa Myrttinen voittivat poikien B-junioreiden lähdön. Tyttöjen B-juniori lähdössä Mira Lindgren ja Emilia Kollanus soutivat toiseksi. Tyttöjen C-juniori lähdössä Saara Tenhovuori ja Olivia Kollanus tulivat toiseksi.



AJOHARJOITTELUA TRAILERILLA


14/4/2008



Nesteen Soutajat liikkuu säännöllisesti veneiden kanssa paitsi vesillä myös Suomen tieliikenteessä. Pitkien yhdistelmien kanssa liikuttaessa tieliikenteessä vaaditaan erityistä huolellisuutta, varovaisuutta ja muiden huomioon ottamista. NS päätti järjestää jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen ajoharjoittelun pitkien venetrailereiden käsittelyyn. Nesteen Soutajat haluaa kantaa vastuun toiminnassaan liikenneturvallisuudesta liikuttaessa sekä vesillä että tieliikenteessä. NS esitti toiveen ajoharjoittelusta Autokoulu Drivers Clubille, joka suhtautui heti myönteisesti toiveeseen ajoharjoittelun järjestämisestä. Drivers Club otti mielellään vastuun ajoharjoittelun ja teoriakoulutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta.

Pitkien venetrailereiden ajoharjoittelu järjestettiin Porvoossa lauantaina 12.4. Ajo-opetuksesta vastasi autokoulu Drivers Clubin opettajat Mika Sorajoki ja Jan From.

Koulutuksen aluksi käytiin läpi perusteellisesti pitkien trailereiden säännökset ja lakipykälät. Teoria osuudessa käytiin läpi venetrailerin vetämiseen liittyvät vaatimukset vetoauton- ja kuljettajan vaatimusten suhteen sekä kuorman sidonnan kannalta.

Teoria osuuden jälkeen siirryttiin todelliseen ajoharjoitteluun. Ajoharjoittelu radalla jokainen pääsi kokeilemaan kirkkovenetrailerin käsittelyä niin eteenpäin vedettäessä kuin perutustilanteessakin. Yllättävimmät tilanteet koulutettaville tuli esille käännöksissä. Käännöksessä 13 metriä pitkän kirkkovenetrailerin oikaiseminen sekä veneenperän siirtyminen sivulle yllätti monet.

- Jyrkässä käännöksessä veneen perä siirtyy sivusuunnassa yli kaksi metriä ajolinjasta. Tämä on ehkä yllättävin asia pitkien trailereiden käsittelyssä, tarkentaa kouluttaja Mika Sorajoki Drivers Clubista.

Yksi ajoharjoittelun tavoite oli antaa mahdollisuus kokeilla pitkän yhdistelmän käyttäytymistä suljetulla harjoitusradalla ja antaa varmuutta ja uskallusta sen vetämiseen.

- Kyllä kaikki harjoitteluun osallistuneet hallitsivat pitkän yhdistelmän niin hyvin, että voivat hyvin lähteä yhdistelmän kanssa todellisen liikenteen sekaan. Yksi harjoituksen tavoitteista olikin saada koulutettaville varmuutta ja uskallusta pitkän trailerin vetämiseen, kommentoi Mika Sorajoki.

- Tämä oli loistava tilaisuus päästä harjoittelemaan kirkkovenetrailerin käsittelyä. Tämä alentaa huomattavasti kynnystä lähteä tällaisen yhdistelmän kanssa liikenteen joukkoon. Lisäksi koulutuksessa sai ammattihenkilöiltä paljon hyviä ohjeita pitkän perävaunun käsittelyyn kaikenlaisiin tilanteisiin, sanoo Hanna Kulmala Nesteen Soutajista.

- Tapahtuma oli niin onnistunut ja opettavainen sekä turvallisuuden kannalta tärkeä että järjestämme näitä jatkossa myös tarpeen mukaan, kommentoi Simo Orpana Nesteen Soutajista

Nesteen Soutajat haluaa vielä kiittää onnistuneen tapahtuman yhteistyökumppaneita, Autokoulu Drivers Club, Sähköpalvelu Hans Heiman sekä Eino Korhonen Oy.



PÄIVITÄ KISAKALENTERISI ENSI KESÄKSI!


3/4/2008

Olympialuokkien kilpailut ja soutuliigan osakilpailut 2008


PVM Kilpailu Matka Paikka
9.-11.5.2008 MC 2000 m München/Saksa
24.5.2008 Soutuliiga 4000 m Lappeenranta
25.5.2008 Soutuliiga 3400 m Imatra
30.5-1.6.2008 MC 2000 m Luzern/Sveitsi
14.-15.6.2008 PM - kilpailut
15.-18.6.2008 FOQR 2000 m Poznan / Puola
20.-22.6.2008 MC 2000 m Poznan / Puola
28.6.2008 Soutuliiga 1000 m Lahti
29.6.2008 Soutuliiga 1000 m Lahti
5.7.2008 KV-reg./liiga 2000 m Tampere
6.7.2008 KV-reg./liiga 500 m Tampere
6.-9.7.2008 Nuorisoleiri Tampere
17.-20.7.2008 U23 MM-kilp. 2000 m Saksa
22.-27.7.2008 Jun/ei olympial.MM 2000 m Itävalta
9.-10.8.2008 Pienvene SM 2000 m Jämsänkoski
9.-17.8.2008 Olympiakilpailut Kiina
23.-24.8.2008 Isovene SM 1600 m Valkeakoski
30.-31.8.2008 Sprintti SM 500 m Hämeenlinna
5.-7.9.2008 Universiadit 2000 m Serbia
4.-7.9.2008 Masters MM-kilpailut 2000 m Liettua
6.9.2008 Kulosaaren Haastekilpailu 11 km Hki
27.-28.9.2008 Baltic Cup 2000 m Tampere



OXFORD NOPEIN THAMES-JOELLA


29/3/2008



Oxford oli tänä vuonna nopein jo 154. kerran soudetussa The Boat Race-nimellä tunnetussa Cambridgen ja Oxfordin yliopistojen välisessä soutukilpailussa. Voitot ovat tällä hetkellä 79-74 Cambridgen hyväksi. Oxfordin kokenut joukkue lähti startista nopeammin liikkeelle. Cambridgen joukkue pääsi kuitenkin kilpailun puolessa välissä livahtamaan hetkeksi johtoon. Alhaisemmalla tahdilla soutanut Oxfordin joukkue luotti kuitenkin suunnitelmaansa pitää oma soutu kasassa melko tuulisessa ja aallokkoisessa kelissä. Oxfordin ”siniset” kirivät kisan jälkimmäisellä kolmanneksella muutaman vedon nostolla johtoon ja lisäsivät eroa maaliin asti. Tänä vuonna keli oli erittäin hankala Thames-joella. Soutuolosuhteiden vaativuutta kuvastaa se, että voittajajoukkueen – joukkueessa oli useita kokeneita MM-kisamitalisteja - loppuaika oli tänä vuonna hitain sitten vuoden 1947 jälkeen.

Soudun ystävillä oli mahdollisuus seurata kilpailua livenä Eurosportilta veteraanisoutajatohtori Markku Jokisipilän kommenteilla varustettuna. Eurosport televisioi myös myöhemmin keväällä ja kesällä soudettavat maailman cupin osakilpailut, joita Markku kommentoinee asiantuntevasti.

Markun blogistavoi käydä valistamassa itseään The Boat Race'n historiasta ja joukkueiden valmistautumisesta kisaan. Samaisessa blogissaan Markku haastoi soutajakollegoitaan soutamaan ergolla The Boat Race'n kilpailumatkan 6779 metriä. Ainakin neljä soutajaa otti haasteen vastaan ja kävi nykäisemässä maitohapot kroppaansa: Panu Soitso Porvoosta, Erik Anderson ja Elias Aarnio Turusta sekä Veikko Sinisalo Vuoksen Soutajista, avovesileirillä Italian kevätauringossa.

Tässä urheiden jäähdyttelijöiden tulokset:

1. Markku Jokisipilä (184cm/88kg/36v.) NS 23:55,5
2. Panu Soitso (176cm/70kg/38v.) NS 25:08,4
3. Erik Anderson TS-ÅR 26:15,4
4. Veikko Sinisalo (188cm/78kg/43v.) VS 29:32,2 (avovesitulos yksiköllä)
5. Elias Aarnio, perämiessarja 30:20,0



PORVOON ENSIMMÄINEN ERGOMARATON KERÄSI 80 INNOKASTA SOUTAJAA


9/3/2008

Porvoon ensimmäinen ergomaraton soudettiin viiden joukkueen voimin maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Mukana olivat Nesteen Soutajien junioritiimi, miesten ja naisten kirkkovenejoukkueet,sekä Rautakourat ja Airoihin sekoajat.

Osallistuneet joukkueet olivat sopineet, että maratonin voi soutaa joko lyhyillä vaihdoilla tai siten, että jokainen joukkueen soutaja soutaa 3000 metriä omalla vuorollaan.




Nesteen juniorijoukkueen vauhti ja voima yllättivät. Noin 15-17vuotiaista tytöistä ja pojista koostunut joukkue piiskasi ergon huimaan vauhtiin. Oman puolimaratonsuorituksensa jälkeen juniorit liittyivät Nesteen Soutajien nais- ja miesjoukkueisiin ja osoittivat pystyvänsä tasapainoiseen suoritukseen myös aikuisten sarjassa.

Naisjoukkueen säännöllisen talviharjoittelun tulokset kantoivat odotettuun lopputulemaan. Naiset ovat harjoitelleet niin ergosoutua kuin pitkänmatkan hiihtoa monipuolisesti kuluvan talven aikana. Hyvä kuntopohja ja vahva tekniikka mahdollistivat alle kahden ja puolen tunnin tuloksen.

Nesteen miesjoukkue teki oman ennätyksensä maratonilla huolimatta siitä, että 38 kilometrin kohdalla "ajettiin karille". Soutulaite ei kestänyt kiivasta tempoa ja rajua voimaa, vaan katkesi keskeltä kahtia kesken suorituksen. Uuden laitteen käyttöön ottoon hukattiin arviolta 3-4 minuuttia kilpailuaikaa, mikä ei kuitenkaan estänyt ennätyksen syntyä.
Lisäksi voisi jo puffata mahdollista uutta tulevaa tapahtumaa. Miksipä ei tarjota mahdollisuutta muille urheiluseuroille - Tarmo, Akille ja salibandyilijät, PU jne.- tulla haastamaan soutuporukoita. Erityisesti lentävissä vapaissa vaihdoissa voisi helposti kuvitella korisporukan tekevän hurjaa tulosta.

Nesteen Soutajien joukkueet:
Naisjoukkue; Pia Nyman, Heli Äyräväinen, Jaana Kollanus, Anu Kemppainen, Hanna Kulmala, Riitta Otranen, Susanna Varilo, Minna Hyttinen, Rauni Leppänen, Heidi Räihä, Kirsi Salminen, Tuula Heinänen, Virve Mikkola

Juniorijoukkue; Teemu Elomaa, Simo Myrttinen, Esa Myrttinen, Aleksi Peltola, Harald Lindgren, Mira Lindgren, Emilia Kollanus

Miesjoukkue; Pedro Pietiläinen, Seppo Nylund, Jouni Kiiski, Macus Mara, Marko Lindroos, Kaj Matson, Antti Suntio, Timo Virta, Markku Tamminen, Vesa Mäkäläinen, Timo Heikkilä.
Tulokset:
Sarja vapaat lentävät vaihdot (42195m)
- NS miesjoukkue loppuaika 2.09.27,6 (keskivauhti 1.32min/500m)
- NS naisjoukkue loppuaika 2.29.58,8 (keskivauhti 1.46,6min/500m)
- Juniorijoukkue (21097m) loppuaika 1.12.06,2 (keskivauhti 1.42,3min/500m)
Sarja kiinteät 3000m vaihdot (421395m)
- Rautakourat loppuaika 2.38.32,8 (1.52,7min/500m)
- Airoihinsekoajat loppuaika 2.45.11,1 (1.57,4min/500m)









KESÄÄ ODOTELLESSA..........


4/3/2008




Nesteen soutajille menestystä sisäsoudun SM-kilpailussa


26/1/2008

Lauantaina 26.1. Helsingissä järjestetyssä sisäsoudun SM-kilpailussa nesteen soutajat saavuttivat menestystä niin juniori sarjoissa kuin aikuisten sarjoissa. Ensimmäisenä urakan aloitti Mira Lindgren joka souti B-junioreissa SM-pronssia. Seuraavassa lähdössä Aleksi Peltola otti B-junioreiden SM-kultaa vakuuttavan soudun jälkeen omalla ennätys ajalla. Samassa lähdössä Esa Myrttinen jäi tiukan loppukirin jälkeen neljänneksi vain 0,3 sekunnin erolla SM-pronssista. Nesteen Soutajien Naantalin jaostossa soutava Suvi Karppinen voitti A-junioreiden SM-kultaa ylivoimaisesti. Aikuisten sarjoissa Naantalin jaoston Juho Karppinen souti SM-hopeaa miesten avoimessa luokassa ja Heli Äyräväinen souti SM-hopeaa naisten yli 40 v. sarjassa. Miesten yli 50 vuotiaiden sarjassa Christian Nylund souti neljänneksi. Joukkue sarjoissa Porvoolaiset Olivia Kollanus ja Saara Tenhovuori soutivat tyttöjen alle 14 vuotiaiden parikilpailussa SM-kultaa. A-junioreiden joukkue kilpailussa Nesteen soutajien joukkue sijoittui SM-hopealle, joukkueessa soutivat Aleksi Peltola, Esa Myrttinen, Simo Myrttinen ja Teemu Elomaa. Miesten joukkue sarjassa Nesteen joukkue Kaj Mattsson, Simo Orpana, Christian Nylund ja Pedro Pietiläinen tuli neljänneksi.



NESTEEN SOUTAJIEN VUOSI 2007 OLI TÄYNNÄ AKTIIVISTA SOUTUTOIMINTAA


14/1/2008
















ILONA HILTUNEN A-FINAALIIN


30/8/2007



Suomalaisten huippusuoritukset MM-souduissa saivat huikeaa jatkoa, kun Nesteen Soutajien Ilona Hiltunen raivasi itsensä naisten kevyen yksikön A-finaaliin sijoittumalla välierässään kolmanneksi ajalla 8.44,71. Miesten kevyessä yksikössä Matti Jääskeläinen jäi välierässään kuudenneksi ajalla 8.12,20 ja soutaa siten B-finaalissa.
http://www.soutuliitto.fi/



NESTEEN SOUTAJILLE MENESTYSTÄ JÄMSÄNKOSKEN SM-KISOISTA


28-29/7/2007


Nesteen Soutajien Porvoon jaoston uudet juniorit näyttivät taitonsa menestyksekkäästi SM-kisoissa. Vasemmalta: Teemu Elomaa, Simo Myrttinen, Aleksi Peltola, Esa Myrttinen, Mira Lindgren ja Emilia Kollanus.

Sunnuntaina 29.07. soudettiin olympialuokkien pienveneiden SM-kilpailut jämsänkoskella. Tuulisissa oloissa soudetuissa kisoissa soutajamme saavuttivat avoimessa luokassa 5 SM-kultaa sekä junioriluokissa yhden SM-kullan sekä viisi SM-hopeaa.

Porvoolaisista kilpailun aloittivat B-poikien yksikössä Esa Myrttinen sekä Aleksi Peltola, jotka karsiutuivat niukasti A-finaalista. Tästä sisuuntuneena pojat soutivat B-junioreiden pariairokaksikossa SM-hopeaa. Porvoolaisista eniten menestystä saavutti Mira Lindgren soutamalla ensin B-tyttöjen yksikössä SM-hopeaa sekä Emilia Kollanuksen kanssa SM-hopeaa B-tyttöjen pariairokaksikossa.

Porvoolaisten junioreiden menestystä täydensivät Teemu Elomaa sekä Simo Myrttinen ottamalla A-poikien pariairokaksikossa SM-hopeaa. Nesteen soutajien junioreiden ainoan SM-kultamitalin souti A-tyttöjen yksikössä Suvi Karppinen Naantalin jaoksesta. Avoimessa luokissa SM-kultaa soutivat Jaakko Hasu miesten yksikössä, Ilona Hiltunen naisten yksikössä, Tommi Sahila ja Janne Masalin miesten perämiehettömässä kaksikossa, Jaakko Hasu ja Juho Karppinen miesten pariairokaksikossa sekä Eeva Karppinen ja Suvi Karppinen naisten pariairokaksikossa.



SOUTULIIGAN VOITTO JÄLLEEN NESTEEN SOUTAJILLE


16/6/2007


Juho Karppinen voitti miesten yksikön.

Viime viikonloppuna varmistui Nesteen Soutajille miesten soutuliigan 2007 mestaruus. Liigavoiton kruunasi miesten yksikön vihreäpaitojen kaksoisvoitto. Juho Karppinen voitti yksikön ja Petteri Aaltonen souti kakkoseksi. Miesten kahdeksikon ja nelosen voitti Takon Soutajien vahvat joukkueet. Niinikään miesten pariairokaksikon voitti meni Takolle. Kaksikko Masalin-Jokisipilä souti pariairokaksikossa toiseksi.

Soutuliigan mestaruuteen on yltänyt liigan perustamisvuodesta 1999 lähtien vain kaksi soutuseuraa: Nesteen Soutajat ja Turun Soutajat. Näistä Nesteen Soutajat on kautta soutuliigan historian ollut ylitse muiden osallistumalla miehissä kaikkiin liigalähtöihin kaikkina liigavuosina. Tänäkin vuonna liigamestaruuden ratkaisi viheräpaitojen ahkera osallistuminen kaikkiin veneluokkiin.

Naisten liigamestaruuden vei Vuoksen Soutajat. Nesteen Soutajien naiset sijoittuivat lopullisissa tuloksissa toiseksi. Tampereella toisen sijan olivat seuramme naisista varmistamassa serkuksest Suvi ja Eeva Karppinen naisten pariairokaksikossa ja Marjaana Risku naisten yksikössä. Suvi ja Eeva voittivat kaksikko lähtönsä ylivoimaisesti noin minuutin erolla seuraaviin. Marjaana sijoittui yksiköllään neljänneksi.


Tulokset


Petri Aaltonen souti yksikössä toiseksi.


Suvi ja Eeva Karppinen voittivat naisten pariairokaksikon ylivoimaisesti.


Marjaana Risku souti naisten yksikössä neljänneksi.


Perämiehetön nelonen ja kahdeksikko joutuivat nöyrtymään tällä kertaa Takon vahvoille joukkueille.




Markku Jokisipilä ja Janne Masalin miesten pariairokaksikossa.



NESTEEN SOUTAJILLE SM-PRONSSIA


11/6/2007



Nesteen Soutajien sekajoukkue sijoittui kolmanneksi viikonloppuna Leppävirralla käydyissä kirkkoveneiden SM-kilpailuissa. Lauantaina soudetun sekajoukkueiden 15km matkan voiton vei Joutele Helsingistä ajalla 1:01.13 ja toiseksi sijoittui Virranviemät Leppävirralta. Sunnuntaina soudettiin miesten ja naisten sarjojen 30km matkojen Suomen mestaruuksista. Nesteen Soutajien naisten joukkue saavutti viidennen sijan ajalla 2.22.00. Naisten sarjan voiton vei isäntäseura Virranviemät Leppävirralta ajalla 2:12.36. Miesten sarjassa ennakkosuosikkina matkaan lähtenyt Sulkavan Urheilijat ei antanut muiden yllättää vaan otti voiton selvällä erolla ennen toiseksi tulleeseen Kuhin Soutajiin Kuopiosta. Kolmanneksi miesten sarjassa souti Joutele Helsingistä.

Nesteen Soutajien joukkueissa soutivat:

Sekajoukkue: Rauni Leppänen, Anu Kemppainen, Riitta Otranen, Heli Äyräväinen, Pia Nyman, Tuula Bäckman, Hanna Kulmala, Markku Tamminen, Marko Lindroos, Simo Orpana, Rai Lindberg, Antti Suntio, Jorma Nikkanen, Jouni Ropponen, perämies Sisko Busk.

Naiset: Rauni Leppänen, Anu Kemppainen, Riitta Otranen, Heli Äyräväinen, Pia Nyman, Hanna Kulmala Tuula Bäckman, Susanna Varilo, Maria Haukkamaa, Vivian Slätis, Martine Hannus, Minna Hyttinen, Miia Heikkilä, Pirjo Weckström, perämies Sisko Busk.




HAASTESOUTU PORVOONJOELLA


26/5/2007



Perinteinen kirkkoveneillä soudettava haastesoutu soudettiin Porvoonjoella lauantaina 26.5.2007. Sateisista sääennusteista huolimatta soudut saatiin soudettua poutaisessa ja lämpimässä säässä. Tapahtuma kokosi tänä vuonna ennätysmäärän osanottajia, kun mukana oli 22 joukkuetta, eli yli 300 soutajaa.

Kilpailussa soudettiin kaksi joukkuetta kerrallaan ja molempien sarjojen eli avoimen ja naisten sarjan kaksi parasta aikojen perusteella soutivat finaalissa. Naisten sarjassa ennakkosuosikkina mukaan lähti Enston joukkue, joka lähti hakemaan kolmatta peräkkäistä voittoa. Finaaliin Ensto tiensä raivasikin, mutta joutui hurjassa finaalissa myöntämään Terkkarin joukkueen paremmaksi 0,4 sekunnin erolla. Avoimessa sarjassa Poliiseilla oli hallussaan kolme edellistä voittoa, joten he lähtivät matkaan suurimpana ennakkosuosikkina. Alkuerissä kuitenkin Uudenmaan Sijaiskoti räjäytti pankin soutamalla ylivoimaisesti kilpailun nopeimman ajan 1:18,4; ollen viisi sekuntia alkuerissä toiseksi parhaan ajan soutaneita Poliiseja nopeampi. Finaalissa Uudenmaan Sijaiskoti jatkoi samaa vauhtia kuin alkuerissä ja katkaisi Poliisien kolme vuotta kestäneen voittoputken.



LAHDEN REGATASTA MENESTYSTÄ


26/5/2007


Mirka Vuokon ja Mira Lindgrenin loppukiri.

Soutuliigan toinen osakilpailu soudettiin NS:n vihreäpaitojen tahdittamana lauantaina Lahden Joutjärvellä. Miesten yksikköä lukuunottamatta vihreäpaidat voittivat kaikki soutuliigan veneluokat: 4X, 2- ja 8+.

Pitkän tauon jälkeen NS sai menestystä myös juniorisarjoissa. Porvoon jaoston Aleksi Peltola ja Esa Esa Myrttinen soutivat poikien pariairokaksikossa tiukan loppukirin ansiosta hienosti toiseksi. Niinikään Porvoon jaoston uudet junioritytöt Mira Lindgren ja Mirka Vuokko soutivat tyttöjen pariairokaksikossa toiseksi. V-S-jaoston nuori lupaus Suvi Karppinen souti naisten yksikköluokassa hienosti kolmannelle sijalle. Toinen naisyksikköedustajamme, niinikään V-S-jaostosta, Marjaana Risku samassa lähdössä toiseksi. Miesten yksikössä nähtiin tiukka loppukiritaisto Valkeakosken Matti ”Pikkis” Jääskeläisen ja NS:n Juho Karppisen välillä. Juhon viime viikonlopun ykköstila Saimaalla vaihtui Lahdessa kakkostilaan.


Esa ja Aleksi vetivät loppukirissä ohi Valkeakosken poikien kaksikon.


Soutuliigasta on jäljellä enää kaksi osakilpailua, jotka soudetaan Valkeakoskella parin viikon päästä ja Tampereella kolmen viikon päästä. Soutuliiga on tänä kesänä ollut lähinnä Nesteen Soutajien, Takon Soutajien ja Vuoksen Soutajien kolminkeskinen kilpailuareena. Muut soutuseurat eivät ole yhtä laajalla rintamalla saaneet soutajiaan osallistumaan liigaan. Kahdeksikklolähdöissä on tänä kesänä nähty enintään kolme kahdeksikkoa, kun muutama vuosi sitten kahdeksikossa soudettiin jopa C-finaali. Mikä mahtaa olla soutuliigan tulevaisuus?

Nesteen Soutajien kahdeksikko veti selvän eron Takon Soutajiin.


Vihreäpaitojen hieman peräpainoinen pariaironelonen kokoonpanolla Panu Soitso, Kjell Karlsson, Tomi Forsblom ja Markku Jokisipilä.



Ikinuoret ja kauniit Sami Ruoholahti ja Janne Masalin hallitsivat miesten perämiehetöntä kaksikkoa.



Juho Karppinen souti toiseksi miesten yksikössä.


Myös Petteri Aaltonen urakoi miesten yksikössä.



NS SOUTULIIGAN AVAUSVOITTOON


19.-20.5.2007


NS:n perämiehetön nelonen (Janne Masalin, Panu Soitso, Markus Haapala, Sami Ruoholahti) vetivät itsensä lauantaina ykköseksi.


Viikonloppuna soudettiin soutuliigan avaus lauantaina Saimaan kanavalla ja sunnuntaina Vuoksella. Osallistuminen kauden ensimmäiseen liigaviikonloppuun oli melko vaisua: perämiehettömässä nelosessa mukana olivat vain Nesteen Soutajien ja Takon Soutajien ikiviriilit kovemman luokan veteraanisoutajat. Neloskamppailu kanavalla päättyi NS:n vihreäpaitojen eduksi. Kanavalla NS:n soutajat veivät voitot kaikissa miesten liigasarjoissa (2X,1X ja 4-). Valitettavasti naisten liigaan NS ei tänä vuonna saanut joukkuetta mukaan.

Nesteen Soutajien huippukaksikko Tommi Sahilan ja Jaakko Hasun taidonnäyte.



Sunnuntaina liiga jatkui tuulisella Vuoksella. Keli oli niin tuulinen, että kilpailurata jouduttiin joen tyynemmälle puolelle. Kaikki liigakahdeksikot olivat lähtöalueelle saapuessaan melko täynnä vettä ja jonkin verran piti varata aikaa veneen tyhjentämiseen ylimääräisestä vedestä. Hyvin aallkoisessa ja tuulisessa kelissä NS:n kahdeksikko teki ilmeisesti vähiten virheitä, koska voitti vastustajansa Vuoksen Soutajat ja Takon oranssipaidat noin 15-30 sekunnilla.

Muiden liigajoukkuiden poisjäännin takia soutuliigan mestaruus näyttää tänä kesänä olevan "kahden kauppa" NS:n ja Takon välillä!



SOUTUKAUSI ALKOI PORVOONJOELLA


11/4/2007



Porvoon jaoston puuveneilijät aloittivat soutukautensa Porvoonjoella. Veckjärvi on vielä jäässä joten ensi vedot päästiin vetämään kauniissa kulttuurimaisemassa.




VILKAS SOUTUKESÄ TULOSSA


3/4/2007

Hyvin lämmin ja aikainen kevät mahdollistaa sen, että Nesteen Soutajat pääsevät aloittamaan soutukauden poikkeuksellisen aikaisin. Ensimmäiset harjoitukset vesillä tullaan soutamaan pääsiäisen pyhinä. Tulevasta soutukaudesta onkin tulossa ennätyksellisen pitkä sekä vilkas, varsinkin Porvoon vesillä. Jatkuvasti kasvava soutajamäärä kirkkovenepuolella ja vilkastunut junioritoiminta olympialuokkien puolella luo hyvän pohjan kauteen 2007.

Olympialuokat

Olympialuokkien puolella Nesteen Soutajien vihreäpaitaiset soutajat lähtevät jatkamaan sitä menestystä johon aiempina vuosina on totuttu. Suomen menestyneimmän soutuseuran mainetta pidetään yllä sekä kansallisissa että kansainvälisissä kilpailuissa tulevalla kaudella. Kansainvälisillä vesillä Nesteen Soutajien Tommi Sahila jatkaa maamme edustamista maailman cupin osakilpailuissa. Maajoukkueen mukana Italiassa kolme kertaa talven aikana leireillyt Sahila panostaa tällä hetkellä soutuun täysillä. Tämä lupaakin hyvää kesän koitoksiin. Myös Nesteen Soutajien junioritoiminta on vilkastunut pitkästä aikaa ja viime kesän Suomen Mestaruus juniori poikien kaksikossa luo lisää innostusta junioritoimintaan. Myös tyttöjen puolella tullaan näkemään Porvoolaisia juniorisoutajia kesän kilpailuissa. Miesten puolella Nesteen Soutajien joukkue lähtee uusimaan 8-liigan mestaruutta.


Kirkkovenesoutu

Kirkkovenesoutajien määrä Nesteen Soutajissa on vuosi vuodelta kasvanut. Nesteen Soutajat osallistuu kesän aikana noin kymmeneen eri soututapahtumaan ympäri Suomea, joita kierretään kaikkiaan viidellä joukkueella. Kilpailullisesti kovimmat tavoitteet on kaikissa kirkkoveneiden SM-souduissa, joissa Porvoolaisjoukkueet taistelevat mitaleista kaikilla matkoilla. Suomen Mestaruuksista soudetaan tulevana kesänä 2 ja 10km matkoilla Porvoossa ja 30km matkalla Leppävirralla. Kauden päätapahtuma kaikille Nesteen Soutajien joukkueille on kuitenkin maailman suurin soututapahtuma, Sulkavan Suursoudut, jossa soutumatkana on 60km. Nesteen Soutajien sekajoukkue lähtee tavoittelemaan neljättä perättäistä sekajoukkueiden mestaruutta 60km matkalla. Sulkavan soudut on myös kesän ainut tapahtuma, jossa Nesteen Soutajien kaikki viisi joukkuetta on mukana samassa tapahtumassa. Nesteen Soutajien omien joukkueiden lisäksi seuran avustuksella Sulkavan Soutuihin valmistautuu kolme yritysjoukkuetta.


Kirkkovenesoutua kuntoiluun

Kesällä 2007 Nesteen Soutajat tarjoavat myös erinomaisen mahdollisuuden aloittaa soutuharrastus kuntoilumielessä. Nesteen Soutajat on perustamassa kuntosouturyhmää kirkkovenesoudun pariin. Kuntosouturyhmän tarkoituksena tarjota mahdollisuus harrastaa kirkkovenesoutua kuntoliikunta muotona, ilman minkäänlaisia kilpailullisia tavoitteita. Kirkkovenesoutu on helppo tapa aloittaa uusi kuntoilumuoto, koska sitä voi harrastaa eri-ikäiset ja fyysiseltä kunnoltaan erikuntoiset ihmiset samanaikaisesti. Kuntosouturyhmällä on myös mahdollisuus osallistua Suomessa järjestettäviin retkisoututapahtumiin. Lisätietoja kuntosouturyhmän toiminnasta antaa ryhmän vetäjä, Sanna Mäkilä 040-7006683 tai www.nesteensoutajat.net.

Vilkas soutukesä Porvoossa

Nesteen Soutajat järjestää kesän 2007 aikana SM-soudut sekä olympialuokkille että kirkkoveneille. Syyskuun alussa 1.-2.9.2007 järjestetään kaksipäiväiset SM soudut Porvoon Veckjärvellä, jossa ratkotaan Suomen mestaruudet olympialuokkien sprintti matkalla eli 500m:llä sekä kirkkoveneiden mestaruudet 2km ja 10km matkoilla. Tapahtuma on sinänsä historiallinen, sillä aiemmin ei ole samassa tapahtumassa ratkottu mestaruuksia olympialuokkien ja kirkkoveneiden sarjoissa. Viikonlopun tapahtumaan odotetaan mukaan yli 400 soutajaa. Toukokuun lopulla, 26.5., soudetaan perinteinen haastesoutu, jossa yritysjoukkueet ratkovat kirkkovenesoudun mestaruuksista 500m matkalla. Tapahtuma paikkana on Porvoon joki aivan Porvoon keskustan tuntumassa. Viime vuotisia voittoja puolustaa avoimessa sarjassa Poliisit ja naisten sarjassa Ensto.



KIRKKOVENESOUTUA KUNTOILUUN


2/4/2007

Kirkkovenesoutu kilpailumuotona on ollut pitkään seuran ohjelmassa. Kilpasoudun lisäksi on tullut kovasti kyselyjä kuntosoudun harrastus mahdollisuuksista ja nyt Nesteen Soutajat on päättänyt vastata kysyntään.

Nesteen Soutajien Porvoon jaosto on perustamassa kuntosoutujoukkuetta Porvooseen kesälle 2007. Kuntosoutujoukkueen tarkoituksena on tarjota erinomainen kesäinen harrastusmuoto kuntoilusta kiinnostuneille. Joukkueen tavoitteena on harrastaa kirkkovenesoutua kuntoilumielessä ilman minkäänlaisia kilpailullisia tavoitteita. Kuntosoutujoukkue tulee suunnittelemaan toimintansa täysin omatoimisesti harrastusinnon mukaisesti. Nesteen Soutajat tarjoaa loistavat puitteet kirkkovenesoudun harrastamiseen. Nesteen Soutajien jäseninä kuntosoutujoukkueella on käytössään hyvä ja nykyaikainen kalusto sekä joukkue tulee samaan opastamisen oikeaoppiseen soutamiseen. Joukkueella on myös mahdollisuus osallistua kesän aikana retkisoututapahtumiin esim. Sulkavan soutuihin.

Mikäli olet kiinnostunut kirkkovenesoudusta kuntoilumuotona, ota rohkeasti yhteyttä joukkueen vetäjään Sanna Mäkilään, puh. 040-7006683 tai sähköpostilla nesteensoutajat@luukku.com.

Kirkkovenesoutu on erinomainen kuntoliikuntamuoto, jota voi samanaikaisesti harrastaa eri-ikäiset ja fyysiseltä kunnoltaan eritasoiset henkilöt. Joukkueliikuntamuotona se tarjoaa myös erinomaisen mahdollisuuden harrastaa kuntoilua samanhenkisessä ryhmässä. Kirkkovenesoudun kruunaa raikas ympäristö, soudetaan sitten sisävesillä tai merellä.



UUDISTUNUT ERGOTILA ODOTTELEE SOUTAJIA


28/1/2007



Nesteen Soutajat on saanut kaksi uutta soutuergoa Veckjärven harjoituskeskukseen. Nyt seuran jäsenien käytössä on yhteensä kahdeksan ergoa, joka parantaa huomattavasti talvi harjoitusmahdollisuuksia. Toinen uusista ergoista on seuran hankkima ja toinen on Pian sponsoroimana saatu seuran käyttöön noin puoleksi vuodeksi, kunnes talorakennusprojekti valmistuu. Tsemppiä Pialle rakennusprojektiin!

Uusien ergojen tullessa, myös koko ergotila laitettiin talkoovoimin uuteen uskoon. Lähiviikkoina kunnostetaan ja järjestellään vielä punttisalin puoli jonka jälkeen kaikilla alkaa aivan uusi harjoitusinto kohti kesän koitoksia.



PORVOOSEEN UUSIA VENEITÄ


19/1/2007




Porvoon jaosto kartutti puuvenekalustoaan hankkimalla kaksi puuvenekaksikkoa. Seppo ja Simo kävivät Nokialta hakemassa uudet "pulkat". Mielenkiintoisena yksitoiskohtana voisi mainita, että toinen veneistä on ollut mukana vuoden 1995 soudun MM-kisoissa Tampereella. Tuolloin kisojen avajaisissa esiteltiin kansainväliselle soutuväelle suomalaista puuvenesoutua. Kaksikot saanevat tulevana kesänä kovaa kyytiä, sillä seuraamme on liittynyt kirkkoveneellinen uusia miessoutajia.



PORVOON JAOSTO PALKITSI MENESTYNEITÄ SOUTAJIAAN


13/1/2006



OLYMPIALUOKAT KAUSI 2006

Olympialuokissa Nesteen Soutajien Porvoon jaoston menestyksekkäimpänä soutajana urakoi Tommi Sahila. Tommi Sahilan panostus soutu-urheiluun tuottaa tulosta myös kansainvälisillä vesillä. Maajoukkueen ringissä vuosia ollut soutaja edusti Suomea kansainvälisillä vesillä mm. useissa maailmancupin kilpailuissa. Kotimaan souduissa kauden kruunasi yksiköiden sprintti matkojen Suomen Mestaruus kotivesillä Porvoon Veckjärvellä. Isompien veneiden sarjoissa, Nesteen Soutajien kahdeksikko otti 8-liigan voiton totuttuun tapaan. Myös virkistynyt junioritoiminta alkaa näkymään, kun pitkästä aikaa nähtiin myös Porvoolaisia junioreita mukana kilpailu toiminnassa. Porvoolaiset Aleksi Peltola ja Esa Myrttinen soutivat junioreiden pariairokaksikoiden Suomen Mestaruuteen sprintti matkalla omissa kotikisoissa Veckjärvellä.

SISÄSOUTU 2006

Sisäsoudun Suomen Mestaruuksista soudettiin alkuvuodesta 2000m ja 10km matkoilla. Nesteen Soutajien parhaasta menestyksestä vastasi miesten puolella Panu Soitso ja Tommi Sahila sekä naisten puolella Heli Äyräväinen. 2000m:n matkalla Panu Soitso souti yli 30 vuotiaiden kevyessä luokassa mestaruuteen ja Tommi Sahila avoimessa luokassa hopealle. Heli Äyräväisen saavutuksena oli 2000m matkalla hopeaa ja 10km:lla mestaruus.
Nesteen Soutajien 4x1000m joukkueissa naiset soutivat uudella SE-ajalla mestaruuteen ja miehet taistelivat sijalle 3.

PUUVENESOUTU 2006

Puuvene puolella Nesteen Soutajat ottivat osaa sekajoukkueella kaikkiin kirkkoveneiden Suomen mestaruuskilpailuihin. Suomen mestaruuksista soudettiin 2km, 10km, 30km ja 60km matkalla.
Saavutuksena Porvoolaisille oli puhdas värisuora eli sijoitukset 1-4. Kirkkaimpana saavutuksena kauden päätapahtuman, Sulkavan Soutujen, 60km voitto kolmannen kerran peräkkäin.
Sulkavan Suursouduissa, Nesteen Soutajat oli mukana menestyksekkäästi myös mies – ja naisjoukkueilla. Miesjoukkue souti tapahtuman suurimmassa lähdössä hienosti 181 veneen joukossa sijalle 10. Naisjoukkue souti lauantain päiväsoudussa 136 veneen joukossa sijalle 21, saavuttaen koko soudun parhaan naisjoukkueen tittelin.

MENESTYNEET SOUTAJAT 2006

Kauden päätöstilaisuudessa palkittiin menestyneitä porvoolaisia soutajia seuraavasti

Vuoden soutaja: Tommi Sahila
Vuoden valmentaja: Jari Turkki & Mats Eriksson
Rehti soutaja: Tommi Sahila
Vuoden kirkkovene naissoutaja: Hanna Kulmala
Vuoden kirkkovene miessoutaja: Simo Orpana
Vuoden juniorisoutaja: Aleksi Peltola & Esa Myrttinen



SUOMEN MESTARIT 2006:
Sisäsoutu: Panu Soitso, Heli Äyräväinen
Olympialuokat: Tommi Sahila, Aleksi Peltola, Esa Myrttinen
Kirkkovenesoutu: Hanna Kulmala, Irja Kantola, Riitta Otranen, Heli Äyräväinen, Jaana Kollanus, Susanna Varilo, Tuula Bäckman, Seppo Nylund, Marko Lindroos, Markku Tamminen, Jorma Nikkanen, Tommy Blomqvist, Kurt Höglund, Kai Hämäläinen, Simo Orpana

Olympialuokkien 8-liigan mestaruus: Panu Soitso, Kjell Karlsson, Markus Haapala, Tomi Forsblom, Janne Masalin, Juho Karppinen, Petteri Aaltonen, Sami Ruoholahti, Markku Jokisipilä, Hanna Gorshelnik.



TULEVA KAUSI 2007

Kausi 2006 oli vilkas soutukausi Porvoossa, mutta niin tulee olemaan myös tuleva kausi 2007. Nesteen Soutajat isännöivät Porvoossa kesällä 2007 sekä olympialuokkien sprintti SM-kilpailuja että Kirkkovenesoudun 2 ja 10 km kilpailuja. Kesään mahtuu myös perinteinen haastesoutu, jossa Porvoolaiset yritysjoukkueet taistelevat kirkkovenesoudun herruudesta 500m matkalla. Edellisvuoden voittoja puolustavat miesten sarjassa Poliisit ja naistensarjassa Ensto. Kilpailutoiminnan lisäksi Nesteen Soutajat pyrkivät kehittämään kunto- ja retkisoutu mahdollisuuksia kirkkovenesoudussa. Tarkoituksena on perustaa kuntosouturyhmä joka tavoitteena on soutaminen kuntoilumielessä ilman kilpailullisia tavoitteita.



VIHREÄPAITOJEN NAISENERGIAA


7/1/2007


Suvi Veckjärven sprinttikisassa.

Nesteen Soutajien naiset ovat kunnostautuneet talven aikana souturintamalla. Vielä juniori-ikäinen Suvi Karppinen souti Soutuliiton jäjestämässä juniorikilpailutapahtumassa uuden tyttöjen suomenennätyksen sisäsoudun tuhannella metrillä, 3.32,8. Suvin serkku Eeva Karppinen sitävastoin harjoittelee ja opiskelee USA:ssa. Eevan terveiset rapakon takaa voi lukaista viimeisimmästä Airo-lehdestä. Karppisen tytöiltä voi odottaa kovaa vauhtia tulevan kesän soutukarkeloissa.


Eeva Karppinen

Seuramme ainoa kansainvälisen tason soutajamme Ilona Hiltunen puolestaan treenailee Veikko Sinisalon valmennuksessa olympiakomitean apurahan turvin kohti Pekingiä. Onnea ja tsemppiä Ilonalle tavoitteen saavuttamisessa. Vihreäpaitainen Tohtori Katja Tiitinen valittiin seuramme edustajaksi Soutuliiton hallitukseen.

Tohtorska Katja Tiitinen hallitsee myös soudun salat.

Ilona harjoittelee kohti Pekingin olympiakisaa.









JOULUHERKKUJEN SULATTELUA 3. ERGOLIIGAN OSAKILPAILUSSA


6/1/2007


Tommi Sahila herkutteli oman kaksitonnisensa aikaan 6.15,4.

Nesteen Soutajien Porvoon jaostossa uurastettiin heti uuden vuoden ensimmäisenä viikonloppuna soutamalla Concept2 Grand Prix ergoliigaa. Kilpailuareenana toimi Veckjärven harjoituskeskus, jossa kahdeksan soutajan joukkueella soudettiin 8x2000 m Concept2-ergometrillä. Jouluherkkuja sulattelemaan olivat tulleet: Tommi Sahila,Marcus Mara,Heli Äyräväinen,Antti Suntio,Kaj Matsson,Simo Orpana, Paula Loukonen ja Lauri Vähämurto.

Ergoliigan tulosten viimeinen ilmoittamispäivä on 8.1. Tämän jälkeen tulokset ovat nähtävillä osoitteessa www.concept2.co.uk/8gp.

Ergoliigasta on jäljellä vielä kaksi osakilpailua, jotka soudetaan kuluvan talven aikana: 8x15 minuuttia ja marathon (42 195m).


Lauri Vähämurto tyylitteli joukkueen ankkurina loppuajan 7.06,5.









HYVÄÄ UUTTA SOUTUKAUTTA 2007!


31/12/2006




Nesteen Soutajat toivottaa kaikille soudun harrastajille hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta 2007 sekä tsemppiä talven treeneihin.



TURUSSA JUHLITTIIN SUOMALAISEN SEURATOIMINNAN 150-VUOTISTA TAIVALTA


22/12/2006



Kaupungin liikuntatoimen järjestämä gaalatapahtuma Turun VPK:n talolla lauantaina 16.12. oli hieno huomionosoitus vapaaehtoiselle seuratyölle. Illan tarkoituksena oli juhlia suomalaisen seuratoiminnan 150-vuotista taivalta ja kiittää turkulaisia seuratoimijoita heidän merkittävästä työstään kaupunkilaisten liikuttajina. Tapahtumaan oli kutsuttu yli 600 turkulaista seuravaikuttajaa, pääosin seurojen puheenjohtajia ja toiminnanjohtajia, mutta myös menestyneitä urheilijoita.
Nesteen Soutajia tapahtumassa edusti V-S jaoston Juha Helenius ja Ari-Pekka Aaltonen sekä urheilumenestyksen johdosta tapahtumaan kutsutut Suomen Mestarit Janne Masalin, Petteri Aaltonen, Juho Karppinen ja Sami Ruoholahti valmentajansa Jani Heinon johdolla.



VECKJÄRVI ODOTTELEE SOUTAJIAAN


8/12/2006





Järvi auki! Missä soutajat? Veckjärvi tarjoaa edelleen huippuolosuhteet avovesisoudulle, vaikka joulu on jo ovella. Pari puna- ja piippalakkista tonttua on kuulemma vain nähty soutelevan Vekkarin selällä. No, jaksavat sitten urakkapäivänä olla Pukin apuna. Menneinä vuosina viimeinen soutulenkki on miesmuistiin Vekkarilla soudettu melkein aattona. Olisikohan ollut 19. tai 20. päivänä joulukuuta. Soutajana taisi olla Tapio Vuori. Kuka mahtaa vetää tänä vuonna viimeiset vedot järvellä? Sahilan Tommi, "Slimi", Tomppa vai joku muu?








ERGOLIIGA KÄYNNISTYI


3/12/2006



Nesteen Soutajat osallistuu toisen kerran kansainväliseen ergoliigaan sekajoukkueella sekä ensimmäistä kertaa myös junnujoukkueella. Ergoliigan ensimmäinen osakilpailu soudettiin lokakuussa ja Nesteen Soutajat aloittivat urakkansa 31.10.2006. Ensimmäisen osakilpailun matkana oli kahdeksan hengen joukkueella 2x8x500m. Joukkueemme jatkoin viime kauden tapaan erinomaisia suorituksia soutaen loppuajan 25:51,8 joka oikeutti sekajoukkueiden sarjan toiseen sijaan. Juniorit aloittivat myös urakkansa neljän hengen joukkueella erinomaisesti ajalla 15:03,5, jolla irtosi 14 vuotiaiden sarja osakilpailun voitto.

Marraskuun osakilpailu soudettiin 25.11.2006 ja matkana oli 25km. Edellisvuodesta oppineena taktiikaksi valittiin lyhyet soutuvuorot eli n. 150m/hlö. Ensimmäinen 15km noudatettiin tarkoin taktiikkaa ja viimeiselle 10km:lle lyhennettiin soutuvuoroja 100m:iin ja näin päästiin loppuaikaan 1:17:17,6 joka saavutettiin keskivauhdilla 1:32,7/500m.

Seuraava osakilpailu soudetaan joulukuussa ja silloin matkana on 8x2000m.

Tarkempia tietoja tuloksineen löytyy ergoliigan kotisivuilta www.concept2.co.uk/8gp.





UUSIA SOUTUTEKSTIILEJÄ NS-LOGOLLA


11/11/2006




Seuran jäsenet voivat nyt tilata suoraan netistä erityisesti soudun harrastamiseen tehtyjä tekstiilejä. Tuotteet ovat nähtävillä Godfrey.co.uk-sivuilla. Suora linkki sivuille löytyy myös seuran nettisivujen ilmoitustaululta.

Jokainen voi maksaa tilauksensa itse verkossa esim. Visa-kortilla. Myös muut maksutavat lienevät mahdollisia. Lisätietoa löytyy Godfreyn nettisivulta.

Mitä enemmän tulee tilauksia, sitä edullisempia ovat tilatut tuotteet. Tällä hetkellä uusien tilauksien "deadline" on 19. marraskuuta. Eli siihen mennessä tehdyt tilaukset huomioidaan määräalennuksissa.

Määräalennukset ovat huomattavia eli kannattaa tilata porukassa!

Tilaus tehdään verkossa ja jokainen maksaa tilausmäärästä riippuvan hinnan itse netissä, tai sitten yksi tilaa usemman tuotteen, maksaa, ja kerää muilta sitten rahat.














TARTO ADVENTURE - Kaheksapaatide Sügisregatt


9/11/2006


Suomalaisten venekalusto oli parhaimmasta päästä, mutta joukkueet olivat keskikastia.

Nesteen Soutajien ja Takon Soutajien pioneerityön tuloksena lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna soudettava Tarton Emajoen pitkän matkan soutu on houkutellut viime vuosina yhä enemmän suomalaisia soutajia. Nesteen urheat vihreäpaidat ja Takon oranssipaidat ovat jo 90-luvun alusta lähtien uskollisesti osallistuneet Emajoki-regattaan ja tehneet suomalaista soutukulttuuria tunnetuksi myös tartolaisille. Nesteläiset ja Takolaiset ovat uskollisesti tukeneet myös paikallista elinkeinoelämää, käyttämällä esim. Tartumaan tunnetuimman yökerhon Atlantiksen palveluja.

Tarton uudesta ostoskeskuksesta urhot löysivät edullisen aamiaispaikan. Kelpais varmaan Redgravelle ja Pinsentillekin!

Tommi herkkupuuron ääressä.

Tänä vuonna mukana oli soutuatleetteja Nesteen Soutajista, Takon Soutajista Lpr:n Toni Kuparisella vahvistettuna, Turun Akateemisista ja ARK:sta. Lisäksi mukana oli Nesteen Soutajien ikinuori veteraanijoukkue kuopuksensa Jari Turkin vahvistamana ja grand old rowing man Kari Hanskan johtamana.

Tarton noin 5 km:n kilpailu soudetaan kahdeksikoilla myötävirtaan minuutin väliaikalähtönä. Tänä vuonna parhaimpaan suomalaismenestykseen ylsi Turun akateemiset soutajat. Muutama sekunti TAS:in joukkueen jälkeen maaliin tuli Nesteen kahdeksikko ja vastaavasti Takon joukkue tuli Nesteen jälkeen maaliin muutaman sekunnin erolla.

Tänä vuonna Tarton kisamatka tarjosi draamanaiheen jo heti alkumatkalla erään vihreäpaitaisen moottoriosaston jäsenen myöhästyttyä laivasta Helsingin Katajanokalla. Kaveria ei kuitenkaan jätetä! Tänä vuonna rahtarin roolin saanut toinen vihreäpaita odotti toveriaan Tallinnan päässä ja muutaman tunnin kuluttua veneidenkuljetusmatka kohti Tartoa pääsi alkamaan. Tallinnan muuttuneet, ja osittain melko epäselvät, liikennejärjestelyt tarjosivat ylimääräisiä sydämentykytyksiä veneiden rahtareille. Tartoon johtava tie oli remontissa ja jossain vaiheessa trailerikuskit huomasivat olleensa ensin matkalla kohti Pärnua ja tämän jälkeen kohti Narvaa. Lopulta kuitenkin väylä kohti Tartoa löytyi ja väsyneet matkaajat olivat perillä Tartossa noin klo 23 aikoihin. Janoiset ja nälkäiset rahtarit löysivät joukkueensa muut jäsenet tutun turvallisesta Ruutikellarista, jossa paikallinen CCR-cover band tyydytti musiikillisen nälän ja maukas pippuripihvi juoman kera täydensi ehtyneet energiavarastot.


Kaveria ei jätetä!!

Kaiken kaikkiaan Tarton kilpailu kauden päätöskilpailuna tarjoaa vannoutuneille soudun harrastajilla kokonaisvaltaisen kisa- ja kulttuurielämyspaketin.


Veteraanit rules! Stroke á la Kari L. Kovat jätkät vetää kisan kahteen kertaan. Vai mitä Markku?


















VECKJÄRVEN SPRINTTI ONNISTUI TAAS


9/11 2006



Porvoon Veckjärvi oli tänäkin vuonna olympiluokkien lyhyiden sprinttimatkojen päänäyttämönä elokuun viimeisenä viikonloppuna. Soutajat pääsivät nauttimaan hyvin kesäisestä säästä, tosin Venäjän metsäpalojen savut ajoittain tuntuivat nenässä. Veckjärvi on kuuluisa erinomaisista harjoittelukeleistään ja myös kilpailijat pääsivät nauttimaan lähes tuulettomista olosuhteista. Sprinttikisa oli viime vuotiseen tapaan kaksipäiväinen. Lauantaina ratkottiin kahden airon mestaruudet ja sunnuntaina yhden airon veneluokkien mestaruudet.


Veckjärven lahjomattomat paljonvartijat Lasse, Leif ja Tomi

Suomen soudun tämänhetkiset kansainväliset huiput Ilona Hiltunen, Minna Nieminen, Sanna Sten ja Jaakko Hasu eivät tänä vuonna päässeet sprinttikarkeloihin mukaan, sillä he olivat samaan aikaan MM-kisoissa Englannissa. Nykyteknologian ansiosta Porvoon kisassa mukana olleet soutajat pääsivät nauttimaan myös MM-soudusta – NS:n tietokonekspertti Janne Masalinin kannettavan tietokoneen ympärillä soutuatleetit kuuntelivat Minnan ja Sannan A-finaalisoudun suorana lähetyksenä Worlrowing-nettisivujen kautta, tosin englanniksi. Isänmaallisimmat soudun ystävät jäivät kaipaamaan sinivalkoisen soutuäänen, Markku Jokisipilän selostusta. Nesteen Soutajilla oli edustus sprinttiviikonloppuna myös Eurosportin Tukholman studiossa, jossa Markku selosti Etonin MM-kisat suomeksi.

Nesteen Soutajat ovat anoneet SM-sprinttiä myös ensi vuodelle. Joten säpinää Veckjärvellä riittänee myös tulevallakin kaudella.














SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS


7/11/2006

Nesteen Soutajat ry
KOKOUSKUTSU



SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

Aika 25.11.2006 kello 15:00
Paikka Nesteensoutajien harjoituskeskus (Vekkari)
Asialista:

1. Kokouksen avaus

2. Valitaan kokoukselle

A puheenjohtaja
B sihteeri
C kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
D ääntenlaskija

3. Todetaan

A läsnäolijat
B äänioikeutetut jäsenet

4. Todetaan kokouksen laillisuus ja
päätösvaltaisuus

5. Päätetään mitkä urheilumuodot ovat seuran
ohjelmassa tulevana toimikautena.

6. Vahvistetaan tulevaksi toimikaudeksi

A toimintasuunnitelma
B talousarvio sekä yleissuunnitelma seuraavien
vuosien toimintaa varten


8. Valitaan kahdeksi seuraavaksi
toimintavuodeksi täysi-ikäisten jäsenten
keskuudesta johtokuntaan 4-6 jäsentä
erovuorossa olevien tilalle, seuran sääntöjen
14 §:n mukaisesti.

9. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille
varatilintarkastajat.

10. Käsitellään johtokunnan esittämät tai
jäsenten seuran sääntöjen11 §:n mukaisesti
vireille panemat asiat.

11. Kokouksen päättäminen.


Tervetuloa



LUZERNISTA SUOMALAISMENESTYSTÄ


12/7/2006


Lähde:http://sports.yahoo.com/olympics/slideshow

Soudun maailman cupin viimeinen osakilpailu soudettiin viime viikonloppuna Sveitsin Luzernissa. Mukana kilpailussa oli koko Suomen olympialuokkien "ykköskaarti".


Minna Nieminen ja Sanna Sten Luzernin palkintojenjaossa. Lähde: www.worldrowing.com

Naisten kevyt kaksikko Minna Nieminen - Sanna Sten soutivat A-finaalissa upeasti toiseksi. Sijoitus yhdessä maailman kovimmassa kilpailussa lupaa hyvää menestystä myös viiden viikon kuluttua soudettavissa MM-kilpailuissa. Kisat ratkotaan Englannin Etonissa.


Tommi Sahila

NS:n yksikköedustajat Tommi Sahila ja Ilona Hiltunen soutivat molemmat itsensä C-finaaliin. Sahilan sijoitus oli kuudes ja Hiltusen sijoitus oli toinen. Suomen toinen yksikköedustaja Jaakko Hasu souti C-finaalin toiseksi.

Luzernissa oli mukana myös Suomen nopein miesten kevyen luokan kaksikko Jääskeläinen - Niemelä. Pojat sijoittuivat kovatasoisessa ja kovavauhtisessa veneluokassa lopulta C-finaalin neljänneksi.



LAURI JA MARKUS ALOITTIVAT SOUTU-URANSA


12/7/2006


Lauri Vähämurto ja Markus Saarinen

NS:n Porvoon jaoston Lauri Vähämurto ja Markus Saarinen osallistuivat ensimmäiseen kaksikkokilpailuunsa heinäkuun alussa. Tapahtumapaikkana oli Tampereen kv. kisat Kaukajärvellä. Markukselle kilpailu oli ensimmäinen. Lauri sen sijaan oli vanhojen konkareiden mukana Hämeenlinnan soutuliigaosakilpailussa soutamassa perämiehetöntä nelosta ja sai siten arvokasta kokemusta kilpailemisesta.

Tampereen kisassa pojat sijoittuivat A-junioreiden pariairokaksikossa lauantaina viidenneksi ja sunnuntaina toiseksi. Toivotaan pojille treeni-intoa loppukesän karkeloihin.



SEKAJOUKKUEELLE SULKAVAN MESTARUUS


12/7/2006


Sekasarjan mestarijoukkue


NS oli tänäkin vuonna usean venekunnan voimin Sulkavan suursouduissa. Tänä vuonna kilpailtiin erittäin raskaassa helteisessä kelissä.

Sulkava alkoi Nesteen Soutajien osalta perjantaina yösoudussa jolloin miestenjoukkue starttasi tavoitteena 10. sija ja viimevuoden 4.15 ajan alitus. Yhteislähdön jälkeen miesjoukkue otti paikansa 5-6 joukossa, sijoitus piti puoleenväliin saakka jolloin 3 venekuntaa ohitti hyvinsoutaneen joukkueen. Raskaimmalla osuudella puhjennut ukkosmyrsky verotti hieman loppuaikaa, joka oli 4.23. Helteisestä säästä ja ukkosmyrskystä huolimatta sijoitus 10. 185:n veneen joukossa eli tavoitteen mukainen.
Kokonaisuutena joukkueenjohtaja A-P Tenhovuori tyytyväinen soutusuoritukseen.



Rautakourat perämiehenään Simo Orpana Nesteen Soutajista samassa lähdössä Nesteen miesjoukkueen kanssa. Aikatavoite alle 5 tuntia alittui reilusti, koska matka taittui aikaan 4.39 ja sijoitus ensikertalaisilla 21.



Lauantain aamusoudussa naisjoukkue urakoi 30 asteen helteessä. Tavoite nopein naisvene täyttyi aikaan 4:46 ja eroa seuraavaan naisjoukkueeseen vaivaiset puoli minuuttia. Kokonaissijoitus 21. 150:n kirkkoveneen joukossa!

Sekavene saavutti historiallisen kolmannen perättäisen voiton ajalla 4:23. Nesteen Soutajien sekavene on hallinnut pitkän matkaa sarjan perustamisesta lähtien (2003).
Sekavene hallitsi kisaa alusta startista loppuun saakka.Eroa toiseksi tulleeseen Keravan Urheilijoihin maalissa reilut 2 minuuttia! Sekaveneessä soutivat Hanna Kulmala, Jaana Kollanus, Heli Äyräväinen, Tuula Bäckman, Irja Kantola, Susanna Varilo, Riitta Otranen, Markku Tamminen, Marko Lindroos, Simo Orpana, Kai Hämäläinen, Tommy Blomqvist, Jorma Nikkanen, Kurt Höglund, Seppo Nylund!



NESTEEN SOUTAJILLE UUSI KIRKKOVENE


27/6/2006


Uusi kirkkovene neitsytmatkallaan.

Nesteen Soutajien Porvoon jaosto on hankkinut kilpailukäyttöön uuden kirkkoveneen. Uusi kirkkovene vastaanotettiin Sulkavalla maanantaina 26. kesäkuuta ja ensimmäinen harjoituslenkki veneellä tehtiin jo samana iltana Porvoossa miesjoukkueen toimesta.

Simo Orpana ja Heikki Joskit.

Uusi kirkkovene valmistui hienosti Sulkavan Suursoutujen alla, joten Porvoonjaoston mies -, nais- ja sekajoukkueet pääsevät tekemään viimeiset valmistautumiset kauden päätapahtumaan uudella veneellä.




SUOMALAISSOUTAJAT POZNANIN MAAILMANCUPISSA


19/6

Ilona Hiltunen

Seuramme huippusoutajat Ilona Hiltunen ja Tommi Sahila kävivät Poznanin maailmancupissa Puolassa hakemassa vauhtia loppukesän koitoksiin. Hiltunen sijoittui naisten kevyessä yksikössä B-finaalin kolmanneksi. Taakse jäivät Norjan, Hong Kongin ja Irlannin edustajat. Sahila sitä vastoin sijoittui miesten yksikössä C-finaalin neljänneksi. Samassa lähdössä soutanut toinen suomalainen yksikkösoutaja Jaakko Hasu souti neljä sekuntia Sahilaa nopeammin ja sijoittui toiseksi.

Tommi Sahila

Mukana Poznanissa oli myös Suomen viime vuoden MM-kisojen mitalikaksikko Minna Nieminen - Sanna Sten. Tytöt sijoittuivat suomalaisittain parhaiten. Kaksikko souti naisten kevyessä kaksikossa A-finaalissa viidenneksi.

TULOKSET: http://www.worldrowing.com/



SOUTULIIGAN VOITTO NESTEEN SOUTAJILLE


18/6


Hämeenlinnan Katumajärvellä soudettiin kauden viimeiset soutuliigan osakilpailut ja naisten pariaironelosen sekä miesten kahdeksikon suomenmestaruudet. Nesteen soutajien miehet keräsivät neljän viikonlopun aikana eniten soutuliigapisteitä ja Katumajärvellä varmistui kahdeksikon soutuliigan voitto. NS:n naiset puolestaan sijoittuivat soutuliigassa toiseksi. Liigavoiton vei Vuoksen Soutajat.

Kumpikaan joukkue ei pystynyt suorituksellaan saavuttamaan oman luokkansa suomenmestaruutta. Naisten pariaironelosen kirkkaimman SM-mitalin voitti Vuoksen Soutajien joukkue ja miesten kahdeksikon mestaruus matkasi Takon Soutajien mukana Tampereelle. Kahdeksikon mestaruus oli Takon Soutajille harvinaista herkkua, sillä vuodesta 1997 lähtien kahdeksikon mestaruuden on voittanut joko Turun Soutajat tai Nesteen Soutajat. Mielenkiintoisena kuriositeettina voisi mainita, että Takon Soutajien Lasse Mäki souti upeasti ensimmäiseen suomenmestaruuteensa. Lassella on jo usean vuosikymmenen kokemus kilpasoudusta ja ikää hänellä on 56 vuotta.

Kahdeksikon "mahtavat" reidet eivät tänä vuonna polkeneet joukkuetta suomenmestaruuteen.

TULOKSET: http://www.academicrowing.net/sliiga.nsf/sivut/sl_ohjelma06



NESTEEN SOUTAJIEN UUSI TOHTORI


14/6



Nesteen Soutajien Katja Tiitisen väitöskirja "Factors contributing to Sea Buckthorn (Hippophaë rhamnoides L.)
flavour" tarkastettin 9.6. Turun yliopistossa.

Elintarvikekemian alaan kuuluvassa väitöksessään Katja
tarkasteli tyrnimarjan makuun ja aromiin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimustyönsä ohella neljän vuoden aikana Katja on ehtinyt soutaa yli 4000 kilometriä, toimia aktiivisesti seuran Varsinais-Suomen jaostossa sekä
valmentaa Nesteen junioreita. Onnittelemme Katjaa lämpimästi!



SOUTULIIGAN AVAUS SAIMAANKANAVALLA JA VUOKSELLA


21/5/2006


Tämän kauden soutuliiga käynnistyi Lappeenrannan ja Imatran osakilpailuilla. Lauantaina soutuareenana toimi Saimaankanava ja kilpailumatkana oli 4000 m. Oman jännityksensä kilpailuun toi melko tiukka aikataulu: kilpailu oli vietävä läpi kolmessa vartissa kanava pitkin lipuvien suurien laivojen vuoksi. Kilpailu soudettiin vastavirtaan, mutta myötätuuleen, Kansolan sillalta Soskuan padolle. Kanavalla NS:n joukkueet nappasivat ensimmäiset liigapisteensä. Miesten pariaironelonen voitti, miesten pariairokaksikko oli kolmas ja yksikkösoutajat Haapala ja Aaltonen soutivat sijoille 8 ja 10.



Seuramme naiset - Vuokko Vainoniemi, Katja Tiitinen (2x), Eeva Karppinen (1x) ja Marjaana Risku (1x)- menestyivät niinikään. Pariairokaksikko ja Eeva Karppinen soutivat hienosti toiseksi ja Marjaana Risku kuudenneksi.



Sunnuntaina liigakarkelot jatkuivat aina yllätyksiä täynnä olevalla Vuoksella. Miesten liigaosakilpailu ratkottiin kahdeksikolla ja naisten vastaavasti pariaironelosella. NS:n kahdeksikko souti omasta mielestään varsin hyvän suorituksen, mutta yllättyivät rannassa saatuaan tietää, että hyvä soutu riitti vain kakkostilaan. Voiton vei Turun Akateemisten joukkue. Ilmeisesti NS:n kahdeksikko oli valinnut väärät virtaukset kisan aikana. NS:n naiset sijoittuivat nelosellaan myös toiseksi.

Nesteen Soutajien joukkueet kahmivat viikonlopun aikana eniten liigapisteitä sekä miehissä että naisissa ja siten johtavat tällä hetkellä soutuliigaa.

Nesteen Soutajat liiga-avauksessa olivat:

Janne Masalin, Markus Haapala, Kjell Karlsson, Markku Jokisipilä, Panu Soitso, Juho Karppinen, Sami Ruoholahti, Petteri Aaltonen, Tomi Forsblom, Hanna Gorschelnik, Eeva Karppinen, Katja Tiitinen, Vuokko Vainoniemi, Marjaana Risku

Tulokset:
http://www.academicrowing.net/sliiga.nsf/sivut/sl_ohjelma06
Lisää kuvia galleriassa



KOULULAISET SOUTUOPISSA


14/5




Heti jäiden lähdettyä kävi kolmisenkymmentä alakoulun 5.-6.luokkalaista tutustumassa soudun saloihin luokanopettaja Panu Soitson johdolla. Valinnaiseen liikuntaretkeen kuului soudun lisäksi pyöräilyä ja makkaranpaistoa. Toivottavasti joku mukanaolleista koululaisista eksyy tulevaisuudessa uudestaan Veckjärven harjoituskeskukseen.



KAHDEKSIKKO VALMISTAUTUU SOUTULIIGAAN


12-13/5



Nesteen Soutajien kahdeksikko valmistautui äitienpäivän kynnyksellä tulevaan soutuliigaan aurinkoisessa ja varsin tuulisessa kelissä Porvoon Veckjärvellä. Viikonlopun harjoitusleiriin pääsi osallistumaan yhdeksän voitonnälkäistä ja kokenutta soutajaa coxin virkaa hoitavan Hanna Gorschelnikin komennossa.

NS:n kahdeksikko on saanut lisävahvistusta aikaisemmin Turun Soutajia edustaneesta Markku "Tohtori" Jokisipilästä. Markku istui Porvoon leirillä ensimmäistä kertaa vihreäpaitojen kahdeksikkoon. Soutukokemusta "Tohtorilla" on runsaasti: lukuisat suomenmestaruudet, maajoukkue-edustukset ym.

Ensi viikonloppuna joukkue pääsee näyttämään vauhtinsa soutuliigan Imatran osakilpailussa. Tuolloin matkana on tuttu Vuoksen 3km. Tällä kaudella soutuliigaa soudetaan lisäksi pienemmillä veneillä: yksiköillä, kaksikoilla ja pariaironelosilla. NS:n kahdeksikkojoukkue lähtee puolustamaan viime vuotista liigavoittoaan myös laajemmalla pienvenerintamalla. Kahdeksikkokisoihin NS:n joukkue lähtee kuitenkin ennakkosuosikkina.

NS:n kahdeksikko kaudella 2006:

Panu Soitso, Markus Haapala, Kjell Karlsson, Markku Jokisipilä, Janne Masalin, Petteri Aaltonen, Sami Ruoholahti, Tomi Forsblom, Tommi Sahila (keskittyy pääasiassa miesten yksikköön), cox: Hanna Gorschelnik



Kevätkausi aukesi Veckjärvellä






SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS


Nesteen Soutajat-
Neste Rowing Club


SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

Paikka: Veckjärvi
Aika: perjantai 28.4. klo 18.30



1. Kokouksen avaus

2. Puheenjohtajan ja sihteerin valinta

3. Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden
valinta

4. Läsnäolijoiden toteaminen

5. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

6. Kauden 2005 tilintarkastuskertomuksen
esittäminen

7. Vastuuvapauden myöntäminen seuran
vastuullisille jäsenille

8. Muut esille tulevat asiat

9. Kokouksen päättäminen





NS-HUIPUT LEIREILEVÄT ULKOMAILLA


5/2/2006

Seuramme tämän hetken huippusoutaja Ilona Hiltunen (naiset kevyt luokka) ja huipulle tähtäävä Tommi Sahila (miehet avoin luokka) aikovat hioa soututekniikkaansa usealla avovesileirillä talven ja kevään aikana.


Ilona Hiltunen voitti SM-hopeaa Töölön SM-kisassa.

Ilona on parhaillaan leireilemässä Italian Sabaudiassa. Ilonan kanssa menossa on mukana Vuoksen Soutajien Minna Nieminen, Helsingin Soutuklubin Sanna Sten ja tyttöjen valmentaja Veikko Sinisalo. Naisten kevyt projekti aikoo palata Sabaudiaan vielä uudemman kerran maaliskuun loppupuolella.


Tommi Veckjärven 500 m:n SM-kisassa Porvoon Veckjärvellä.

Miehekkäästi jo muutaman vuoden treenannut Tommi Sahila aikoo leireillä niinikään Sabaudiassa sekä Tsekin tasavallassa. Sahilan treenikavereiksi leireille lähtevät ARK:n Teemu Salonen, Esbo If:n Ville Shoulz sekä valmentajan roolissa mukaan lähtee Soutumiesten Jani Karell, jolla on runsaasti kokemusta ulkomaan leireistä.

Leiripaikka on monelle olympiluokan aktiiviharrastajalle tuttu paikka. Treenijärven erottaa Välimerestä vain kapeahko rantakaistale. Aivan järven vieressä sijaitsee noin 500 metrin korkuinen vuori, jonka huipulle voi tehdä "palauttavan" patikkaretken, jos pää kaipaa tuuletusta soudusta. Lisätietoa Sabaudiasta voit käydä lukemassa osoitteesta www.sabaudia.net



NESTEEN SOUTAJILLE MENESTYSTÄ TÖÖLÖN KISOISTA


29/1/2006

Tammikuun viimeisenä viikonloppuna ratkottiin Töölön kisahallissa sisäsoudun tämän vuoden suomenmestaruudet 2000 m:n olympiamatkalla sekä 1000 m:n joukkuekisamatkalla. Nesteen Soutajilla oli kisoissa laaja edustus. Seura menestyi myös mitalitaistoissa. Mitaleita soutajamme saavuttivat seuraavasti:

Suomenmestaruudet
-Suvi Karppinen tytöt B
-Panu Soitso miehet kevyt 30-39v.
-Naisten joukkue (Heli Äyräväinen, Eeva Karppinen, Ilona Hiltunen ja Suvi Karppinen)

SM-hopeaa
-Eeva Karppinen, naiset avoin
-Ilona Hiltunen, naiset kevyt
-Heli Äyräväinen, naiset 40-49v.
-Tommi Sahila, miehet avoin

SM-pronssia
-Joukkue pojat (Lauri Vähämurto, Sebastian Salonen, Markus Saarinen ja Joni Kattelus)
-Joukkue miehet (Markku Jokisipilä, Tommi Sahila, Janne Masalin ja Petteri Aaltonen)

Seuramme ainoa huippusoutaja, viime vuodet MM-kisoissa Suomea edustanut Ilona Hiltunen, souti oman ennätyksensä ja huippuajan 7.16,0. Ilonan kanssa samaisessa sarjassa soutanut Vuoksen Soutajien Minna Nieminen voitti lähdön naisten kevyen luokan uudella suomenennätysajalla 7.03,8. Tytöt näyttävät olevan kunnossa ja ensi kesän MM-karkeloista voidaan odottaa hyvää menestystä.

Seuramme miesten kahdeksikko on saanut vahvistukseksi Turun Soutajia aiemmin edustaneen Markku Jokisipilän. Markku osoitti olevansa hyvässä kunnossa soutamalla kelpo ajan 6.29,1. Ajalla Markulle irtosi miesten 30-39-sarjan neljäs tila. Myös seuramme "kahdeksikkoäijät" osoittivat olevansa ensi kesän kahdeksikkokisoja varten hyväsä kunnossa. Kahdeksikolta voidaan ensi kesänä odottaa voittoputken jatkumista. Harjoitusleirit alkavat heti jäiden lähdettyä joko Porvoossa tai Turussa.

Täydelliset SM-kisatulokset ovat nähtävillä osoitteessa
www.finnrowing.com



KAHDEKSIKOLLE LIIGA- JA SUOMENMESTARUUS


19/6/2005



Viikonloppuna varmistui Nesteen Soutajien kahdeksikolle soutuliigan mestaruus sekä vuoden 2005 olympiamatkan suomenmestaruus. Liigamestaruuden kahdeksikko saavutti lähes tappiottomalla sarjalla. Pieni särö sarjaan tuli Aurajoen liigaosakilpailussa, jossa Turun Akateemisten joukkue haastoi NS:n joukkueen onnistuneesti voittaen pikamatkan vajaalla sekunnilla.

Lauantaina ratkottiin tämän kauden viimeinen liigaosakilpailu upeissa maisemissa Katumajärvellä, Vanajanlinnan kupeessa. Keli oli aurinkoinen, mutta hyvin tuulinen. Kilpailumatkana oli 3000 m ja kaikki mukana olleet seitsemän joukkuetta lähtivät matkaan yhtenä rintamana. Nesteen kahdeksikko aloitti kisan tavoitettaan vaisummin, eikä matkan alkutaipaleella päässyt kovin suuria eroja syntymään. Eroa alkoi syntyä vasta matkan puolivälissä, jolloin Nesteen kahdeksikko sai muutamalla parinkymmenen vedon nostolla eroa toisena olleeseen TAS:n joukkueeseen. Ero kasvoi vielä hieman loppua kohden ja maalissa eroa TAS:n joukkueeseen oli runsaat kahdeksan sekuntia. Kolmannesta tilasta käytiin varsin kovaa kamppailua. Liigan ulkopuolella samassa kisassa soutanut Hämeenlinnan yhdistelmäjoukkue veti kolmanneksi ja neljänneksi tuli Lappeenrannan Soutajien joukkue.

Nesteen voittoisassa kahdeksikossa ovat tällä kaudella soutaneet Markus Haapala, Petteri Aaltonen, Juho Karppinen, Panu Soitso, Kjell Karllsson, Juha Soitso, Sami Ruoholahti, Janne Masalin ja Tomi Forsblom. Ohjainnaruja kaikissa kilpailuissa on hallinnut jo kokenut Hanna Gorschelnik. Nesteen kahdeksikko on koko soutuliigan seitsemän vuotisen historian aikana voittanut tasan puolet eli 23 kaikista 46 liigaosakilpailuista. Liigasta pari vuotta taukoa pitänyt Turun Soutajien joukkue on voittanut 22 osakilpailua ja Turun Akateemisten joukkue yhden osakilpailun. Nesteen joukkueen ahkerin puurtaja on ollut Tomi Forsblom, joka on osallistunut peräti 44 liigaosakilpailuun.

SOUTULIIGAN 2005 PISTETILANNE:
1. Nesteen Soutajat 76
2. Turun Akateemiset 68
3. Lappeenrannan soutajat 56
4. Takon Soutajat 54
5. Vuoksen Soutajat 51
6. ARK 43


SUNNUNTAINA SUOMENMESTARUUS

Liigamestaruuden varmistuttua Nesteen kahdeksikko keskittyi sunnuntaina soudettuun suomenmestaruuslähtöön. SM-lähdössä NS:n kahdeksikko oli huomattavasti agressiivisempi. Startti tapahtui rivakasti ja joukkue otti kärkiaseman jo aivan kilpailun alkumetreillä säilyttäen sen aina loppuun saakka. Tuhannen metrin kohdalla eroa toisena olleeseen TAS:n joukkueeseen oli jo runsas veneen mitta. SM-pronssia souti Takon Soutajat.

Nesteen Soutajilla ei ollut tällä kaudella mukana naisten joukkuetta pariaironelosten Lumene-liigassa. Tosin lauantain osakilpailuun saatiin kilpailun ulkopuolella soutanut SM-lähtöön kokemusta hakemaan lähtenyt naisten joukkue. Katja Tiitinen, Suvi Karppinen, Eeva Karppinen ja Ulla Varvio Takon Soutajista vetivät itsensä lauantaisen liigaosakilpailun voittoon. Joukkue ei kuitenkaan kilpailun ulkopuolella saanut itselleen liigapisteitä. Varvion korvasi sunnuntain SM-lähdössä Nesteen takavuosien huippusoutaja Laila Finska. Nesteen yllätyskokoonpano souti hienosti SM-pronssille. Joukkue oli aivan loppumetreille asti SM-hopean tuntumassa, mutta ARK:n joukkue kovan loppukirin ansiosta sijoittui lopulta toiseksi. Toivottavasti Nesteen Soutaja saavat ensi vuonna liigaan myös naisjoukkueen.

Soutuliigan tulokset



Tulokset ja soutuliigan pistetilanne: http://www.academicrowing.net/



SOUTULIIGASSA YLLÄTYS JA MENESTYSTÄ SM-KISASSA


13/6/2005

Viikonloppuna tehtiin soutuliigassa historiaa. Lauantaina Aurajoessa soudetussa soutuliigan osakilpailussa Turun Akateemiset Soutajat ottivat ensimmäisen liigavoittonsa ja katkaisivat samalla Nesteen kahdeksikon kymmenen osakilpailun voittoputken. Aurajoen kilpailuun saakka liigavoitoista ovat saaneet nauttia vain Nesteen Soutajat ja Turun Soutajat. Turun Soutajilla ei ole tänä vuonna kasiliigassa joukkuetta mukana ollenkaan.Aurajoen osakilpailussa matkana oli herkkä 500m. Nesteen kahdeksikko souti alkuerissä nopeimman ajan, mutta finaalissa joutui taipumaan 0,9 sekunnin erolla TAS:n joukkueelle.

Nesteen kahdeksikko joutui lauantaina taipumaan
Turun Akateemisten joukkueelle.

Sunnuntaina Katariinanlaakson harjoituskeskuksen kupeessa soudetussa 1600 m:n liigaosakilpailussa Nesteen kahdeksikko sitä vastoin näytti voimansa. NS:n kahdeksikko voitti kilpailun huimalla kuuden sekunnin erolla toiseksi soutaneeseen TAS:n joukkueeseen. Kolmanneksi kisassa tuli Takon Soutajat. Voiton myötä NS:n kahdeksikolla on erittäin hyvät mahdollisuudet voittaa kauden 2005 soutuliiga.


Menestystä viikonloppuna tuli myös Porvoon jaoston kirkkoveneiden sekajoukkueelle. 30 km:n kilpailussa joukkue sijoittui SM-hopealle. Voiton samaisessa sarjassa vei Anjalankosken Soutajat noin yhden minuutin erolla.


Porvoon jaoston kirkkoveneiden sekajoukkueiden SM-hopeajoukkue.

SOUTULIIGAN TULOKSET JA PISTEET:

http://www.academicrowing.net/sliiga.nsf



POLIISIT JA ENSTO JUHLIVAT PORVOON HAASTESOUDUISSA


21/5/2005

Porvoon haastesoudut järjestettiin 21.5. Porvoon joella, aivan Porvoon ydinkeskustan tuntumassa. Tapahtumaa saatiin viettää loistavissa olosuhteissa, auringonpaisteessa ja lämpötilan ollessa helle lukemissa. Haastesoutuun osallistui ennätykselliset 14 joukkuetta, joista kolme naisten sarjaan ja 11 joukkuetta avoimeen sarjaan.

Kilpailun alkuerissä soudettiin seitsemän starttia, kun jokaisessa lähdössä kaksi joukkuetta soutivat yhtä aikaa. Alkuerien kaksi parasta aikojen perusteella menivät finaaliin, jossa voittaja ratkottiin. Soutumatka kilpailussa oli noin 300m




Naisten sarjassa alkuerien nopein oli Enston joukkue. Enston joukkue sai finaaliin vastustajaksi vuoden 2004 voittaja joukkue Terkkarin. Finaalissa Ensto jatkoi siitä mihin alkuerissä jäätiin ja voitti finaalin noin neljän sekunnin erolla. Kolmanneksi naisten sarjassa taisteli SOL.

Miesten sarjassa vuoden 2004 voittaja, Poliisit, ei antanut haastajien yllättää, vaan souti alkuerien nopeimmalla ajalla finaaliin, johon vastustajaksi alkuerien toiseksi nopein joukkue, Ensto. Poliisien vahva joukkue paransi finaalissa alkuerien aikaansa ja vei haastesoudun voiton toisen kerran peräkkäin. Kolmanneksi miesten sarjassa souti aiempina vuosina useita voittoja peräkkäin soutanut Petokaivin.




Tulokset, haastesoutu 21.5.2005:
Naiset: 1) Ensto 1.26,61, 2) Terkkari 1.30,46, 3) SOL 1.47,79

Avoin: 1) Poliisit 1.14,84, 2) Ensto 1.17,80, 3) Petokaivin 1.18,32, 4) Enervent 1.18,39, 5) Uudenmaan Sijaiskoti 1.19,36, 6) Borealis-Petro 1.21,14, 7) Norpe 1.21,34, 8) Styrochem 1.21,88, 9) Neste Oil 1.23,41, 10) Verde 1.25,45, 11) Borealis-Muovi 1.26,45

Järjestävä seura Nesteen Soutajat kiittää tapahtuman yhteistyökumppaneita, Ravintolalaiva Glückauf, Kesko, Parturi-Kampaamo Naps, K-Rauta, Ensto ja Osla-Auto.



SOUTULIIGAN AVAUS NESTEEN KAHDEKSIKON TAHDISSA


22/5/2005


Kaakkois-Suomen nopein kahdeksikko. Ylärivi: Tomi Forsblom, Juha Soitso, Sami Ruoholahti, Janne Masalin, Petteri Aaltonen, Juho Karppinen. Alarivi: Markus Haapala, Hanna Gorschelnik (cox) ja Panu Soitso.(Kuva, Mia)

Soutuliigan avauskilpailut käytiin aurinkoisessa säässä, lauantaina Saimaankanavalla ja sunnuntaina Vuoksella. Kilpailu käytiin ns. takaa-ajona, jolloin joukkueet lähtivät matkaan peräkanaa minuutin välein.

Nesteen Soutajien kahdeksikko leireili Porvoon Veckjärvellä Petri Alangon johdolla kahtena viikonloppuna ennen kauden avausta, eikä turhaan. Kaakkois-Suomen tuomisina oli molempien osakilpailujen voitto.

Molempina kisapäivinä maaliintulojärjestys oli sama: ensimmäisenä NS, toisen Turun Akateemiset Soutajat ja kolmantena Lappeenrannan Soutajat. Lappeenrannan Soutajien joukkue koostui varsin nimekkäistä soutajista. Joukkueessa soutivat muiden muassa takavuosien huippusoutajat Kimmo Kangasmäki ja Jussi Huppunen.

Launtain kilpailu Saimaankanavavalla oli täynnä dramatiikkaa. Kilpailun järjestäjät kuuluttivat ennen kilpailua soutumatkan olevan 3000 m, mutta kilpailun aikana kävikin ilmi, että kilpailumatka oli huomattavasti pidempi. Todellisuudessa matka oli nimittäin 4000 m. Nesteen joukkue aloitti loppukirin 2700 metrin soudun jälkeen. Kolmen tonnin kohdalla joukkue kuitenkin huomasi matkaa maaliin olevan kuitenkin vielä tuhannen metriä. Joukkueen veto alkoi hieman hyytyä ja jonkin verran hajota, mutta maaliin se pääsi kunnialla. Samanlaista dramatiikkaa näytti olleen myös muilla joukkueilla, jotka lähtivät matkaan kolmen tonnin kisavauhdilla. NS:n kahdeksikko kuitenkin kesti parhaiten loppuun asti.

Seuraava liigaosakilpailu soudetaan 28.5. Valkeakoskella. Valkeakoskella myös seuramme tämänhetkinen miesten yksikön ykkönen Tommi Sahila tekee kauden avauksen. Tommi on kevään aikana ahkerasti leireillyt mm. Italiassa hakemassa vauhtia yksikköönsä.


Tommi Sahila

Katso video Sahilan huimasta loppukiristä viime vuoden Turun kisasta (n.17 megaa):

http://yhdistykset.etela-karjala.fi/soutajat/index.html?=kilpailut.html

-> galleria->videot

Tulokset: http://www.academicrowing.net/sliiga.nsf/



KEVÄTKOKOUS


KOKOUSKUTSU 30.4.2005

Nesteen Soutajat -
Neste Rowing Club


SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS


Aika 15.5.2005 Klo:14.00
Paikka Veckjärvi
Asialista:

1. Kokouksen avaus

2. Valitaan kokoukselle

A puheenjohtaja
B sihteeri
C kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
D ääntenlaskijat

3. Todetaan

A läsnäolijat
B äänioikeutetut jäsenet

4. Todetaan kokouksen laillisuus ja
päätösvaltaisuus

5. Esitetään vahvistettavaksi johtokunnan laatima vuosi- ja tilikertomus ja esitetään tilintarkastajien antama lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta.

6. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä asianomaisille.

7. Käsitellään johtokunnan tai jäsenten 11 §:n mukaisesti vireille panemat muut asiat.
8. Kokouksen päättäminen.

Timo Virta
Puheenjohtaja



Lundi 2005


Lundin soutukilpailut on jälleen kisailtu. Teknisten vaikeuksien kautta voittoon viedyissä kisoissa tehtailtiin hyviä tuloksia ja pari kappaletta suomenennätyksiä.

Lundi 2005 Tulokset (xls)



SISÄSOUTUKILPAILU KUNTO 2005 MESSUILLA


7/3/2005




Nesteen Soutajien konkarit Janne Masalin, Panu Soitso, Veikko Järvenmäki, Sami Ruoholahti sekä nuoremman polven soutajat Juho Karppinen, Petteri Aaltonen, Tomi Tillgren, Pauli Vähämurto ja Mikko Hanni olivat viikonloppuna testaamassa vauhtiaan Kunto 2005 messujen sisäsoutukilpailussa.

Masalin, Aaltonen, Tillgren ja Karppinen soutivat miesten henkilökohtaisella 1000 m:n matkalla. Ruoholahti sitävastoin souti henkilökohtaisen matkansa miesten 30-39 sarjassa. Masalin ylsi seuramme miehistä ainoana huimaan alle kolmen minuutin alitukseen. Erittäin hyvin urakastaaan suorituivat myös Aaltonen, Karppinen ja Ruoholahti.

Vähämurto, Soitso, Hanni ja Tillgren soutivat miesten joukkuekisan. Kokoonpano suoriutui urakastaan melko hyvin sijoittuen toiseksi kohtuuajalla 3.17,7. Joukkuekisan myöta Vähämurto ja Hanni saivat arvokasta kilpailukokemusta kesän karkeloihin.

Sisäsoutukilpailun täydelliset tulokset: www.finnrowing.com





JUNIORILEIRI TAMPEREELLA


7/3/2005


Lauri, Tomi ja Joni allastreenissä.

Pitkän tauon jälkeen seura järjesti junioreille soutuleirin, joka pidettiin Tampereella. Leiriin osallistuivat soutu-uraansa aloittelevat Lauri Vähämurto, Tomi Lepistö ja Joni Kattelus. Harjoituspaikkana oli Takon Soutajien soutukeskus Hatanpäässä. Hatanpään soutukeskuksen lisäksi pojille tulivat tutuiksi myös Takon Soutajien samanikäiset juniorit. Allassoudun lisäksi juniorit kävivät myös hiihtämässä kaupungin urheilupuistossa. Muun ohjelman lisäksi pojat ehtivät käydä myös elokuvissa sekä tutustumassa Tampereen katukuvaan. Yöpyminen tapahtui keskustan tuntumassa sijaitsevassa hotellissa. Junioreiden mielestä leiri onnistui erinomaisesti ja samaa mieltä on myös junnujen mukana ollut valmentaja Marko Lindroos. Soutajanalut odottavatkin innokkaana jo seuraavaa leiriä.


Hatanpään upea harjoituskeskus.



VARSINAIS-SUOMEN JAOSTON JÄSENMAKSUT 2005


Nesteen Soutajien Varsinais-Suomen jaoston jäsenmaksuja ei ole vielä vahvistettu kaudelle 2005. Jaoston johtokunta kokoontuu seuraavan kerran 21.1.2005.

Kilpailulisenssi maksetaan jäsenmaksun yhteydessä ja se on 40€ kaudella 2005. Jos aiot osallistua kaudella 2005 Soutuliiton alaisiin soutukilpailuihin, ilmoita siitä jaoston johtokunnalle 27.1. mennessä osoitteeseen ari-pekka.aaltonen at fortum.com. Määräpäivän jälkeen lisenssimaksu korottuu 45 eurooon. Korotukseen johtuu siitä, että Suomen Soutuliitto perii tammikuun jälkeen maksetuista lisenssimaksuista korotetun maksun.





PORVOON JAOSTON JÄSENMAKSU KAUDELLE 2005


8/1/2005

Porvoon jaoston jäsenmaksu on noussut kaudelle 2005. Korotukseen on vaikuttanut muun muassa Veckjärven harjoituskeskuksen tilanne. Jäsenmaksu on maksettava 27.1. mennessä, jonka jälkeen siihen tulee 20€:n korotus.

Tarkemmat tiedot ja ohjeet löytyvät vieressä olevista ilmoitustaulun linkeistä.



500 m:n sprinttikisat Porvooseen


Suomen Soutuliiton syyskokous hyväksyi Nesteen Soutajien SM-kilpailuhakemuksen viikonloppuna. Ensi kesänä järjestetään 500 m:n sprintti-SM Porvoon Veckjärvellä. Kilpailu on olympialuokkien soutukauden viimeinen suomenmestaruuskilpailu. Vekcjärvi on puitteiltaan erinomainen paikka järjestää sprinttikisat. Järvi on tuulisenakin päivänä "soutukelpoinen". Edellisen kerran Veckjärvellä järjestettiin soutukilpailut vuonna 1998.



NESTEEN SOUTAJILLE UUSI PUHEENJOHTAJA




Nesteen Soutajien syyskokous valitsi seuraavalle kaksivuotiskaudelle uudeksi puheenjohtajaksi Timo Virran Porvoosta. Ex-puheenjohtaja Janne Masalin jatkaa NS:n yhteisessä johtokunnassa.

Timo Virta on yksi Nesteen Soutajien pitkäaikaisimmista jäsenistä ja hän on soutu-urallaan voittanut lukuisia SM-mitaleja olympialuokissa.



NESTEEN SOUTAJIEN SYYSKOKOUS


SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

Aika: Sunnuntai 21.11.2004 kello 13:00
Paikka: Hallintokonttori, Fortum Oyj, Naantalin jalostamo


Asialista:

1.Kokouksen avaus
2.Valitaan kokoukselle

A.puheenjohtaja
B.sihteeri
C.kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
D.ääntenlaskija

3.Todetaan

A.läsnäolijat
B.äänioikeutetut jäsenet

4.Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

5.Päätetään mitkä urheilumuodot ovat seuran ohjelmassa tulevana toimikautena.

6.Vahvistetaan tulevaksi toimikaudeksi

A.toimintasuunnitelma
B.talousarvio sekä yleissuunnitelma seuraavien vuosien toimintaa varten

7.Valitaan kahdeksi seuraavaksi toimintavuodeksi täysi-ikäisten jäsenten keskuudesta johtokunnan puheenjohtaja, jota myös kutsutaan seuran puheenjohtajaksi.

8.Valitaan kahdeksi seuraavaksi toimintavuodeksi täysi-ikäisten jäsenten keskuudesta johtokuntaan 4-6 jäsentä erovuorossa olevien tilalle, seuran sääntöjen 14 §:n mukaisesti.

Erovuorossa: Johtokunnassa jatkaa:
Juha Helenius Panu Soitso
Timo Virta Hanna Gorschelnik
Seija Hirvonen Seppo Nylund
Jari Turkki Reima Karppinen
Janne Masalin (pj)


9.Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat.

10.Valitaan puheenjohtaja ja jäsenet seuran sääntöjen 16 §:ssä mainittujen alaosastojen johtoelimiin.

11.Vahvistetaan liittymis-, jäsen- ja kannattajajäsenmaksujen suuruus.

Edellinen syyskokous vahvisti kaudelle 2004 seuraavat jäsenmaksut:

-Aktiivijäsenmaksu 50 Euroa (+ mahdolliset jaostokohtaiset käyttömaksut)
-Kannatusjäsenmaksu 20 Euroa
-Perhejäsenmaksu 70 Euroa

12.Valitaan edustajat SLU:n piirien ja SLU:n jäsenliittojen vuosi- ym. kokouksiin tai annetaan johtokunnalle valtuudet henkilöiden valitsemiseksi edellä mainittuihin kokouksiin.

13.Käsitellään johtokunnan esittämät tai jäsenten seuran sääntöjen11 §:n mukaisesti vireille panemat asiat.
14.Kokouksen päättäminen.



NESTEEN SOUTAJILLE MENESTYSTÄ JA KUNNIAA YKSIKÖIDEN JA KAKSIKOIDEN SM-KISOISSA JÄMSÄNKOSKELLA


5/8/2004

Viikonloppuna Jämsänkoskella taisteltiin yksiköiden ja kaksikoiden Suomen mestaruuksista. Kilpailut soudettiin hienoissa, vaikkakin kesän trendin mukaan sateisissa olosuhteissa. Nesteen Soutajat oli mukana kisoissa pienellä, mutta sitäkin kunnianhimoisemmalla joukkueella.

Sunnuntain ensimmäisessä finaalissa, miesten avoimessa yksikössä, NS:n Tommi Sahila sijoittui hienosti toiseksi jääden Takon Soutajien Klaus Geigerille 6 sekunttia. Saman lähdön B-finaalissa ratkottiin myös alle 23-vuotiaiden Suomen mestaruus, jonka vei Pargas Roddklubbin John Karlsson. NS:n Petteri Aaltonen sijoittui toiseksi. Miesten kevyessä yksikössä Kjell Karlsson (NS) sijoittui neljänneksi Pekka Niemisen ja Timo Kinnusen viedessä Vuoksen Soutajille lähdön kaksoisvoiton. Niemisen perheellä oli muutenkin hieno kisapäivä Pekan siskon Minnan soutaessa lähes samaan aikaan MM pronssille naisten kevyessä yksikössä Espanjassa.

Miesten perämiehettömän kaksikon Suomen mestaruuden vei jo n:ttä kertaa Nesteen Soutajien vanhat herrat Janne Masalin ja Sami Ruoholahti, mutta Turun Akateemisten Soutajien kaksikko Juho-Ville Saarela ja Matti Sankinen antoivat kisassa tiukan vastuksen jääden vain kolmen sekunnin päähän. NS:n hienon menestyksen ko. lähdössä kruunasi Tomi Forsblomin ja Jari Turkin sijoittuminen kolmanneksi. Miesten avoimessa kaksikossa päivän toiset SM-mitalit soutivat Tommi Sahila ja Tomi Forsblom sijoittumalla pronssille Takon Suotajien ja Lappeenrannan Soutajien viedessä kirkkaammat mitalisijat. Janne Masalin ja Sami Ruoholahti sijoittuivat samassa lähdössä viidenneksi. Miesten kevyessä kaksikossa Panu Soitso ja Kjell Karllson toivat seuralle hopeaa Valkeakosken Vesiveikkojen Matti Jääskeläisen ja Hannes Niemelän viedessä voiton.

Naisten kevyen yksikön mestaruuden voitti NS:n Ilona Hiltunen ylivoimaisesti muiden mitallisijojen mennessä Hämeenlinnaan Mervi Hirvelle ja Vuokselle Marleena Valtasola-Takaniemelle. NS:n Katja Tiitinen oli lähdön neljäs. Nesteeläiset Ilona Hiltunen ja Vuokko Vainoniemi veivät myös naisten avoimen kaksikon mestaruuden ennen Akademiska Roddklubbenia ja Hämeenlinnan Soutajia.

Junioreissa Suvi Karppinen teki hienoa työtä voittamalla sekä B että C tyttöjen sarjat selkeällä erolla toiseksi tulleisiin. A tytöissä NS:n Eeva Karppinen sijoittui neljänneksi Vuoksen Soutajien Katri Kettusen viedessä lähdön Suomen mestaruuden.

Tulokset



MENESTYSTÄ SULKAVAN SOUDUISSA


14/7/2004

Nesteen Soutajien kirkkovenejoukkueet menestyivät hyvin tämän vuoden Sulkavan Souduissa. Sekajoukkue voitti SM-kultaa, naisten joukkue sijoittui toiseksi ja miesten joukkue oli omassa sarjassaan 17. Lisäksi makea voitto tuli Neste Rowing joukkuelle perjantaina soudetussa firmojen haastesoudussa, jossa kilpailumatkana oli neljän kilometrin spintti.


Sekasarjan pitkän matkan suomenmestarit 2004.






NESTEEN SOUTAJILLE TUPLAMESTARUUS


20/6/2004

Viikonloppuna ratkottiin Hämeenlinnan Katumajärvellä miesten kahdeksikkojen ja naisten pariaironelosten soutuliigan päätöskilpailut sekä samalla kyseisten veneluokkien suomenmestaruudet. Nesteen Soutajien kahdeksikko oli käytännössä jo viiden ensimmäisen liigaosakilpailuvoiton jälkeen varmistanut itselleen vuoden 2004 soutuliigan voiton. Hämeenlinnassa joukkueen tavoitteena oli lähinnä keskittyä miesten kahdeksikon suomenmestaruuden saavuttamiseen.



Lauantaina soudettiin soutuliigan toiseksi viimeinen osakilpailu ja kilpailumatkana oli 3000 m. Kilpailu soudettiin suorana finaalina ja matkaan lähdettiin yhteislähdöllä. Miesten kahdeksikossa seitsemän mukana ollutta joukkuetta lähti matkaan melko tasaisena rintaman, mutta jo viiden sadan metrin soudun jälkeen Nesteen Soutajat ja Turun Akateemiset soutajat erottuivat selvästi muista joukkueista. Loppumatka
soudettiin näiden kahden joukkueen tahdittamina. Nesteen Soutajien joukkue sai noin tuhannen metrin soudun jälkeen puolen veneenmitan eron rinnalla soutaneeseen Turun Akateemisten joukkueeseen ja pystyi säilyttämään sen maaliin saakka. Kolmanneksi kiskoi Takon Soutajat Tampereelta ja viime vuoden suomenmestari Turun Soutajat sai tyytyä neljänteen sijaan. Naisten pariaironelosissa Nesteen Soutajien naisjoukkue souti hienosti toiseksi.

Sunnuntaina oli vuorossa soutuliigan viimeinen osakilpailu ja samalla suomenmestaruuskilpailu. Kilpailumatkana oli soudun olympiamatka 2000 m. Sunnuntain SM-lähdössä soudettiin aamuvarhain sekä miehissä että naisissa kaksi alkuerää, joiden voittajat pääsivät suoraan finaaliin ja muut joutuivat keräilyeriin. Sekä Nesteen kahdeksikko että naisten pariaironelonen voittivat kumpikin oman alkueränsä ja lunastivat näin paikkansa iltapäivän A-finaalissa. Miesten kahdeksikkokilpailu oli melkein lauantain toisinto. Nesteen Soutajien kahdeksikkojoukkue osasi odottaa Turun Akateemisten agressiivista starttia ja antoi turkulaiselle joukkueelle hyvän vastuksen jo heti startista lähtien. Viiden sadan metrin soudun jälkeen Nesteen joukkue sai muutamilla kahdenkymmenen vedon nostoilla eroa kasvatettua jo noin veneen mittaan. Nesteen joukkue voitti teknisesti hyvin onnistuneen ja vahvan soutunsa ansiosta lopulta kaipaamansa suomenmestaruuden.


Ylärivi: Sami Ruoholahti, Petteri Aaltonen, Tommi Sahila, Jari Turkki, Janne Masalin
Alarivi: Panu Soitso, Hanna Gorschelnik, Markus Haapala, Tomi Forsblom

Nesteen kahdeksikkojoukkue on tänä kesänä osoittanut olevansa hyvin vaikeasti voitettava joukkue. Joukkue on voittanut kaikki kahdeksikkokilpailut ja kauden tuloksena oli soutuliiga- ja suomenmestaruus. Kesän aikana soudetut kilpailut ovat olleet äärimmäisen tasaisia ja voitot ovat tulleet paria poikkeusta lukuunottamatta varsin pienin eroin. Nesteen menestyksekkäässä joukkueessa ovat esiintyneet kesän aikana Porvoon jaoston Markus Haapala, Panu Soitso, Tommi Sahila, Jari Turkki, Tomi Forsblom ja Kjell Karlsson sekä seuran Varsinais-Suomen jaoston Sami Ruoholahti, Petteri Aaltonen, Janne Masalin, Jorma Lehtelä ja Seppo Henriksson. Edellä mainituista Haapala, Soitso, Sahila, Forsblom, Aaltonen ja Masalin ovat olleet mukana kaikissa kesän kahdeksikkokilpai-luissa.Perämiehen virkaa kaikissa kilpailuissa on hoitanut turkulainen Hanna Gorschelnik.

Nesteen Soutajien naisjoukkue yllätti kannattajansa iloisesti voittamalla sunnuntain SM-lähdössä naisten pariaironelosen suomenmestaruuden.
- Saimme vahvan startin ansiosta kurottua pienen eron muihin joukkueisiin ja saimme pidettyä sen maaliin asti, kommentoi voittoisassa joukkueessa mukana ollut porvoolainen Pia Forsblom. Pia on kesän aikana enimmäkseen soutanut Nesteen Soutajien kirkkovenejoukkueessa, mutta sai Hämeenlinnassa mahdollisuuden päästä testaamaan kuntoaan myös olympialuokan veneessä. Pia souti Ilona Hiltusen tilalla, joka samaisena viikonloppuna oli Luzernin maailmancupin kilpailussa edustamassa Suomea ja Nesteen Soutajia naisten kevyessä yksikössä. Naisten pariaironelosen pienoinen yllätys oli veneluokan liigamestarin Lappeenranna Soutajien sijoittuminen vasta neljännelle sijalle. Forsblomin lisäksi voittoisassa joukkueessa soutivat helsinkiläinen Vuokko Vainoniemi ja turkulaiset Eeva Karppinen ja Katja Tiitinen. Nesteen naisille suomenmestaruus on ollut viime vuosina harvinaista herkkua. Edellinen pariaironelosen suomenmestaruus on 90-luvun lopulta.


Eeva Karppinen, Vuokko Vainoniemi, Pia Forsblom, Katja Tiitinen



Tulokset

Liigaosakilpailu ja SM-kilpailu Hämeenlinna 20.6.2004
Miehet kahdeksikko A-finaali 2000 m



1. Nesteen Soutajat 6.35,8

Markus Haapala, Petteri Aaltonen, Panu Soitso,
Tommi Sahila, Jari Turkki, Sami Ruoholahti, Janne Masalin, Tomi Forsblom
cox: Hanna Gorschelnik



2. TAS-ÅAR 6.42,6



3. Takon Soutajat 6.50,9



4. Turun Soutajat 6.55,2



5. Vuoksen Soutajat 7.01,1



6. Akademiska Roddklubb 7.03,4





Naiset 4x A-finaali 2000 m



1. Nesteen Soutajat 7.53,2

Katja Tiitinen, Eeva Karppinen, Pia Forsblom, Vuokko Vainoniemi



2. Vuoksen Soutajat 7.58,8



3. Hämeenlinnan Soutajat 8.01,5



4. Lappeenrannan Soutajat 8.06,9



5. Akademiska Roddklubben 8.08,4



6. TAS-ÅAR 8.39,4








TURUN KILPAILUT KAHDEKSIKON JUHLAA


6/6 2004



Viikonloppuna soudettiin Turussa soutuliigan neljäs ja viides osakilpailu. Nesteen Soutajien kahdeksikko osoitti olevansa tänä kesänä vaikeasti voitettava joukkue. Voittoisassa joukkueessa soutivat viikonloppuna Tommi Sahila, Panu Soitso, Tomi Forsblom, Markus Haapala, Kjell Karlsson, Janne Masalin, Petteri Aaltonen, Jorma Lehtelä, Seppo Henriksson. Perämiehenä oli Hanna Gorschelnik.

Lauantaina kilpailu soudettiin varsin tuulisessa säässä ja kilpailumatkana oli 1600 m. Turun Akateemisten kahdeksikko aloitti A-finaalisoudun hyvin agressiivisesti ja johtikin kilpailua 1000 metriin asti reilulla veneenmitalla. Nesteen joukkue oli tuhanteen metriin asti vasta kolmantena, mutta aloitti viimeisellä viidellä sadalla metrillä hurjan loppukirin, joka johdatti joukkueen neljännen liigaosakilpailun voittoon. Kilpailun kakkoseksi jäi Turun Akateemisten joukkue ja kolmanneksi souti Turun Soutajien joukkue, joka on viimeiset viisi peräkkäistä vuotta voittanut soutuliigan mestaruuden.

Sahilalle miesten yksikkövoitto


Pitkäsalmen nopein yksikkömies

Samaisessa Turun Katariinanlaakson soutu- ja melontakeskuksessa soudetussa kilpailussa miteltiin myös pienemmissä veneluokissa. Porvoon Tommi Sahila on parantanut huomattavasti soutuaan sitten toukokuussa soudetun Lahden regatan. Sahila voitti ensimmäistä kertaa soutu-urallaan miesten avoimen yksikkökilpailun. Suomen vahvimmat yksikkösoutajat, olympiapaikkaa havitteleva Vuoksen Soutajien Jaakko Hasu ja Takon Soutajien Klaus Geiger, tosin eivät olleet Turun kilpailussa mukana. Sahilan yksikön vauhti näyttää kasvavan sitä mukaa, kun soututekniikka alkaa hioutua.

Aurajoen valtiaat



Sunnuntaina liiganäyttämönä oli Aurajoki, jossa soudettiin 500 m:n sprinttimatka. Kilpailun karsinta soudettiin aikakarsintana, jossa kaksi joukkuetta soutivat toisiaan vastaan. Karsintasoutujen aikojen perusteella ratkottiin finaalipaikat. Nesteen Soutajien joukkuetta ei alkuerien arvonnassa arpaonni suosinut. Joukkue joutui soutamaan karsintasoudun yksin ilman vastustajaa, koska soutuliigassa on tänä vuonna pariton määrä osallistuvia joukkueita. Karsintojen toiseksi nopeimmalla ajalla Nesteen kahdeksikko kuitenkin lopulta selvitti tiensä A-finaaliin. Vastustajakseen Nesteen joukkue sai karsintojen nopeimman ajan soutaneen Takon Soutajien joukkueen. Kisan suuri yllätys oli viime vuosina 500 m:n pikamatkoja hallinneen Turun Soutajien joukkueen tippuminen A-finaalista. Turun Soutajien kahdeksikko on kautta soutuliigan historian voittanut kotinäyttämöllään Aurajoella. Nesteen kahdeksikko osoitti kuitenkin hallitsevansa tänä kesänä myös lyhyemmätkin kilpailumatkat. Kahdeksikko voitti erinomaisesti onnistuneen starttinsa ansiosta Takon joukkueen. Maalissa eroa oli veneenmitan verran.
- Saatiin startti onnistumaan todella hyvin yhteen. Taisi olla tämän kesän nopein startti, totesi Nesteen kahdeksikon tahtisoutaja Tomi Forsblom joukkueensa esityksestä.

B-finaalissa nähtiin turkulainen paikalliskamppailu, jossa mittaa toisistaan ottivat Turun Akateemisten ja Turun Soutajien joukkueet. Turun Soutajien kahdeksikko oli sekunnin kymmenyksen edellä maaliin tultaessa ja lunastin näin itselleen Aurajoen osakilpailun kolmannen sijan. Nesteen kahdeksikolla on onnistuneiden Turun osakilpailujen ansiosta erittäin hyvät mahdollisuudet voittaa tämän vuoden soutuliigamestaruus. Edellisen kerran NS:n joukkue on voittanut liigamestaruuden vuonna 1999. Tämän jälkeen liigamestaruus on mennyt viime vuoteen asti Turun Soutajille.
- Tärkein tavoitteemme on hyvästä liigamenestyksestä huolimatta kahdeksikon suomenmestaruuden voittaminen, kommentoi Tommi Sahila.

Menestystä myös naisille

Nesteen Soutajien naisten pariaironelonen (Katja Tiitinen, Eeva Karppinen, Ilona Hiltunen, Vuokko Vainoniemi) souti launtaina hienosti toiselle tilalle ja Aurajoen kilpailussa sunnuntaina nopeus riitti neljännelle tilalle. Naisten joukkue on liigapisteissä tällä hetkellä Lumene-liigan toisella tilalla. Eroa liigajohtajaan Lappeenrannan Soutajien joukkueeseen on kuitenkin 14 pistettä.


Tulokset ja soutuliigan pistetilanne: www.academicrowing.net



NESTEEN SOUTAJIEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 12.6.


29/5/2004

Nesteen Soutajien sääntömääräinen kevätkokous pidetään 12.6.2004 kello 13.00 Veckjärven Soutukeskuksessa, Porvoossa.

Kokouksessa käsitellään vuosi- ja tilikertomus ja esitetään tilintarkastajien antama lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta. Lisäksi kokouksessa päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä tili- ja vastuuvelvollisille sekä käsitellään johtokunnan tai jäsenten sääntöjen mukaisesti vireille panemat muut asiat.






POLIISIT JA TERVEYSKESKUS JUHLIVAT PORVOON HAASTESOUDUISSA


25/5/2004


Perinteeksi muodostuneet Porvoon haastesoudut soudettiin lauantaina 22.5 Porvoon joella. Haastesoudussa taisteltiin paremmuudesta vajaan 500 metrin matkalla kymmenen venekunnan voimalla. Aikaisemmista vuosista poiketen soutu jouduttiin soutamaan pareittain 30 s väliaikalähdöllä, sillä muutokset uuden sillan ympärillä ovat kaventaneet jokea sen verran, että kahden veneen yhteislähtö ei ollut mahdollista.

Tasaisen kilpailun voittoon souti Porvoon poliiseista koostunut joukkue, joka samalla katkaisi kaksi aikaisempaa vuotta haastesoutua hallinneen Petokaivimen voittoputken. Petokaivin joutui tyytymään kolmanteen sijaan, sillä WS Bookwell kiri niukasti toiseksi vajaan sekunnin erolla.



Haastesoudun voittaja joukkue, Porvoon poliisit.


Naisten haastesoutuun mukaan lähti kaksi joukkuetta, joista voittoon kiri Porvoon Terkkarin joukkue seitsemän sekunnin erolla toiseksi tulleeseen SOL Palvelut Oy:n joukkueeseen. Porvoon Terkkarille kiertopalkintojen poimiminen terveyskeskuksen seinälle on jo tuttua puuhaa, sillä joukkue voitti myös keväällä järjestetyn Lundin sisäsoudun yrityssarjan.



Naisten sarjan voittaja joukkueen, Porvoon Terkkari.

Koleassa ja osittain sateisessa säässä järjestetty haastesoutu on kilpailu, jossa leikkimieli on erittäin tärkeässä roolissa. Tästä hyvä esimerkki on Team Enerventin joukkueen jäsenten uintilenkki kylmässä Porvoon joessa soudun päätteeksi.




Fortum Porvoon jalostamon tyylinäyte lähtökiihdytyksessä.

Tulokset, haastesoutu 22.5:
1) Porvoon Poliisit 2.08,70, 2) WS Bookwell 2.11,38, 3) Petokaivin Oy 2.11,95, 4) Fortum Porvoon jalostamo 2.12,94, 5) Team Enervent 2.15,37, 6) Jakeluykkönen Oy 2.19,85, 7) Porvoon Nyrkkeilijät 2.20,57, 8) Kuntokeskus Verde 2.23,68.

Naiset: 1) Porvoon Terkkari 2.40,28, 2) SOL Palvelut Oy 2.47,02.

Hyvin onnistuneet järjestelyt ja 140 soutajaa kertovat siitä, että ensi vuonna näemme jälleen tiukat kilpailut haastesoudun merkeissä.

Järjestävä seura Nesteen Soutajat haluaa kiittää tapahtuman yhteistyökumppaneita: Ravintolalaiva Glückauf, WS Bookwell ja Viking Line.










MIESTEN KAHDEKSIKKO JA NAISTEN NELONEN KOVASSA VEDOSSA LAHDESSA


23/5/2004

Lauantaina soudettiin Lahden Joutjärvellä soutuliigan kolmas osakilpailu varsin tuulisessa säässä. Liigajoukkueet urakoivat alku- ja välierien kautta tiensä finaaleihin. Kukin liigajoukkue souti 1000 m kolmeen kertaan. Seuramme kahdeksikko osoitti olevavansa tänä vuonna vaikeasti voitettavissa.Kahdeksikko voitti Tomi Forsblomin tahdittamana sekä alku- että välierän ja lunasti ansaitusti A-finaalipaikan. Välieräsoutu sujui kahdeksikolta melko väkinäisesti, mutta A-finaaliin joukkue kokosi hyvin itsensä ja voitti liigaosakilpailun selvällä erolla toiseksi tulleeseen TAS:n joukkueeseen. Kisojen yllättäjä oli Takon joukkue, joka souti A-finaalissa upeasti kolmanneksi.

Naisten pariaironelonen sai vahvistukseksi Lahden kisaan seuramme ainoan kansainvälisen tason soutajan Ilona Hiltusen. Hiltusen vahvistama nelonen souti upeasti toiseksi häviten Lappeenrannan Soutajille vajaat kaksi sekuntia. Hiltusen lisäksi nelosessa soutivat Vuokko Vainoniemi, Katja Tiitinen ja Eeva Karppinen.

Porvoon jaoston Tommi "Kovalaji" Sahila kilpaili Lahden kisassa sunnuntaina ensimmäistä kertaa yksiköllä. Tuloksena yksikkökokelaalle oli B-finaalin voitto.


Lahden regatan tyylikkäästi kuuluttanut
Nesteen Soutajien Petri "Rowing or Nothing" Alanko.



Katja Tiitinen, Vuokko Vainoniemi, Ilona Hiltunen ja Eeva
Karppinen soutivat upeasti toiseksi naisten pariaironelosessa.



TULOKSET, LAHTI 22.5. 1000m

Soutuliiga miehet kahdeksikko, A-finaali

1. Nesteen Soutajat 3.20,03

Markus Haapala, Petteri Aaltonen, Panu Soitso, Sami Ruoholahti, Tommi Sahila, Janne Masalin, Kjell Karlsson, Tomi Forsblom cox Hanna Gorschelnik

2. Turun Akateemiset Soutajat 3.22,42


3. Takon Soutajat 3.25,60

4. Vuoksen Soutajat 3.31,06


Soutuliiga miehet kahdeksikko, B-finaali

1. Turun Soutajat 3.31,30

2. Akademiska Roddklubben 3.32,75

3. Valkeakosken Vesiveikot 3.41,04


Soutuliiga naiset pariaironelonen, A-finaali

1. Lappeenrannan Soutajat 3.45,46

2. Nesteen Soutajat 3.47,54
Katja Tiitinen, Eeva Karppinen,
Vuokko Vainoniemi,Ilona Hiltunen

3. Vuoksen Soutajat 3.50,17

4. Hämeenlinnan Soutajat 3.56,52

Soutuliiga naiset pariaironelonen, B-finaali

1. Akademiska Roddklubben 3.56,25

2. Turun Soutajat 4.11,72

3. Turun Akateemiset Soutajat 4.17,83



KAHDEKSIKOLLA VAHVA LIIGA-AVAUS


17/5

Lappeenranta 15.5.2004

Vuoden 2004 Soutuliiga avattiin lauantaina 15.5. Lappeenrannassa hyisessä säässä. Nesteen Soutajien miesten kahdeksikko voitti Saimaan aalloilla käydyn 1000 metrin kilpailun. Joukkue ylitti maalilinjan yli veneen mitalla ennen seuraavaksi tullutta Turun Soutajien joukkuetta.

Joukkueen keskinäistä istumajärjestystä on uudistettu edellisestä kaudesta, minkä vuoksi soutu oli vielä paikoin hakemista. Veneen keskelle on pyritty rakentamaan vahvoista miehistä perinteisen mallin mukainen konehuone, joka työskentelee tehokkaasti.
- Vene kulki mukavasti, mutta petrattavaa on vielä, kertoi kahdeksikon tahtipaikalle siirtynyt Tomi Forsblom.

Nesteen Soutajien naisten pariaironelonen souti 1000 metrin kisassa neljänneksi. Joukkue oli nyt ensimmäistä kertaa yhdessä vesillä, joten kisa sujui olosuhteisiin nähden hyvin. Pronssipaikka jäi kuitenkin harmittavan lähelle neljän sekunnin päähän. Kilpailun voitti Lappeenrannan Soutajien joukkue.
- Kovassa kisavauhdissa huomasi, että tekniikkaharjoituksia on jatkettava, kertoi joukkueessa tahtipaikkaa soutava Vuokko Vainoniemi. Joukkue suuntasi positiivisena seuraavaan kisaan.


Kuvan otti Minna Nieminen

Joukkueet:
M8+
Markus Haapala, Petteri Aaltonen, Panu Soitso, Tommi Sahila, Janne Masalin, Sami Ruoholahti, Kjell Karlsson, Tomi Forsblom, Cox Hanna Gorschelnik

W4x
Paula Erkolahti, Katja Tiitinen, Eeva Karppinen, Vuokko Vainoniemi

Tulokset:
M8+
B-finaali
1. Valkeakosken Vesiveikot 3:08.65, 2. Takon Soutajat 3:10.42

A-finaali
1. Nesteen Soutajat 2:59.27, 2. Turun Soutajat 3:04.00, 3. Turun Akateemiset Soutajat 3:06.14, 4. Akademiska Roddklubben 3:06.58, 5. Vuoksen Soutajat 3:08.67

W4x
B-finaali
1. Hämeenlinnan Soutajat 3:40.14, 2. Turun Akateemiset Soutajat 4:00.41

A-finaali
1. Lappeenrannan Soutajat 3:29.32, 2. Akademiska Roddklubben 3:39.04, 3. Vuoksen Soutajat 3:39.16, 4. Nesteen Soutajat 3:43.21, 5. Turun Soutajat 3:51.56


Imatra 16.5.

Soutuliiga jatkui sunnuntaina 16.5. Vuoksella. Nesteen Soutajien miesten kahdeksikko vei liigan toisen osakilpailun voiton täpärästi ennen Turun Akateemisia Soutajia. Kilpailtava matka oli 3,4 km ja se soudettiin väliaikalähtönä myötävirtaan Thamesilla Lontoossa vuosittain kilpailtavan Head of the River Racen tapaan.
- Vuoksen virta on arvaamaton ja siten tämä kisa on osakilpailuista haastavin perämiehelle, jonka tehtävänä on valita nopea reitti maaliin, kertoi joukkueen perämies Hanna Gorschelnik.

Kahdeksikon tahtimiehenä souti joukkueen uusi vahvistus Kjell Karlsson. Muutos edellisen päivän istumajärjestykseen heijastui soudussa, joka tuntui rikkonaiselta ja raskaalta. Joukkue oli aidon yllättynyt voitostaan päästyään maaliin.
- Pääsemme harjoittelemaan yhdessä hyvin vähän, mutta parannamme varmasti soutuamme viimeistä ja tärkeintä liigaosakilpailua kohden, arvioi keulamies Markus Haapala.

Naisten joukkue onnistui raskaassa kisassa hyvin ja souti itsensä neljänneksi. Kisan voiton vei Lappeenrannan Soutajat. Joukkue lähti tavoittelemaan hyvää ja rentoa soutua, jossa se onnistuikin. Vesillä juuri ennen kisaa tehdyt tekniikkaharjoitukset auttoivat veneen liukuun Vuoksen virrassa. Joukkue uskoo, että yhteisten soutujen myötä myös vauhti kasvaa kauden edetessä.

Joukkueet:
M8+
Markus Haapala, Panu Soitso, Jari Turkki, Tommi Sahila, Janne Masalin, Petteri Aaltonen, Sami Ruoholahti, Kjell Karlsson, Cox Hanna Gorschelnik

W4x
Paula Erkolahti, Katja Tiitinen, Eeva Karppinen, Vuokko Vainoniemi



8. LUNDIN SISÄSOUTUKILPAILU


21/3/2004

Lauantaina soudettiin kauppakeskus Lundissa kahdeksannet sisäsoutukilpailut. Nesteen Soutajat on järjestänyt Lundissa sisäsoutukilpailut aina kauppakeskuksen ensimmäisestä toimintavuodesta lähtien. Lauantaina sisäsoudun harrastajilla oli tämän kauden viimeinen mahdollisuus soutaa virallinen tulos 2000 m:llä. Tänä vuonna Lundissa oli runsas osanotto eri ikäsarjoissa. Kovinta vauhtia souti odotetusti Lundin kisojen vakiovieras, Klaus Geiger. Geiger osallistui Porvoossa kaikkiin mahdollisiin sarjoihin: miesten avoimeen, 30-39-vuotiaiden sarjaan, sekä lopuksi vielä Lumene-joukkueeseen, jossa hän souti yhdessä "Tepa" Loukosen kanssa.

Miesten avoimessa luokassa Porvoon "kovan lajin mies" Tommi Sahila antoi Geigerille hyvän vastuksen. Sahila jäi omasta ennätyksestään noin viitisen sekuntia, mutta oli tulokseensa tässä vaiheessa kautta melko tyytyväinen. Sahila jatkoi suoraan Lundin kisoista lämpimimmille vesille Italian Sabaudiaan leireilemään. Italiassa on tällä hetkellä koko Suomen soutumaajoukkue pitämässä harjoitteluleiriä. Nesteen Soutajista leirille osallistuu Tommi Sahila yhdessä Nesteen kahdeksikon tahtiairon, turkulaisen, Janne Masalinin kanssa. Tommilla ja Jannella on kesällä yhteisenä tavoitteena pitää kesällä vesillä kovinta vauhtia perämiehettömissä kaksikoissa, sekä toimia Nesteen kahdeksikkoveneessä "päämoottoreina". Porvoolaisista toiseksi kovinta vauhtia miesten avoimesssa luokassa souti Jari Turkki, joka souti kelpo ajan 6.40,3. Myös Nesteen Soutajien Turun jaoston Sami Ruoholahti ja Petteri Aaltonen soutivat hyvin miesten avoimessa luokassa. Sami souti avoimen luokan kolmanneksi kaksi sekunnin kymmenystä ennen Turkkia. Petteri jäi heti Turkin jälkeen viidenneksi.

Ikämiessarjoissa kovinta vauhtia soudettiin sarjassa miehet 40-49 vuotta. Esa Knuuttila paransi omaa Suomi-rankingin ennätystään reilulla kahdella sekunnilla. Knuuttilan aika oli 6.14,4. Samalla Knuuttila pudotti Pertti Karppisen samassa ikäluokassa soutaman ajan (6.14,5) rankingin kolmanneksi. Miesten 40-49-vuotiaiden avoimen luokan suomenennätystä hallitsee Kannonkosken Kihon Antti Niskanen ajalla 6.03,8.

Naisten sarjoissa kovinta vauhtia souti Helsingin Soutumiesten Marika Laaksonen. Marika souti ajallaan 7.13,9 Suomi-rankinglistan neljännelle tilalle. Marikan kanssa samaan aikaan, mutta naisten kevyessa luokassa soutanut Tampereen Kaisa Rossi sitä vastoin jäi omasta ennätyksestään noin kahdeksan sekuntia. Samassa sarjassa soutanut Lappeenrannan Soutajien Niina Karjalainen sijoittui toiseksi. Kotkalainen Anu Takala-Suoknuuti kävi Lundissa soutamassa itselleen tilastoajan 7.48,7. Tämä aika oikeuttaa Anun Suomi-rankingin yhdeksännelle tilalle naisten 30-39-vuotiaiden sarjassa.

Junioreiden sarjaa hallitsi Takon Soutajien joukkue Tampereelta. Takon juniorijoukkue on ollut Lundin kisoissa vuosittainen vakiovieras. Tampereen pojat ja tytöt soutivat Porvoossa valmentajansa Carlos Salinasin johdolla omat testisoutunsa 500 m:n ja 1000 m:n matkoilla. Nesteen Soutajien juniori Pauli Vähämurto ei valitettavasti tänä vuonna pystynyt kipeytyneen olkapäänsä takia osallistumaan kotikisaan.

Kovinta soutusuhinaa pidettiin päivän päätöskilpailussa, firmasarjassa. Mukana oli yhteensä 11 joukkuetta, joista kaksi oli Takon Soutajien juniorijoukkuetta. Firmasarjassa miteltiin nais-, mies-, ja sekajoukkueissa. Kilpailu soudettiin 4 x 500 m:n viestinä siten, että joukkueen kukin soutaja souti 500 m:n matkan ja vaihto tapahtui ns. "lennosta". Miesten sarjassa kovinta vauhtia piti Fortumin joukkue Petri Hanskan johdolla. Toiseksi souti Lumenen Old Boys ja kolmannelle tilalle puristi Lundin toimitusjohtajan, Heikki Raitavuon, luotsaama Lundin kauppakeskuksen joukkue. Askolan Monsalan joukkue, Team Monaco, haastoi urheasti muut miesjoukkueet ja sijoittui lopulta neljänneksi.

Porvoon sosiaali- ja terveysalan naiset, Porvoon Terkkarit, soutivat naisten sarjan voittajaksi ainoana joukkueena. Heille ei tänä vuonna uskaltautunut naisten sarjaan haastajia. Sekajoukkueiden tämän vuoden Lundin mestaruuden vei Lumenen joukkue. Toiseksi kovinta vauhtia sekajoukkuesarjassa souti postinjakajista koostunut Jakeluykkösen joukkue.



Hyvää uutta vuotta


Nesteen soutajat toivottavat hyvää uuttavuotta 2004 kaikille!



ERGO-SM 2004 Turussa


Nesteen Soutajat järjestää sisäsoudun 2000 m:n SM-kilpailut Turussa la 31.1.2004. Ilmoittautumiset ja lisätiedot tapahtumasta löytyvät näiltä sivuilta lähempänä tapahtuma-ajankohtaa.



NESTEEN SOUTAJAT VUODEN 2003 PARAS SOUTUSEURA


11/9

Nesteen Soutajat palkittiin souturisteilyllä Suomen parhaana olympialuokkien soutuseurana. Osoituksena tästä kävi NS:n puheenjohtaja Janne Masalin pokkaamassa arvostetun Schulten-pokaalin. Pokaalin saavuttaakseen ovat NS:n soutajat osallistuneet laajalla rintamalla SM-kisoihin sekä pienissä että isoissa veneluokissa. Esimerkkinä tästä on Paraisten sprintti-SM:ssä soudettu miesten perämiehetön kaksikko, jossa kuudesta venekunnasta jopa viisi oli Nesteen Soutajien joukkueita.


NS:n puheenjohtaja Janne Masalin tuore "poika"
sylissään.



VIHREÄPAIDAT PARAISTEN PIKAMATKALLA


31/8

Viikonloppuna soudettiin Paraisilla tämän vuoden 500 m:n sprintti-SM-kisat. Sää oli enimmäkseen aurinkoinen, mutta voimakas sivutuuli koetteli soutajien teknistä osaamista. Kisoissa oli runsaasti lähtöjä ja mukana oli runsaasti seurajoukkueita sekä aikuisten että junioreiden sarjoissa..Seuramme soutajat urakoivat useissa lähdöissä tavoitteenaan kerätä mahdollisimman paljon pisteitä arvostetun Shulten-pokaalin voittamiseen. Sprinttikisojen saldona oli upeat 2 suomenmestaruutta, 4 SM-hopeaa, 6 SM-pronssia, 1 neljästila ja 1 viidestila. Seuramme huipuista puuttui vain Ilona Hiltunen, joka oli tämän vuoden MM-kisoissa soutamassa naisten kevyttä pariairokaksikkoa yhdessä Vuoksen Soutajien Minna Niemisen kanssa.

MIESTEN PERÄMIEHETÖN KAKSIKKO NS:N HALLINTAA

Miesten ip-kaksikkolähdössä oli mukana jopa neljä Nesteen Soutajien joukkuetta.
Kaksikko Masalin-Ruoholahti osoitti edelleen olevansa Nesteen Soutajien ja samalla Suomen ykkösjoukkue miesten perämiehettömässä kaksikossa. Turkulaiskaksikko voitti suomenmestaruuden elokuun alussa 2000 m:n olympiamatkalla ja sama toistui myös 500 m:n sprinttimatkalla. Voitto irtosi selvällä 1,71 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Valkeakosken Vesiveikkojen joukkueeseen, jossa soutivat maailmancupin kisoissakin käynett Matti Jääskeläinen ja Hannes Niemelä. SM-pronssia souti porvoolaiskaksikko Hallikainen-Forsblom. Tuoreet palomiesten ip-kaksikon maailmanmestarit Sahila-Lindroos jäivät yllättäen neljänneksi. Porvoolaiset Juha Soitso ja Timo Virta soutivat viidenneksi.

Kings of the coxless pair

MYÖS MUISSA PIENVENEISSÄ MENESTYSTÄ

Panu Soitso souti yllättäen miesten kevyessä yksikössä SM-hopealle häviten suomenmestaruuden Lappeenrannan Soutajien Toni Kupariselle vain 0,49 sekunnin erolla. Tavoitteena Soitsolla oli A-finaalipaikan saavuttaminen. Lajin olympiamatkan 2000 m:n tämän vuoden suomenmestari Jämsänjoen Soutuveikkojen Tommi Rasi jäi yllättäen SM-pronssille. NS:n Markus Haapala souti samassa lähdössä kuudenneksi.


Miesten kevyen yksikön SM-kakkonen

Naisten pariairokaksikossa NS:n Katja Tiitinen ja Vuokko Vainoniemi soutivat hienosti SM-hopealle 0,71 sekunnin erolla SM-kultaa voittaneeseen Vuoksen Soutajien joukkueeseen. NS:n Hanna Gorschelnik ja Eeva Karppinen soutivat 6. sijalle.

Vuokko Vainoniemi urakoi myös naisten yksikössä soutamalla SM-pronssille. Katja Tiitinen oli saman lähdön kuudes.Yksikön voitti Vuoksen Soutajien Päivi Parikka-Sinisalo ja SM-kakkoseksi souti Lappeenrannan Soutajien Nina Karjalainen.

Miesten pariairokaksikossakin mitalikolmikon erot olivat äärimmäisen niukat. Kaksikko Masalin-Ruoholahti souti kolmanneksi häviten Pargas Roddklubbin joukkueelle vain 0,77 sekuntia. SM-kakkoseksi kiilautui Valkeakosken Vesiveikkojen joukkue.


KARPPISEN PALKINTOKAAPPIIN JÄLLEEN YKSI MESTARUUS LISÄÄ

Seuramme pariaironelosen ykkösjoukkue Masalin-Aaltonen-Ruoholahti-Karppinen souti jälleen SM-kultaa. Lähdössä oli mukana ripaus dramatiikka, sillä lähtö jouduttiin uusimaan vaikka kärkijoukkueet olivat soutaneet melkein puolimatkaan (250 m). ARK:n joukkue lopetti jostain syystä sadan metrin soudun jälkeen soutamisen, jolloin tuomari keskeytti ensimmäisen startin. Lähtö uusittiin ja NS:n ykkösjoukkue vei odotetusti mestaruuden. Takon soutajat tulivat kakkoseksi 1,21 sekunnin erolla voittajiin ja NS:n kakkosjoukkue Soitso-Haapala-Forsblom-Hallikainen jäi SM-pronssille häviten Takon joukkueelle vain 0,22 sekunnin erolla.

MIESTEN KAHDEKSIKKO KOLMEN JOUKKUEEN HALLINTAA

Soudun kuninkuuslajissa, miesten kahdeksikossa, Turun Soutajat osoittivat olevansa edelleen vahvoja. TS:n joukkue voitti tämän vuoden sprinttimestaruuden 1, 26 sekunnin erolla SM-hopeaa soutaneen Nesteen Soutajien joukkueen. Kolmanneksi souti odotetusti turkulaisista yliopisto-opiskelijoista koostuva Turun Akateemiset soutajat. Mitalikolmikko on hallinnut tämän kesän soutuliigaa, joten lopputulos ei ollut yllätys.


Kahdeksikon taktiikkapalaveri ennen kisaa

Nesteen Soutajien naisten pariaironelonen (Taru Finnilä-Katja Tiitinen-Eeva Karppinen-Vuokko Vainoniemi) souti SM-pronssille. Lähdön voitti Vuoksen Soutajien joukkue ja ARK:n joukkue oli suomen toiseksi nopein sprinttimatkalla.


Vuokko, Katja, Eeva ja Taru

Miesten perämiehettömässä nelosessa miteltiin Suomen nopeimman tittelin lisäksi seuran sisäisestä kastijaosta. Kuudesta mukana olleesta joukkueesta kolme koostui vihreäpaidoista. Suomen mestaruuden vei Valkeakosken Vesiveikkojen joukkue. SM-hopealle souti porvoolaisista koostuva NS1 kokoonpanolla Hallikainen-Forsblom-Sahila-Lindroos. NS2, Aaltonen-Haapala-Ruoholahti-Masalin souti kolmanneksi ja NS3, Juha Soitso-Tapio Vuori-Jari Turkki-Timo Virta jäi A-finaalin kuudenneksi.

Sahila, Lindroos, Hallikainen, Forsblom




Kaunis KK


Kasin perähenkilö Hanna



SUOMALAISTEN VIIMEINEN PÄIVÄ MM-MILANOSSA


29/8

Sanna Sten kymmenes

Soudun MM-kilpailuissa Milanossa oli ensimmäisenä finaalipäivänä tuulinen ja hieman epävakainen, vaikkakin edelleen lämmin sää. Sanna Sten aloitti
kamppailunsa sijoista 7-12 vaisusti ollen ensimmäisen 500m jälkeen viidentenä, 2,55 sekuntia kärkeä jäljessä. Toisella neljänneksellä Sanna saavutti muita ja souti sen toiseksi nopeimmin koko porukasta. Kolmannella neljänneksellä vauhti jatkui hyvänä ja Sanna saavutti edelleen Irlannin Heather Boylea. Viimeisen jakson aikana matka olkoi painaa ja Boyle jäi saavuttamatta ja sijoitus B-finaalissa oli neljäs. Ensikertalaisen suoritus MM-tasolla oli kuitenkin erinomainen.

Jaakko Hasun paras soutu

Jaakko Hasun vauhdinjako onnistui C-finaalissa erinomaisesti. Alkumatkan hän souti neljäntenä pudoten välillä jopa kuudenneksi, mutta kolmas ja etenkin viimeinen neljännes onnistuivat loistavasti. Tasapainoinen vauhdinjako toi myös erinomaisen tuloksen, sillä raskaassa sivutuulisessa kelissä Hasu veti C-finaalin toiseksi ajalla 7:05,35. C-finaalin voitti Slovakin Jan Ziska ajalla 7:03,02.

Hiltunen ja Nieminen hännänhuipuiksi sadasosaleikissä

Naisten Kevyessä pariairokaksikossa Ilona Hiltunen ja Minna Nieminen epäonnistuivat ensimmäilellä matkan neljänneksellä jääden kärjelle hieman liikaa. He paransivat vauhtiaan kilpailun loppua kohden ja kolmas neljännes oli lähdön kolmanneksi nopein ja viimeinen neljännes toiseksi nopein. Hidas alkuvauhti kostautui ja kaksikko ei ehtinyt ohittaa muita joukkueita ennen
maalia. Kilpailun tiukkuutta kuvaa se, että lähdön 3 tila jäi vain 1,01 sekunnin päähän. Koko kesän kova kilpakumppani, Irlanti voitti kaksikkoa 0,3 sekuntia ja sijoittui 16. sijalle. Suomalaisnaiset olivat tyytyväisiä viimeisen starttinsa loppukiriin, mutta kokonaisuutena kilpailuista jäi se kuva että paljon jäi osaamista näyttämättä. Naiset päättivät saman tien
yrittää olympiapaikkaa ensi kesäkuun karsinnoista Luzernista. Sanna Sten ilmaisi myös kiinnostuksensa tätä olympialuokkaa kohtaan.

Tavoitteista jäätiin

Suomalaissoutajien kunnianhimoisena tavoitteena oli saavuttaa 1-2 olympiapaikkaa. Tavoitteesta jäätiin ja syytä tyytyväisyyteen ei ole, Sanna Stenin pirteää debyyttiä lukuunottamatta. Kilpailu on kovaa ja huolimatta siitä että koviakin joukkueita pystyttiin hätyyttelemään ne todelliset näytöt jäivät antamatta. Työ jatkuu ja aika näyttää nouseeko suomalainen
soutu parrasvaloihin tulevaisuudessa. Eteläinen naapuri Eesti otti 3 olympiapaikkaa, miesten yksikössä, pariairokaksikossa ja pariaironelosissa.
Ruotsin saalis oli pyöreä nolla ja vahvana soutumaana tunnetun norjan vain yksi; miesten yksikössä. Tiukkaa on siis muillakin. Suomalaissoutajilla on kymmenen kuukautta aikaa viimeisiin olympiakarsintoihin. Saa nähdä riittääkö aika ja valmentajien osaaminen.

Suomalaistulokset
Yksikkö Kevyt, Naiset, B-finaali, sijat 7-12
7. Kirsten Jepsen, Tanska 8:00,80 8. Ibtissem Trimech 8:04,25 9. Heather Boyle, Irlanti 8:05,38 10. Sanna Sten, Suomi 8:07,86 11. Lea Fluri, Sveitsi 8:09,15 12. Maud Klinkers, Hollanti 8:19,61

Yksikkö Miehet C-finaali, sijat 13-18
13. Jan Ziska, Slovakia 7:03,02 14. Jaakko Hasu, Suomi 7:05,35 15. Frederic Kowal, Ranska 7:06,49 16. Volodimir Pavlovskij, Ukraina 7:10,15
17. Christophe Raes, Belgia 7:11,10 18. Peter Gardner, Belgia 7:12,17

Kevyt pariairokaksikko, Naiset C-finaali, sijat 13-18
13. Kiina 7:12,41 14. Japani 7:14,92 15. Ranska 7:16,46 16. Irlanti 7:17,18 17.Italia 7:17,40 18. Suomi (Hiltunen - Nieminen 7:17,48



SANNA STEN TÄPÄRÄSTI FINAALIN ULKOPUOLELLE


28/8

Naisten kevyttä yksikköä soutava Helsingin Soutuklubin Sanna Sten veti jälleen hyvän kilpailun ja oli välierässään neljäs. MM-finaaliin kelpuutetaan kuitenkin vain kolme parasta joten Sannan oli hyytyminen B-finaaliin. Erinomainen suoritus sekin MM-kilpailujen ensikertalaiselta. Kilpailun ratkesi ensimmäisellä viidellä sadalla metrillä, joiden aikana
Sanna ei aivan päässyt muiden vauhtiin ja huolimatta hyvästä keskimmäisestä 1000 m osuudesta ei Sanna sitten viimeisellä viidellä sadalla jaksanut
puristaa ohi Tsekin Daniele Nachazelovasta. Stenin MM-kilpailut päättyvät perjantain B-finaaliin jossa hän saa vastaansa Tanskan Kirsten Jepsenin, Tunisian Ibttissem Trimechin, Hollannin Maud Klinkersin, Sveitsin Lea Flurin ja Irlannin Heather Boylen. Kovin vastustaja B-finaalissa lienee Tanskan Jepsen, joka jäi A-finaalin ulkopuolelle vaivaisen 5 sadasosan
erolla.

Jaakko Hasu C-finaaliin - olympiapaikka mahdollinen vielä ensi kesän karsintojen kautta

Jakko Hasu lähti matkaan kovalla sykkeellä ja onnistui ensimmäisen 500 m aikana saavuttamaan hyvät asemat omassa välierässään ollen tässä vaiheessa kolmantena. Hyvä meno hiipui maitohappojen rynnätessä lihaksiin. 1000 m kohdalla mies oli kuudentena, mutta ero neljänteen sijaan oli ainoastaan sekunnin kymmenyksiä. Loppu olikin tuskien taivalta ja Hasun vauhti hiipui
viimeisellä 500 m pätkällä selvästi. Loppusijoitus erässä 5., suunta C-finaaliin ja vuoden 2004 olympiakarsitoihin Luzerniin.

Suomalaistulokset
Kevyt Yksikkö, Naiset 2/2 välierä, 3 parasta finaaliin - muut B-finaaliin
1. Fiona Milne, Kanada 7:41,65 2. Rajle Mirna, Kroatia 7:48,21 3. Daniela Nachazelova, Tsekki 7:52,78 4. Sanna Sten, Suomi 7:54,87 5. Ibtissem Trimech, Tunisia 7:55,87 6. Maud Klinkers, Hollanti 7:59,76

Yksikkö Miehet, Välierä 2/3 2 parasta A-finaaliin, sijat 3-4 B-finaaliin ja sijat 5-6 C-finaaliin
1. Olaf Tufte, Norja 6:57,05 2. Duncan Free, Australia 7:01,09 3. Dirk Lippits, Hollanti 7:03,00 4. Ivo Yanakiev, Bulgaria 7:07,77 5. Jaakko
Hasu, Suomi 7:10,81 6. Peter Gardner Iso-Britannia 7:12,87



HILTUNEN JA NIEMINEN SOUTAVAT SIJOISTA 13-18


27/8

Kevyt pariairokaksikko Ilona Hiltunen - Minna Nieminen souti C/D finaalin karsinnassa kolmanneksi ja selvisi siten taistelemaan loppusijoituksista 13 ja 18 välillä. Kaksikko souti erässään kolmanneksi ja pudotti C-finaalista Venäjän ja Thaimaan. C-finaali käydään perjantaina.

Sanna Sten ja Jaakko Hasu kohti välieriä

Sanna Sten saa vastaansa torstain välierissä Tsekin, Kanadan, Hollannin,Kroatian ja Tunisian edustajat. Alkuerien ja keräilyerien perusteella Sannalla näyttäisi olevan mahdollisuudet jopa finaaliin. Se olisi ensikertalaiselta todella kova temppu. Sanna soutaa klo 12:53 paikallista aikaa, joka merkitsee ankaraa hellettä. Aiemmat soutunsa Sanna on saanut
soutaa aamuisin heiman viileämmissä oloissa. Sannan välierästä selviää kuuden soutajan finaaliin 3 parasta.

Jaakko Hasu kovan paikan edessä

18 parhaan joukkoon jo selvinnyt Hasu lähtee tavoittelemaan B-finaalipaikkaa josta olisi sitten mahdollista voittaa yksi soutaja ja näin saavuttaa olympiapaikka. Tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo,
vastassa ovat viime vuoden MM-finalistit, Hollannin Dirk Lippits ja Norjan Olof Tufte, Australian Luzernin MC-finalisti, Bulgarian Maailmancupissa mitaleillakin ollut Ivo Yanakiev, ja Ison Britannian Peter Gardener. Tästä joukosta yhdenkin soutajan voittaminen on kova suoritus, nyt Hasun pitäisi jättää kaksi heistä taakseen.

Suomalaistulokset
Kevyt pariairokaksikko, Naiset C/D - finaalin välierä josta 3 parasta C-finaaliin
1. Italia 7:14,29 2. Irlanti 7:15,65 3. Suomi 7:18,74 4. Venäjä 7:21,79 5. Thaimaa, 7:25,08




SUOMALAISET HYVÄSSÄ VAUHDISSA MM-MILANOSSA


26/8

Suomalaisten MM-soutujen ensikertalainen, kevyttä yksikköä soutava Sanna Sten nappasi välieräpaikan ennen etukäteen vahvempaa USAn Julia Nicholsia.
Sten lähti matkaan ennakkoluulottomasti ja oli puolimatkassa kärjessä 1,44 sekuntia ennen Tanskan Kirsten Jepseniä. Matkan toisella puolikkaalla
Tanskan Jepsen pääsi ohi, mutta USAn Nichols pysyi selvästi takana. Sannan aika; 7:51,64 on hänen kaikkien aikojen parhaansa, ja kaikkien neljän
keräilyerän kolmanneksi paras. Kunto on kohdallaan oikeaan aikaan. Stenin seuraava koitos on torstain välierä, joihin tässä luokassa pääsi 12
parasta.

Jaakko Hasu helposti jatkoon

Jaakko Hasun soutu miesten yksikön keräilyerässä sujui odotusten mukaisesti. Tanskan Heine Borch oli vastaantulija, ja jäi tasaisesti koko matkan. Maalissa eroa oli 16 sekuntia ja Hasulla olisi ollut paukkuja
hieman kovempaankin vauhtiin. Hasu on mukana torstain välierissä joihin pääsi 18 nopeinta yksikkösoutajaa.

Naisten kevyt pariairokaksikko - onnistunut soutu tuotti pettymyksen

Ilona Hiltunen ja Minna Nieminen olivat kuin uudestisyntyneet maanantain alkuerän jälkeen. Keräily, johon kaksikko joutui oli päivän selvästi nopein. Suomalaiskaksikon väliajat olisivat muissa erissä olleet kovaa valuuttaa, ja he olisivat pystyneet taistelemaan väleiräpaikasta tosissaan. Kaksikko ihmetteli maalissa sitä että vaikka soutu sujui hyvin, jäivät he erässään viimeiseksi. Suomalaiskaksikon vauhti oli samaa kuin jatkoon menneiden Kreikan ja Espanjan ja reilusti parempaa kuin MC kilpailuissa
edellä olleiden Kiinan ja Irlannin. Arpaonni ei tällä kertaa suomalaiskaksikkoa suosinut, toisaalta samassa erässä soutaneella Ranskalla kävi vielä huonompi tuuri, se olisi mennyt reilusti jatkoon mistä muusta
erästä tahansa. Panoksena ollut olympiapaikka jäi sekä suomalaisilta että ranskalaisilta saavuttamatta sillä nyt mahdollisuudet ovat parhaimmillaankin vain 13 sijaan. Dramatiikkaa nähtiin tässä luokassa muutenkin sillä Puolan kaksikosta toinen sai menetti tajuntansa Puolan joukkueenjohtajan mukaan elimistön lämmettyä liikaa, sillä seurauksella että vene kaatui ja lähdössä toisena olleen venekunnan matka katkesi.

Tulokset suomalaisten osalta
Kevyt Yksikkö Naiset (LW1x) 3/4 keräilyerä, (2 parasta 12 venekunnan
välieriin)
1. Kirsten Jepsen, Tanska 7:48,04 2. Sanna Sten, Suomi 7:51,64 3. Julia Nichols, USA 7:57,32
4. Marta Dona, Italia 8:02,23

Yksikkö Miehet (M1x) 2/6 keräilyerä (2 parasta 18 venekunnan välieriin)
1. Santiago Fernandez, Argentiina 7:01,05 2. Jaakko Hasu, Suomi 7:04,67 3. Heine Borch, Tanska 7:20,38

Pariairokaksikko Kevyt, Naiset (LW2x) 1/4 keräilyerä (2 parasta 12
venekunnan välieriin)
1. Kanada 6:58,72 2. Unkari 7:01,70 3. Ranska 7:03,50 4. Suomi (Ilona Hiltunen - Minna Nieminen) 7:09,53

Kaikki tulokset:

http://www.worldrowing.com





SUOMALAISKAKSIKOLLA TAHMEA ALKU MM-SOUDUISSA


25/8

Kevyt pariairokaksikko, Ilona Hiltunen ja Minna Nieminen eivät saaneet venettään kulkemaan toivotulla tavalla ensimmäisissä alkuerissään soudun MM-kilpailuissa Milanossa. Kaksikko luonnehti soutua tahmeaksi ja hitaaksi todeten että "eipä jäänyt jälkipolville kerrottavaa tästä kisasta". Ensimmäisen 1000 m aikana suomalaiset pysyivät kohtuullisesti muun joukon mukana, erän voittanutta Saksaa lukuun ottamatta, joka karkasi omille teilleen heti alussa. Saksalaiset olivat erässä täysin suvereeneja jättäen
muita veneenmitan ensimmäisen 30 sekunnin soudun aikana.

Keräilyerissä panoksena olympiapaikka

Tiistain keräilyerissä ovat mukana kaikki suomalaiset. Ensimmäisenä tulessa on Sanna Sten naisten kevyessä yksikössä. Hän saa vastaansa Italian, Tanskan ja USAn edustajat. Alkuerien perusteella Stenillä on ealistiset mahdollisuudet 12 parhaan semifinaaleihin. Miesten yksikössä Jaakko Hasu oli arvonnassa hieman onnekas. Hän saa vastaansa Argentiinan Santiago
Fernadezin ja Tanskan Blochin joka souti alkuerässä erittäin vaisusti, ja on itse asiassa kahdeksikon varamies. Erästä pääsee jatkoon 2 parasta joten
Blochin voittaminen riittäisi Hasulle paikkaan 18 parhaan joukossa. Naisten kevyt pariairokaksikko saa vastaansa Korean, Ranskan, Unkarin ja Kanadan.
Kaksi parasta pääsee 12 parhaan joukkoon ja alkuerän suoritus ei riitä lähellekkään välieräpaikkaa. Etukäteen erän pahimmat vastustajat ovat Unkari ja Kanada.

Suomalaiserän tulokset:
1, Saksa 7:07,97 2. Unkari 7:12,48 3. Tanska 7:14,51 4. Irlanti 7:15,57
5. Norja 7:20,06 6. Suomi, (Hiltunen - Nieminen) 7:21,94




SUOMALAISSOUTAJIEN AVAUS MILANOSSA


24/8

Soudun MM-kilpailujen ensimmäinen kilpailupäivä sujui helteisen sään ja kevyen myötätuulen vallitessa. Suomalaisista tulessa olivat naisten kevyessä yksikössä Sanna Sten ja miesten yksikössä Jaakko Hasu.

Kevyen pariairokaksikon; Ilona Hiltunen - Minna Nieminen kisaurakka alkaa maanantaina. Suomalaisten yksikkösoutajien kohtalona oli joutua ennakko -
odotusten mukaisesti keräilyeriin. Suoraan välieriin pääsivät ainoastaan erävoittajat.

Sanna Stenin MM-debyytti

Helsingin Soutuklubin Sanna Sten on MM-kilpailujen ensikertalainen. Ensimmäisessä startissa oli mukana myös hieman jännitystä. Lohjalainen veti viiden soutajan joukosta kolmanneksi. Sannan aika oli kaikki erät huomioiden päivän 13. nopein. Tiistain keräilyerässä on panoksena välieräpaikka 12 parhaan joukossa. Parantamisen varaa jäi varsinkin viimeiselle viidelle sadalle, joka oli päivän suorituksen hitain osa.

Jaakko Hasu kovassa seurassa

Miesten yksiköiden alkueriin starttasi kaikkiaan 26 soutajaa. Nämä jaettiin kuuteen erään siten että etukäteen kovimpia oli erissä tasaisesti. Hasu sai
eräänsä toissavuoden maailmanmestarin, Norjan Olof Tuften joka nappasi erävoiton selvällä erolla parin vuoden takaiseen junioreiden maailmanmestariin Italian Marco Ragazziin. Kolmanneksi souti Ison-Britannian Peter Gardner, jonka Hasu jo 1500m kohdalla ohitti kertaalleen. Gardnerin loppuveto oli kuitenkin vahva ja Hasu jätettiin erässä neljänneksi. Hasun aika, 7:03,27 oli päivän 15. nopein. Runsaasta osanotosta johtuen tässä luokassa välieriin pääsee 18 parasta. Hasulla on hyvät mahdollisuudet lunastaa välieräpaikka tiistain keräilyeristä.

Suomalaistulokset
Yksikkö, Naiset kevyt (LW1x) erä 4/4
1. Daniela Nachazelova, Tsekki 7:49,39
2. Lea Fluri, Sveitsi 7:50,21
3. Sanna Sten, Suomi 7:57,67
4. Michaela Taupe, Itävalta 8:00,97
5. Akiko Iwamoto, Japani 8:09,57

Yksikkö Miehet, erä 4/6
1. Olof Tufte, Norja 6:55,84
2. Marco Ragazzi, Italia 6:58,33
3. Peter Gardner, Iso-Britannia 7:02,78
4. Jaakko Hasu, Suomi 7:03,27

Kaikki tulokset:

http://www.worldrowing.com




ILONA HILTUNEN SOUDUN MM-KISOIHIN



Ilona Hiltunen vasemmalla ja Minna Nieminen oikealla

17/8

Nesteen Soutajien Ilonan Hiltunen lähtee parin viikon kuluttua edustamaan Suomea soudun MM-kisoihin Italian Milanoon. Ilona soutaa naisten kevyttä pariairokaksikkoa yhdessä Vuoksen Soutajien Minna Niemisen kanssa. Pariairokaksikossa on odotettavissa äärimmäisen kovaa kilpailua, sillä Italian Milanossa jaetaan olympiapaikat Ateenan kisoihin. Mukana on 23 joukkuetta, joista 9 parasta pääsee olympialaisiin.Tsemppiä tytöille kisoihin!

Samoihin kisoihin lähtevät myös Helsingin Soutuklubin Sanna Sten, naisten kevyeen yksikköön sekä Vuoksen Soutajien Jaakko Hasu miesten avoimeen yksikköön. Myös miesten avoimessa yksikössä on odotettavissa kova tasoisia startteja, sillä myös siinä jaetaan olympiapaikat 11 parhaalle.



NESTEEN SOUTAJILLE SUOMENMESTARUUKSIA ISOJEN VENEIDEN SM-KISOISTA


17/8

16.-17.8. ratkottiin Valkeakoskella perämiehettömien ja pariaironelosten suomenmestaruudet. Lauantaina soudettiin alku- ja välierät ja sunnuntain finaalit. Nesteen Soutajilla oli miesten sarjassa kahden venekunnan edustus molemmissa veneluokissa. Naisten sarjassa oli edustus kevyen luokan pariaironelosessa ja perämiehettömässä nelosessa.

Miesten perämiehettömässä veneluokassa NS:n joukkueet soutivat kaksoisvoiton. Porvoolaiskokoonpano Jani Hallikainen, Tomi Forsblom, Tommi Sahila ja Kari Lindroos voitti mestaruuden selvällä erolla NS:n toiseksi soutaneeseen joukkueeseen. SM-hopeajoukkueessa soutivat porvoon Jari Turkki, turkulaiset Janne Masalin, Sami Ruoholahti sekä suomalaistunut amerikkalaisvahvistus Nico Demartini. Porvoolaiset osoittivat jo alkuerissä kovaa vauhtia lunastamalla suoran finaalipaikan. Nesteen Soutajien hopeajoukkue joutui puolestaan hakemaan vauhtia keräilyeristä. Kolmanneksi ylsi Valkeakosken Vesiveikkojen joukkue. Turun Soutajien joukkue oli yllättäen vasta neljäs.

Miesten pariaironelosissa mestaruuden vei Nesteen Soutajien ykkösjoukkue Pertti Karppisen johdolla. Mestarijoukkueessa soutivat Karppisen lisäksi Janne Masalin, Sami Ruoholahti sekä Nico Demartini. Nesteen Soutajien porvoolaisista koostuva kakkosjoukkue koki kesken kisan venerikon ja evän irtoaminen veneestä tiputti joukkueen mitalitaistelusta. Lopputuloksena oli viides sija. Epäonnisessa joukkueessa soutivat Panu Soitso, Jani Hallikainen, Tomi Forsblom ja Kari Lindroos. Pariaironelosten SM-hopean vei Takon Soutajat ja kolmanneksi ylsi helsinkiläinen Akademiska Roddklubben.

Nesteen Soutajien kolmas mestaruus tuli naisten kevyessä pariaironelosessa. Joukkueessa soutivat Johanna Närhi, Vuokko Vainoniemi, Katja Tiitinen sekä soudun MM-kisoihin Italiaan matkaava Ilona Hiltunen.

Suomen olympialuokkien soudun päätöskilpailu, 500 m:n sprintti-SM, soudetaan parin viikon kuluttua Paraisilla. Nesteen Soutajat osallistuvat Paraisten kisoihin useisiin veneluokkiin, sillä kesän aikana eniten pistesijoja kerännyt soutuseura palkitaan vuoden parhaaksi soutuseuraksi. Nesteen Soutajien tavoitteena on viime vuoden tapaan pokata arvostettu ”Shulten-pokaali”.

Porvoolaiskaksikko Tommi Sahila, Kari Lindroos ovat tänä vuonna panostaneet soutuun. Kaksikko kävi heinäkuun lopulla Espanja Barcelonassa voittamassa palomiesten MM-kisoissa perämiehettömän kaksikon maailmanmestaruuden 1000 m:n pikamatkalla. Paraisten kisoissa onkin nähtävissä kovavauhtiset sprinttikisat varsinkin miesten kaksikkoluokassa maailmanmestareiden haastaessa seuratoverinsa, kaksikon Forsblom- Hallikainen sekä kaksikon Masalin-Ruoholahti.



Kuvassa ip-kaksikon hallitsevat 2000m:n suomenmestarit. Sami Ruoholahti keulassa ja Janne Masalin tahdissa.



Siltojen Soutu Valkeakoskella


Lauantaina 9.8. soudettiin Valkeakoskella siltojen soutu joka on matkaltaan 20km. Nesteen Soutajien Porvoon venekunta sijoittui hienosti toiseksi. Kisasää oli tuulinen ja rankka, vesi oli puoli metriä normaalia matalammalla. Kaikkiaan kisaan osallistui 23 venekuntaa, sarjat avoin- ja naiset. Kokonaiskisassa Nesteen soutajien naisvene sijoittui kahdeksanneksi jätäen näin taakseen 15 kirkkovenekuntaa.

Tulokset naiset:
1. Iitin Soutajat 1.32,43
2. Nesteen Soutajat Porvoo 1.35,01
3. Nesteen Soutajat Naantali 1.38,29

Tulokset avoin:
1. Kalmarin soutajat Tampere 1.21,38
2. Hämeenlinnan Latu 1.21,51
3. Vammalan kuntourheilijat 1.22,10



SAHILA JA LINDROOS SOUTIVAT MAAILMANMESTAREIKSI



6/8/2003

Nesteen Soutajien Kari Lindroos ja Tommi “kovalaji” Sahila soutivat maailmanmestareiksi Barcelonan World Police and Fire Games-kilpailussa (WPFG) 27.7.-3.8. Mestaruuden Helsingin Erottajan pelastusasemalla työskentelevät porvoolaiset voittivat 1000 m:n pikamatkalla miesten kaksikko ilman perämiestä luokassa.

Kisa soudettiin suorana finaalina ja samassa lähdössä oli viisi venekuntaa, jotka koostuivat entisistä huippusoutajista. Suomalaisten loppuaika oli 3.20 ja eroa kakkoseksi jääneeseen isäntämaan kaksikkoon oli reilut 10 sekuntia. Sahila souti lisäksi tuplamestariksi voittamalla samoissa kisoissa järjestetyn 2000m:n soutuergometrikilpailun kelpoajalla 6.14,0.

2003 WPFG:n tulokset:

http://www.2003wpfg.org



XXXVI SULKAVA 2003 Porvoon jaosto


Tämän vuoden Sulkavan koitokset porvoon jaoston osalta alkoivat jo perjantaina, jolloin miehet starttasivat yösoutuun klo 17.00 ja haastejoukkue lyhyelle pyrähdykselle klo 18.00.
Aikatavoite yösoudussa oli 4.20 ja sijoitus viiden parhaan joukkoon. Kova tavoite ei tänä vuonna ihan toteutunut vaikka aina 40 kilometriin saakka aika ja sijoitus tuntui
vielä realistiselta. 40 km jälkeen veneen vauhti pikkuhiljaa hiipui 13km/h vauhdista aina 10km/h asti. Ennen hiipumista venekunta oli kahdeksantena aivan edellisen veneen vanavedessä. Soutukeli koko soudun ajan mahtava elikka aurinko pysytteli pilvessä ja tuulta sopivasti. Loppuaika 4:31:08 takasi sijoituksen 11. 204:n veneen joukossa.

Yösoudun aikana kisattiin perinteinen haastesoutu, jossa mukana Fortumin joukkue.
Jo ennen kisaa Tommi “kova laji” Sahila ja Tapio “Slimi” Vuori antoivat haastattelut paikalliselle lehdistölle miten kisassa käy ja puheita eivät tarvinneet perua koska voitto tuli kotiin viimevuotiseen tapaan ajalla 12.37.

Lauantaina aamusoudussa lähtöviivalle oli naisjoukkueemme, jonka tavoitteena olla paras naisvenekunta maalissa. 4 tunnin ja 58 minuutin kuluttua kevään harjoittelu palkittiin tavoitteen saavutettua. Nopein naisvene ja kokonaissijoitus aamulähdössä 24. Veneessä oli mukana 6 ensikertalaista!!!!! Mm Naantalin jaoston molemmat kirkkoveneet jäivät kauas taakse. Soutajien rantauduttua paikallinen lehdistö intoutui haastattelemaan naisvenekuntaamme ja sunnuntain numeroissa haastattelut isojen kuvien kera. Sijoitusta voidaan pitää hyvänä saavutuksena, koska vielä talvella koossa oli vain muutama naissoutaja, kiitos porukan keräämisestä Loposen Ritvalle!


Joukkueissa soutaneet:
Haastesoutu:
Timo Virta, Juha Soitso, Markus Haapala, Tommi Sahila, Jari Turkki, Janne Masalin, Tapio Vuori …… ja perämiehenä Matti Pohjanheimo.

Miehet 65km:
Marko Lindroos, Osmo Ulmala, Kim Lönnström, Seppo Nylund, Kim Eriksson, Kurt Högström, Timo Leskinen, Jarkko Koistinen, A-P Tenhovuori, Seppo Lepikkö, Simo Orpana, Jyrki Tiihonen, Antti Suntio, Henri Forsberg ja Perässä Seppo Saarikivi.

Naiset 65km:
Heli Äyräväinen, Sisko Busk, Susanna Varilo, Ritva Loponen, Hanna Kulmala, Helena Räsänen, Anneli Lalu, Rauni Leppänen, Maarit Hautala, Anna-Maija Alasuutari, Anne Aalto, Tarja Parviainen, Katja
Törmänen, Pirjo Weckström, Tarja Parviainen. Sisko ja Tarja jakoivat perämiesurakan.



Loviisa 14.6.2003


Kirkkovene, avoinluokka 16 km
1. Nesteen Soutajat Porvoo 1.12,48
2. Athena X 1.18,10
3. Fortum, Loviisa 1.18,10
4. Albatrossi, Kotka 1.18,45

Kirkkovene, naiset 8 km
1. Nesteen Soutajat, Porvoo 37,26
2. Albatrossi, Kotka 40,13
3. Airoakat, Loviisa 41,42
4. The Pharmacy Sisters Loviisa 42,54
5. Nordea Flyers 42,59



SOUTULIIGAN AVAUS NESTEEN JA TURUN TAHDITTAMANA


18/5/2003

Soutuliigan avauskilpailu soudettiin lauantaina Lappeenrannassa ja sunnuntaina Imatralla. Avausmatkana lauantaina oli 1000 m pikapyrähdys, jossa Turun Soutajien kahdeksikko voitti niukasti, vain 0,77 sekunnin erolla, hyvän loppukirin soutaneen Nesteen Soutajien joukkueen.

Naisten pariaironelosten Lumeneliigan avauksen 1000 m:llä voitti puolestaan Vuoksen Soutajien ykköjoukkue. Toiseksi souti Hämeenlinnan Soutajien joukkue. Nesteen Soutajien naisten joukkue oli Lappeenrannassa kuudes.

Liigan toinen osakilpailu soudettiin sunnuntaina 3,5 km:n takaa-ajolähtönä Imatran Vuoksella. Nesteen kahdeksikko starttasi kisaan kolmantena Takon Soutajien ja Turun Soutajien perään. Kilometrin väliaikapisteessä Nesteen Soutajien joukkue oli Turun Soutajien kahdeksikkoa vielä 1,5 sekuntia jäljessä, mutta raivoisan loppukirin myötä Nesteen joukkue lopulta vei liigan toisen osakilpailun voiton 2,5 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Turun joukkueeseen.

Nesteen menestyksekkäässä joukkueessa liiga-avauksessa soutivat: Markus Haapala, Tomi Forsblom, Tommi Sahila, Jari Turkki, Petteri Aaltonen, Panu Soitso, Sami Ruoholahti, Janne Masalin ja perämiehenä Hanna Gorschenik.

Nesteen naisten joukkue sijoittui sunnuntain pitkän matkan kisassa viidenneksi. Joukkueessa soutivat: Imelda Devaney, Katja Tiitinen, Eeva Karppinen, Vuokko Vainoniemi

TULOKSET IMATRA, 3,5 km:

Miesten kahdeksikko

1. Nesteen Soutajat 12:16, 9
2. Turun Soutajat 12:19, 4
3. Turun Akateemiset 12:24, 7
4. Takon Soutajat 12: 36, 7
5. Vuoksen Soutajat 12: 36, 8
6. Pargas Roddklubb 12: 39, 9
7. Akademiska Roddklub 12: 46, 8
8. Valkeakosken Vesiveikot 12: 50, 2

Naisten pariaironelonen

1. Hämeenlinnan Soutajat 14:09, 6
2. Vuoksen Soutajat 14:10, 6
3. Akademiska Roddklubb 14:48,2
4. Lappeenrannan Soutajat 14:22, 8
5. Nesteen Soutajat 14:14,6
6. Turun Akateemiset 15:16,0
7. Turun Soutajat 15:18, 6
8. Vuoksen Soutajat B 15:26,3
9. Akademiska Roddklubb B 16:15, 8

Lisää tuloksia:
http://www.suomensoutuliitto.fi/soutuliiga.html





LUNDIN SISÄSOUTUKILPAILU


9/3/2003

Porvoon soudetaan 12.4. jo seitsemännet Lundin sisäsoutukilpailut. Tapahtuma alkaa klo 14.00 ja kilpailussa soudetaan kaikki 2000m:n ikäsarjat, junioreiden 1000m:n sarjat, ja 4 x 1000m:n joukkuekisa. Lisäksi soudetaan 4x500 m:n firmasarja mies-, nais-, ja sekajoukkueilla.

Osallistumismaksut:

Firmasarja 85 EUR /joukkue
Joukkueiden kilpasarja 35EUR/ saman seuran ensimmäinen joukkue ja seuraavat 17 EUR/joukkue.
Kaikki 1000-2000m:n sarjat: 15 EUR / soutaja.

JUNIOREILTA ALLE 18 V. EI PERITÄ OSALLISTUMISMAKSUA!

Ilmoittautumiset 2.4. mennessä.
Ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan osallistumismaksu Nesteen Soutajat ry:n tilille: 535806-2135282

Ilmoittautumiset/lisätietoja:
panusoitso@pp.inet.fi
timo.virta@fortum.com



TERVEISIÄ BOSTONIN MM-KISOISTA


26/2/2003

Nesteen Soutajilla oli pitkästä aikaa edustaja sisäsoudun MM-kisoissa, kun Varsinais-Suomen jaoston Jussi Voima osallistui 23.2.2003 Bostonissa järjestettyihin kisoihin. Ajalla 7.17.40 heltisi veteraanien 50-55v. lightweight sarjassa hienosti 12.sija. Jussi kommentoi heti kisan jälkeen, että sadan soutajan yhteislähtöinä toteutettu kisa oli ehdottomasti kokemuksen arvoinen.

Jussin päätöstä osallistua kisaan helpotti viimesyksyinen muutto Philadelphiaan, jossa hän toimii hankintajohtajana Kvaernerin telakalla. Myös harrastukset, kuten reilut sata juostua maratonia, ovat heittäneet häntä ympäri maailmaa ja Jussi vinkkaakin Nesteen Soutajien aktiiviharrastajia kokoamaan joukkueen ensi vuoden MM-kisoihin. Järjestelyt toimivat hyvin, eikä matkakustannuksetkaan muiden suomalaisten kertoman mukaan olleet kohtuuttoman korkeat.

Suomalaisista maininnan arvoinen on erityisesti Kokkolan Veikkojen Usko Junttila, joka puolusti onnistuneesti veteraanit 60-69v. lightweight sarjassa viimevuotista pronssimitaliaan.

Airo-lehden päätoimittaja Tuomo Koivisto oli myös paikan päällä ja hän raportoinee kisatapahtumat tarkemmin seuraavassa lehdessä.

Tuloksia sisäsoudun MM-kisoista löytyy osoitteesta:
http://www.crash-b.org/raceday.htm



KOVAN LAJIN MIES



17/2/2003

Nesteen Soutajien Porvoon jaoston Tommi Sahila on soudun lisäksi löytänyt myös muita kovia lajeja. Tommi nimittäin kilpailee pelastuslaitoksen joukkueessa TV2:ssa perjantaisin nähtävässä ohjelmassa KOVA LAJI.

Viime vuonna kuvatuissa jaksoissa kilpaillaan kymmenessä eri osakilpailussa ja tänä keväänä kuvataan vielä viimeinen osakilpailu sekä finaali. Tommin joukkueen haastajina ovat puolustusvoimien ja poliisin joukkueet. 10 osakilpailun jälkeen pelastuslaitoksen joukkue on niukassa johdossa.

Tommin mukaan haastavin kilpailu käytiin Kuopiossa pelastuslaitoksen suunnittelemassa osakilpailussa. Mielenkiintoisimmat osakilpailut puolestaan kilpailtiin Vekaranjärvellä ja Upinniemessä.

Jollei Tommia näy alkukesän soutuliigaosakilpailussa, niin kovan lajin mies löytynee luultavasti rapakon takaa New Yorkista. Kovan lajin voittanut joukkue nimittäin pääsee alkukesästä palkintomatkalle New Yorkiin tutustumaan oman ammattikuntansa kollegoihin.

Fanipostia Tommille voi lähettää osoitteeseen:

stadinbrankkari@hotmail.com

Lisätietoja ohjelmasta löydät osoitteesta: http://www.tahdittamo.com/kovalaji/main.html



PERTTI KARPPINEN 50-VUOTIAS



17/2/2003
Moninkertainen olympiavoittaja Pertti Karppinen täyttää tänään kunnioitettavat 50 vuotta. Nesteen Soutajat toivottaa lämpimästi onnea syntymäpäiväsankarille!









PERTTI KARPPINEN KOVASSA VEDOSSA TALLINNASSA


13/2/2003
Seuramme monivuotinen lippulaiva, Pertti Karppinen, kävi Tallinnan sisäsoutukisoissa kellottamassa 1000 m:n huippuajan 2.59,3. Pertti täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja osoittaa olevansa edelleen huippukunnossa.

Samassa kilpailussa tehtailtiin myös muita huipputuloksia. Valkovenäjän Pavel Shurmei souti miesten 1000 m:n avoimessa luokassa käsittämättömän ajan 2.39,8. Valkovenäläinen jätti samaisen matkan hallitsevan ME-miehen Matthias Siejkowskin sekuntien päähän.

TULOKSIA KISOISTA: http://www.sport.ee/era/alfa2003res.htm




SISÄSOUDUN JOUKKUE-SM NESTEEN SOUTAJILLE


12/2/2003
Sisäsoudun SM 26.1.2003, Lappeenranta

Nesteen Soutajat osoitti jälleen kuuluvansa tulevan kansallisen kilpailukauden kovakuntoisimpiin joukkueisiin. Miesten 4 x 1000m:n joukkuekilpailussa Nesteen Soutajat lähti puolustamaan vuonna 2002 ennätyskovalla tuloksella tullutta voittoa.

Kilpailusta oli kuitenkin odotettavissa huomattavasti viime vuotista tiukempi, sillä joukkueen jäsenistä Tommi Sahila ja Jari Salonen osallistuivat myös ennen joukkuekilpailua soudettaviin henkilökohtaisiin 2000m kilpailuihin.

Aiempina vuosina kovimman vastuksen tarjonnut Takon Soutajat taipui tällä kertaa yllättäen kolmanneksi ja kovin kilpailu syntyi Nesteen Soutajien ja Airo
Teamin välille. Nesteen joukkuehenki ei kuitenkaan antanut sijaa tappiolle ja SM-titteli uusittiin ajalla 3:02,1, vain 0,6 sekuntia Airo Teamia ennen.

Nesteen Soutajat menestyi hyvin myös päivän henkilökohtaisissa 2000m kilpailuissa. Päivän parasta tulosantia esitti kolminkertainen olympiavoittaja Pertti Karppinen, jonka ensiesiintyminen sarjassa miehet yli 50 vuotta tuotti Suomen Mestaruuden SE-ajalla 6:20,1. Vasta "kuntoutumassa" oleva soutaja oli kilpailun jälkeen varsin tyytyväinen tulokseen. Pertti
suhtautuu sanojensa mukaan kilpailemiseen sisäsoudussa lähinnä kuntoilumielessä, kilpaileminen kun antaa pientä lisämotivaatiota oman kunnon ylläpitämiseen. Kuntoilijalle tulokset sinänsä ovat toisarvoisia,
mutta antavat kuitenkin tärkeää palautetta oman kunnon tilasta.

Erittäin kovan henkilökohtaisen 2000m tuloksen soutivat myös Tommi Sahila ja Jari Salonen. Sahila sijoittui neljänneksi miesten avoimessa sarjassa omalla
ennätysajalla 6:09,1. Salonen puolestaan otti SM-hopeaa sarjassa miehet yli 30 vuotta ajalla 6:22,6.

SISÄSOUDUN SM-KISOJEN TULOKSET: http://www.finnrowing.com




Hesburger ja Raision kaupunki Sisäsoutu-100 kuntoviestin voittoon, Luostarivuori lukiolaisten mestari!


11/2/2003
Perjantaina 31.1.2003 soudettiin Kongressihotelli Caribian 994-hallissa perinteinen Sisäsoutu-100 kuntoviesti, jossa Turun alueen yritykset ja lukiot mittasivat paremmuuttaan leikkimielisessä hyväntekeväisyyskisassa.


Naisten sarjan mestaruuden vei iloinen ja äänekäs Hesburgerin joukkue, jonka jäsenistä suurin osa oli tutustunut soutulaitteeseen vain viikkoa aikaisemmin. Vieressä soutaneet Team Biotie (2.) ja Varvin Veto (3.) antoivat hyvän vastuksen, mutta eivät pystyneet saavuttamaan hurmoshenkeen virittäytynyttä Hesburgerin joukkuetta.
Naisten sarjan mestaruus ratkaistiin osanottajamäärän johdosta suoraan 60 minuutin soudun perusteella.





Yleisen sarjan kaksi kertaa aikaisemmin voittanut Raision kaupungin joukkue oli jälleen kovassa iskussa ja voitti kisan. Palomiehistä, joista moni oli kisassa ensimmäistä kertaa, ja hoitohenkilöistä koottu joukkue veti selvän eron toiseksi tulleeseen Apollo Boxingiin. Pronssiset mitalit kaulaansa sai Turun ammattikorkeakoulu (Turku AMK).

Lukiolaisten kisa kärsi influenssan ja abien kouluista potkimisjuhlien aiheuttamasta osanottajakadosta. Luostarivuoden Lukio oli kuitenkin haastajana ja voitti Kastun Lukion, joka saa kiltisti toimittaa kouluun unohtuneen kiertopalkinnon uudelle voittajalle.

Nesteen Soutajat Varsinais-Suomen jaostolta 4025 €:n lahjoitus
Irti Huumeista ry:lle!

Tapahtuman osallistumismaksusta puolet lahjoitettiin Irti Huumeista Ry:n ennalta ehkäisevään nuorisotyöhön. Varoilla tullaan rahoittamaan nuorisoleiritoimintaa ja järjestön päiväaikaan tapahtuvaa työtä.

Toinen puoli kuluilla vähennettynä käytetään Nesteen Soutajien Varsinais-Suomen jaoston juniori- ja nuorisotoimintaan, jonka erinomainen vauhti on juuri Sisäsoutu-100 kuntoviesti tapahtuman mahdollistama.

KIITOS KAIKILLE OSALLISUNEILLE, LAHJOITTAJILLE JA KISATAPAHTUMASSA TALKOOTYÖTÄ TEHNEILLE!

-seija hirvonen



VUODEN 2003 KILPAILUKALENTERI


1/1/2003

SISÄSOUDUN KILPAILUKALENTERI 2003:

23.11.2002 Kansallinen 2000 m, Savitaipale
26.1.2003 Sisäsoudun SM- 2000 m, Lappeenranta Tulokset
23.2.2003 Sisäsoudun MM, Boston
8.-9.3.2003 Sportexpo 1000 m, Messukeskus, Helsinki
22.3.2003 Kansallinen 2000 m, Hämeenlinna
6.4.2003 Sisäsoudun SM 10 km, Imatra

OLYMPIALUOKKIEN SM- JA LIIGA -KILPAILUT 2003:

La 17.5. Soutuliiga 1000 m Lappeenranta
Su 18.5. Soutuliiga 3,5 km Imatra
La 24.5. Soutuliiga (J) 1000 m Lahti
Su 25.5. Kansallinen ja junsoutuliiga (J) 1000 m Lahti
30.5.-1.6. World Cup Milano
La 7.6. Kansallinen ja soutuliiga (J) 2000 m Espoo
Su 8.6. Soutuliiga 500 m Turku
20.-22.6. World Cup Munchen
La 28.6. Soutuliiga (J) 3000 m Hämeenlinna
Su 29.6. SM (M8+,F4x) ja soutuliiga (J) 2000 m Hämeenlinna
La 5.-6.7. KV 500/2000 m Tampere
11.-13.7. World Cup Lucern, Sveitsi
19.-20.7. Juniori ja seniori PM
24.-27.7. Nuorten MM Belgrad, Jugoslavia
2.-3.8. pienvene SM (jun/sen) 1500 m/2000 m Jämsänkoski
6.-9.8. Juniori MM Schinias, Kreikka
16.-17.8. Isovene SM (jun/sen) 500 m/2000m Valkeakoski
24.-31.8. Seniori MM Milano, Italia
4.-7.9. Veteraani MM Vichy, Ranska

PUUVENEIDEN SM- JA KIRKKOVENELIIGAKILPAILUT 2003:

07.06. 2000 m pien- ja kirkkoveneet Mikkelin Soutajat (L)
08.06. 8 km kirkkoveneliiga Mikkelin Soutajat (L)
28.-29.06. 10 km pien- ja kirkkoveneet Taipalsaaren Veikot (L)
13.07. 65 km pien- ja kirkkoveneet Sulkava Seura
26.07. 35 km pienveneet Pirkan Soutu
09.08. 30 km kirkkoveneet Anjalankosken Soutajat (L)
(L) = kirkkoveneliigan osakilpailu

RETKISOUTUTAPAHTUMA:

08.06.2003 VII Espoo saaristoregatta
14.06.2003 13. Hopeasoutu/Sininen Seikkailu, Lahti
28.06.2003 Kainuun Soutu
10. - 13.07.2003 XXXVI Sulkavan Suursoudut
18. - 20.07.2003 Satakunnan kansansoutu
19.07.2003 Mommilanjärven soutelu
26.07. - 01.08.2003 19. Karelia-Soutu, Ilomantsi
02.08.2003 Pirkan Retkisoutu



TOMMI SAHILA VAUHDISSA FORSSAN SUVI-ILLASSA


17/6/2002
Nesteen Soutajat on kuluvana kesänä ehtinyt soutukilpailujen lisäksi kunnostautua myös suomalaisille niin rakkaissa massajuoksutapahtumissa. Kahdeksikkojoukkueen tahtiparissa paikan lunastanut Sami Ruoholahti aloitti juoksemalla Tukholman maratonin. Tukholman 30 asteen helle ja noin 14000 juoksian massa ei tarjonnut aineksia huipputuloksiin. Samin mukaan tavoitteena olikin vain ehjä juoksu ja kunnialla maaliin, minkä raskasrakenteinen soutaja myös hienosti teki.

Viikkoa myöhemmin Forssan Suvi-Illassa lähtöviivalle asettuivat niin ikään Nesteen kahdeksikon runkomiehistöön kuuluvat Tommi Sahila ja Janne Masalin. Myös hyvänä hiihtäjänä tunnettu kahdeksikon ”konehuoneen kiertokanki” Sahila osoitti jälleen valtavan kapasiteettinsa ja juoksi lähes 90 kiloiselle soutajalle hurjan loppuajan 3:10:50. Juoksuolosuhteet Forssassa olivat loistavat ja Tommin mukaan vähän reippaammalla aloituksella kovempaankin tulokseen olisi ollut aineksia!! Esimmäisen maratoninsa juossut Masalin selvitti myös urakkansa hienosti. Loppuaika 3:35:48 ylitti kaikki odotukset ollen lähes 10 minuuttia Masalinin arvioitua tavoiteaikaa kovempi. Masalin luonnehti juoksun kulkua yllättävänkin helpoksi. ”Missään vaiheessa ei iskenyt väsymys, eikä ollut tarvetta käyttää ns. henkisiä voimavaroja juoksun loppuun saattamiseksi. Viimeisellä kympillä alkoi tietysti painon rasitus tuntua jaloissa ja pieni pelko krampeista tuli mieleen,” kertasi 91 kiloisena juoksuun startannut soutaja suoritustaan.

Nesteen Soutajat oli hienosti edustettuna myös Suvi-Illan päämatkalla, puolimaratonilla. Porvoon jaoston puuvenetoiminnasta tunnettu Seppo Lepikko juoksi sarjassa miehet 60 hienosti loppuajan 1:45:45. Ritva Loponen ylti soutajistamme parhaaseen sijoitukseen ollen sarjassaan naiset 50 viides ajalla 1:48:37.



NESTEEN KAHDEKSIKKO VOITTI ESPOOSSA


10/6/2002

Espoon Saaristoregatan yhteydessä soudetussa soutuliigan neljännessä osakilpailussa Nesteen Soutajien kahdeksikko osoitti jälleen kovan kuntonsa. Espoon osakilpailussa soudettiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella täysimittaisella 2000m radalla. Maltilla kilpailun aloittanut Nesteen joukkue teki ensimmäisen varsinaisen siirtonsa vasta kilpailun puolimatkassa 1000m jälkeen. Yhdellä kahdenkymmenen vedon kiristyksellä joukkue nousi neljänneltä sijalta suoraan kilpailun johtoon. Viimeisen 500m alkaessa vastustajien aseet oli jo riisuttu, eroa oli syntynyt jo veneenmitta seuraavaan ja Nesteen joukkue sai keskittyä täysin omaan soutuunsa. Maalissa eroa toiseksi sijoittuneeseen Turun Soutajien kahdeksikkoon oli peräti kuusi sekuntia. Perämies Hanna Gorschelnik kuvaili joukkueen soutua taktisesti hyvin onnistuneeksi. ”Täysimittaisessa 2000m kilpailussa mennään alusta asti lujaa, mutta varsinainen kilpailu alkaa kuitenkin vasta puolimatkan jälkeen jolloin aletaan kysyä sekä fyysistä, että henkistä kanttia. Soutu oli tänään teknisestikin kohtuullisen hyvää, mutta paljon on tietysti vielä parannettavaakin. Maksimivauhtimme ei vielä riitä lyhyille, 500m ja 1000m radoille muutamien vastustajien lyömiseksi, mutta tämä joukkue on fyysisesti niin kovassa kunnossa, että sitä on erittäin vaikea voittaa täydellä matkalla.” kertoi Hanna kilpailun jälkeen.

Soutuliigan tuloksia osoitteesta:
http://www.suomensoutuliitto.fi



KAHDEKSIKKO KOVASSA VEDOSSA SOUTULIIGAN AVAUKSESSA



19/5/2002
Kuluneena viikonloppuna soudettiin soutuliigan avauskilpailut Lappeenrannassa, Saimaan kanavalla. Alunperin kisat piti soutaa Lappeenrannassa ja Imatralla, mutta kovan, tuulisen kelin vuoksi tuomaristo päätti siirtää molemmat kilpailut Saimaan kavavalle.

Viime kauden tapaan Nesteen Soutajat ja Turun Soutajat hallitsivat kauden ensimmäisiä kilpailuja. Nesteen kahdeksikko nautti Kisakallion viimeistelyleirin hedelmistä tarjoten Turun Soutajille tiukan vastuksen. Nesteen joukkue hävisi lauantaina 1000 m:llä Turun Soutajille vain vajaan sekunnin. Loppukiritaistossa Nesteen joukkueen yksi kahdeksasta airosta räppäsi tuulisessa kelissä veteen kiinni ja Turku pääsi livahtamaan ohi.

Kovakuntoinen joukkueemme kuitenkin korjasi vahingon sunnuntaina soudetussa 3,4 km:n kisassa. Voittomarginaali Turun joukkueeseen oli jopa 15 sekuntia. Tämä osoittaa Nesteen joukkueen olevan tällä hetkellä koko liigan fyysisesti kovin joukkue.
- Tiesimme Kisakallion viimeistelyn perusteella, että vene kulkee tänä viikonloppuna. Viime vuoteen verrattuna oli todella helppoa soutaa 35 vedon tahdilla, totesi Nesteen joukkueen kapteenin virkaa hoitava Janne Masalin.

Kolmanneksi molemmissa kilpailuissa sijoittui ARK. Pidemmän matkan kilpailussa ARK joutui tosin jakamaan komostilan Vuoksen Soutajien joukkueen kanssa. Soutuliiga jatkuu ensi viikonloppuna Lahdessa.

Lisää tietoa soutuliigasta löytyy osoitteesta http://www.suomensoutuliitto.fi

Miesten kahdeksikkojoukkueiden tulokset

LAUANTAI 1000m

8+ Miehet

1. Turun Soutajat 3:17,1 Markku Jokisipilä, Karri Ahde, Jussi Hämäläinen,Erik Anderson, Hannu Kaila,Ville Aaltonen, Jan Karsten, Kai Ellfolk, Cox:
Eino Ketonen
2. Nesteen Soutajat 3:18,1 Haapala Markus, Forsblom Tomi, Hallikainen Jani,Sahila Tommi, Turkki Jari, Virta Timo, Ruoholahti Sami, Masalin Janne, Cox:
Gorschelnik Hanna
3. Akademiska Roddklubben 3:26,3

B-Finaali
4. Turun Akateemiset Soutajat 3:31,4
5. Vuoksen Soutajat 3:35,2
6. Takon Soutajat 3:39,0

C-Finaali
7. Pargas Roddklubb 3:41,0
8. Valkeakosken Vesiveikot 3:42,5
9. Lappeenrannan Soutajat 3:47,3


SUNNUNTAI 3,5 km

8+ Miehet

1. Nesteen Soutajat 10:58,6 Haapala Markus, Forsblom Tomi, Hallikainen Jani, Sahila Tommi, Turkki Jari, Virta Timo, Ruoholahti Sami, Masalin
Janne, Cox: Gorschelnik Hanna
2. Turun Soutajat 11:12,3 Markku Jokisipilä, Karri Ahde, Jussi Hämäläinen,Erik Anderson, Hannu Kaila,Ville Aaltonen, Jan Karsten, Kai Ellfolk, Cox:
Eino Ketonen
3. Akademiska Roddklubben 11:16,3
3. Vuoksen Soutajat 11:16,3
5. Takon Soutajat 11:22,0
6. Turun Akateemiset Soutajat 11:29,6
7. Pargas Roddklubb 11:45,3
8. Lappeenrannan Soutajat 3:47,3
9. Valkeakosken Vesiveikot 3:42,5

SOUTULIIGAN PISTETILANNE 19.5. 2002

PISTEET
Naiset:
1.Vuoksen Soutajat (K) 26p, 2. Vuoksen Soutajat (A) 20p, 3. Akademiska Rodd Klubben 20p, 4. Hämeenlinnan Soutajat 19p,5. Turun Akateemiset Soutajat 17p,
6. Turun Soutajat 13p, 6. Lappeenrannan Soutajat 13p.

Miehet
1. Turun Soutajat 24p, 1. Nesteen Soutajat 24p, 3. Akademiska Roddklubben 19,5p, 4. Vuoksen Soutajat 17,5p, 5. Turun Akateemiset Soutajat 17p,
6.Takon Soutajat 15p, 7. Pargas Roddklubb 12p, 8. Valkeakosken Vesiveikot 9p,8. Lappeenrannan Soutajat 9p



PORVOON JOKISOUDUT


19/5/2002

Viikonvaihteessa soudettiin Porvoon joella Nesteen Soutajien järjestämä kovatasoinen kirkkovenekilpailu. Mukana tapahtumassa oli peräti yhdeksän joukkuetta. Valtaosa joukkueista oli porvoolaisia, mutta mukaan mahtui myös kaksi joukkuetta pääkaupunkiseudulta.

Kilpailumatkana oli reilut 500 m ja tämän vuoden mestariksi souti Petokaivin oy Porvoosta. Kakkostilan vei Helsingin energia ja kolmanneksi urakoi Fortumin koeajopalvelun joukkue.

TULOKSET

1. Petokaivin Oy, Porvoo 2.38,76
2. Helsingin Energia 2.45,39
3. Koeajopalvelu Fortum 2.54,40
4. Wsoy Bookwell 2.57,65
5. Oriolan Orjakaleeri, Espoo 3.01,26
6. Team Iskussa 3.03,99
7. Borealis Polymers Oy 3.04,07
8. Rahtarit Ry Porvoo 014 3.06,01
9. Porvoon Sairaala 3.20,00




8+ JOUKKUE VALMIINA SOUTULIIGAAN


6/5/2002
Kauden ensimmäiset soutuliigan osakilpailut soudetaan 18-19.5. Lappeenrannassa ja Imatralla. Kauden 2002 soutuliigasta tullee varsin mielenkiintoinen. Onko Turun Soutajien joukkue edelleen yhtä ylivoimainen kuin viime kaudella? Viime kauden yllättäjäjoukkue ARK on hakenut keväällä vauhtia jopa Italiasta saakka. Onko ARK löytänyt Italiasta voittovauhdin?

Nesteen Soutajien kahdeksikkojoukkue hakee vauhtia kauden avauskisoihin Lohjan Kisakalliossa 9.-12.5. pidettävältä harjoitusleiriltä. Nesteen joukkuetta leirillä tahdittaa vanha konkari Janne Masalin ja valmennuspuolesta vastaa Jani Heino. Nesteen joukkueen moottorin virkaa leirillä hoitavat hurjassa vedossa talvikaudella olleet Tommi Sahila ja Jani Hallikainen sekä Sami Ruoholahti, Jaakko Klang, Timo Virta, Jari Turkki ja Tomi Forsblom.

Mukana leireilemässä ovat lisäksi Nesteen Soutajien tämänhetkiset tulevaisuuden lupaukset Eeva Karppinen, Juho Karppinen, Teemu Hirvonen, Petteri Aaltonen ja Pauli Vähämurto.



NESTEEN SOUTAJAT DUBAIN MARATONILLA!!!


30/4/2002
Siis melkein! Maratonin yhteydessä juostiin myös 10km:n hölkkätapahtuma, johon harmaapaitainen NS:n
edustaja osallistui! Startti tapahtui perjantaina (täkäläisena sunnuntaina, koska viikonloppu on torstaina ja perjantaina) 10.1. klo 07.30, puoli tuntia martatonin startin jälkeen. Lämpötila oli silloin only 20 astetta, elikkä paras juoksulämpötila mihin täällä päästään. Iltapäivällä tammikuussa lämpötila on 28-30 astetta ja heinä-elokuussa jopa +50.

Reitti kierteli Dubain Wold Trade Centerin ympärillä, jossa sijaitsivat myös lähtö- ja maalialue. 10km:n juoksureitti kulki osittaina maratonreittiä pitkin.WTC sijaitsee Dubain länsipuolella. Rakennus oli 90-luvun alussa lähi-idän korkein rakennus, mutta ei taida enää mahtua edes 50:n joukkoon.

Osanottajia oli mukana noin 1000 juoksijaa ympäri maailmaa, joista suurin osa asuu ja työskentelee UAE:ssa. Osallistuneita oli myös pyörätuolien , lastenvaunujen ja koirien kanssa! Juomapisteitä oli noin 3 km:n välein ja loppusuorallakin oli juottopiste noin 100m ennen maalia!

Harmaapaidan tavoitteena oli suoriutua 10km:n juoksusta noin tunnissa. Noin 59 min. kohdalla maali tuli sitten eteen! Maalissa kaulaani ripustettiin juoksutapahtuman mitali ja lisäksi sain tapahtuman sponsorin lahjoittaman paidan.

Juoksutapahtuma juostaan joka vuosi samaan aikaan elikkä tammikuun alussa. Mikäli kiinnostaa maraton/juoksu tällä mantereella, osoitteesta www.dubaimarathon.org voi käydä katsomassa tarkemmin! Sivujen päivitys on vähän niin ja näin, mutta jotain tietoa kuitenkin löytyy!

-seppo nylund




PORVOONJOELLA TAPAHTUU


26/4/2002
LAUANTAINA 18.05.2002 KLO 16.00 soudetaan Porvoonjoella leikkimielinen soutukisailu kirkkoveneillä.Kisassa soutaa kaksi kirkkovenettä rinnakkain ja soudettava matka on noin 500 m.

Parhaimman soutuajan kellottanut joukkue saa kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa. Viimeksi kiertopalkinto matkasi Helsinkiin

Jälkisoudut soudetaan Ravintolalaiva Glückaufin terassilla, iloisen musiikin tahdittamana.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset 15.5.2002 mennessä
Seppo Lepikkö 040 7495909 tai Ritva Loponen 040 5765190

Osallistumismaksu on 150 euroa/joukkue
Maksu suoritetaan Nesteen Soutajien tilille Merita 112430-206378

-ritva loponen



SISÄSOUTU 100-KUNTOVIESTI TURUSSA


Vauhdikas Sisäsoutu-100 kuntoviesti soudettiin Kylpylähotelli Caribian 994-hallissa tammikuun toisena lauantaina. Yritys- ja yhteisöjoukkueita oli kisaamassa 22. Lukiolaisten Turun seudun mestaruudesta kilpaili kolme lukiojoukkuetta.

Kilpailu muodostui kahdesta alkuerästä, joissa kummassakin 11 joukkuetta souti 100 minuutin ajan. Finaaliin kelpuutettiin osanottajien toiveiden mukaan 10 alkuerissä pisimmälle edennyttä joukkuetta, säännöissä mainitun viiden sijaan.

Alkuerien paras, Turun AMK, sai finaalissa todeta viimevuoden voittajan, Raision kaupungin, paremmaksi. Kolmannesta sijasta käytiin kova taistelu Apollo Boxingin ja Masan Arkin välillä. Masan Arkin viimeinen vaihto ajoittui viimeisille sekunneille ja ratkaisi kisan Apollo Boxingin hyväksi. Finalistien keskivauhdit olivat huikean kovia. Parhaimmillaan joukkueet soutivat alle 1:30/500m vauhdilla. Tämä oli mahdollista, kun vaihdot oli hiottu viimeiseen asti. Varikkotiimi irrotti remmit ja asetti penkin pepun alle sujuvasti, vauhdin juuri ollenkaan hiljentymättä

Lukiolaisten sarjassa kilpailumatkana oli 5000 m ja mestaruuden voitti Kastun lukio. Voittajajoukkueen jäsenistä moni oli kisaamassa viime vuonna yläasteikäisille järjestetyssä tapahtumassa. Sen sijaan Naantalin lukion ja Turun Lyseon joukkueille laji oli vähän vieraampi. Siitä huolimatta ne selviytyivät urakastaan kunnialla ja hyvällä fiiliksellä. Toivottavasti Naantalin lukion ja Turun lyseon joukkueet innostuivat sisäsoudusta ja toivottavasti näemme ne taas ensi vuonna taistelemassa upeasta kiertopalkintopokaalista.

Tapahtuman yhteydessä osallistumismaksuista puolet lahjoitettiin Irti Huumeista ry:n edustajille ohjattavaksi nuorisoon kohdistuvaan huumeiden vastaiseen toimintaan. Kiitos kaikille osanottajille!

Pistäkää kalenteriin ylös ensivuoden kilpailu. Sen päivämäärä on alustavasti 1.2.2003.



NESTEEN SOUTAJAT 40-VUOTIAS


Lauantaina 10.11. juhlistettiin yhden Suomen menestyneimmän urheiluseuran, Nesteen Soutajien, 40-vuotispäivää Turussa. Synttäreitä oli juhlimassa noin satakunta Nesteen Soutajien toiminnassa mukana ollutta jäsentä. Itseoikeutettuna kunniavieraana oli Suomen ja Nesteen Soutajien menestynein soutaja, kolmen olympiakullan saavuttanut, Pertti Karppinen.Muita kutsuvieraina tilaisuudessa olivat mm. Suomen Soutuliiton puheenjohtaja Eric Andersson, Soudun tuki ry:n edustaja Bo Gammals sekä Nesteen Soutajien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, Fortum oyj:n edustajat, Risto Rinne, Pekka Sylvander ja Ove Sundstöm.

Nesteen Soutajien entinen puheenjohtaja, Matti Pohjanheimo, valotti juhlapuheessaan seuramme historiaa sen perustamisvuodesta näihin päiviin asti. Nykyinen puheenjohtaja, Janne Masalin, puolestaan kertoi juhlapuheessaan NS:n tämänhetkisestä tilanteesta. Nesteen Soutajat palkitsi upealla, Timo Virran suunnittelemalla, 40-vuotispalkinnolla Matti Pohjanheimon, Raimo Rainion, Pekka Sylvanderin ja Kari Hanskan ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta seuran hyväksi tehdystä työstä.





SUOMEN SOUTULIITTOON UUSI PÄÄVALMENTAJA


Suomen Soutuliitto on palkannut uuden päävalmentajan. Päävalmentajan postia hoitaa Mike Hill Uudesta-Seelannista.



NS:N KAHDEKSIKKO VIIDES TARTON REGATASSA


Lokakuun aurinkoisena lauantaina 5.10. oli Nesteen Soutajien kahdeksikko testaamassa kuntoaan kauden viimeisessä soutukilpailussa noin 6 km:n matkalla Tarton Emajoella. Nesteen Soutajien kokenut joukkue sijoittui kilpailussa neljänneksi. Joukkueessa soutivat Panu Soitso, Markus Haapala, Tommi Sahila, Tomi Forsblom, Jari Turkki, Timo Virta, Sami Ruoholahti ja Janne Masalin. Perämiehen virkaa hoiti paikallisen soutuseuran edustaja.

Toisena suomalaisjoukkueena kilpailuun osallistui Takon Soutajat, jonka sijoitus oli heti Nesteen Soutajien jälkeen viides. Tarton Emajoki tarjoaa erinomaiset puitteet pitkän matkan soutukilpailun järjestämiseen. Kilpailu soudetaan myötävirtaan ja joen mutkat ovat loivia. Tartossa toivoisi näkevän tulevaisuudessa muitakin suomalaisjoukkueita.



TOMMI SAHILA JÄLLEEN MESTARIKSI


Aurinkoisena syyslauantaina 22.9. oli jälleen aika Nesteen Soutajien raamikkaiden ja komeiden atleetikkojen kokoontua perinteiseen 5-otteluun. "Leikkimielisen" tapahtuman kilpailuareenana toimi Suomenkylän urheilukenttä ja ottelun lajeina olivat "soudulle ominaisia lihasryhmiä" testaavat lajit: pituushyppy, kuula, saappaan heitto, keihäs ja 60 m:n pikajuoksu. Viime vuoden mestarin Tommi " Sahis" Sahilan esitys oli vertaansa vailla. Hän sijoittui pituudessa ja keihäässä 1. sijalle ja kuulassa, saappaan heitossa ja juoksussa 2. sijalle. Kuulassa Sahilan voitti Tomi " Topi" Forsblom, saappaan heitossa Jani " Billy Joel" Hallikainen ja juoksun nopein oli Lyhdetien pikajuna, Timo Vähämurto.

Aavikolta Suomenkylään
Suoraan Abu Dabin viimeistelyleiriltä kisoihin saapunut Seppo " Sepi" Nylund sijoittui hienosti viidenneksi heti Panu Soitson jälkeen. Kuulassa Seppo esitti varsin vakuuttavaa työntötekniikkaa pyörähdellen ja horjahdellen aina kolmannelle sijalle yltävän tuloksen 10,49. Ainoana kauniimman sukupuolen edustajana oli mukana Pia Forsblom, joka osoitti olevansa kuulassa, keihäässä ja juoksussa muutamia miespuolisia atleetteja kovemmassa kunnossa. Vuoden 1998 5-ottelun voittaja Vesa Soitso osoitti äärimmäistä sisua osallistumalla osittain rampana mukaan taistoon. Vahvasti polvi teipattuna hän ylsi 9. sijalle. Keihäässä Vesa osoitti hallitsevansa lajin salat sijoittumalla tässä osalajissa hienosti 3. sijalle.

Porvoon jaoston jälkikasvu taattu
Nuorempaa polvea ottelussa edustivat Lyhdetien pikajunakaksikko Pauli ja Timo Vähämurto, jotka osoittivat urheaa sisukkuutta vanhempien, kokeneempien ja atleettikroppaisten senioreiden seurassa. Myös Hanskan jälkikasvu oli vahvasti edustettuna tapahtumassa. Veljeksistä vanhimman Petrin johdolla Hanskat osoittivat perineensä isältään vahvan kilpailuvietin. Veljeksien sisäinen mitteli ratkesi tänä vuonna Petrin hyväksi. Hanskojen nuorinta sukupolvea edustava Aleksanteri "Suuri" tutustui tällä kertaa lajin saloihin kentän laidalla, mutta osoitti suurta kiinnostusta mittamiehen tehtäviin. -Insider-

Tulokset



NESTEEN SOUTAJILLE KOLMOISVOITTO


Kesän viimeisen soutukilpailun tapahtumapaikkana oli Paraisten Lillholmen, jossa ratkottiin 500 m:n pikamatkojen suomenmestaruudet.

Nesteen Soutajat ottivat kauden viimeisessä kilpailussa hurjan loppukirin ja kahmivat laajalla rintamalla eri värisiä suomenmestaruusmitaleja. Täydellisen potin NS onnistui ottamaan miesten perämiehettömässä kaksikossa, jossapari Masalin-Ruoholahti vei mestaruuden. Seuran sisäinen yllätys oli parin Sahila-Soitso sijoittuminen SM-hopealle ennen paria Virta-Lindroos, joka joutui tyytymään SM-pronssiin.

Seuran muut mestaruudet toivat pari Panu Soitso-Tomi Forsblom miesten kevyessä pariairokaksikossa sekä naisten pariaironelonen kokoonpanolla Johanna Närhi, Pia Forsblom, Ilona Hiltunen, Vuokko Vainoniemi.






V Lundin soutu


Lauantaina 17.3. soudettiin Porvoossa jo 4. peräkkäinen Lundin sisäsoutukilpailu. Tapahtumassa oli mukana mm. tämän vuoden sisäsoudun, sarjan M 30-39v. maailman-mestari, Klaus Geiger. Tapahtuma toimi myös Nesteen Soutajien kahdeksikkojoukkueen testikilpailuna.



Laila Finska-Bezerra viides Sevillassa


Vuoden 2001 maailmancupin toinen osakilpailu soudettiin 14.-17.6. Espanjan Sevillassa. Nesteen Soutajien naisten kevyen luokan hallitseva maailmanmestari, Laila Finska-Bezerra oli myös mukana ja souti kovatasoisessa naisten kevyessä yksikössä hienosti viidenneksi. Ykköseksi souti vuoden 1999 maailmanmestari sveitsiläinen Pia Vogel, joka viimeisellä 500 m:llä kiri voittoon, jättäen Alankomaiden Miriam Ter Beekin kakkoseksi ja Irlannin Sinead Jenningsin kolmanneksi. Iso-Britannian Tracey Langlands oli neljäs ja Kroatian Mirna Rajle kuudes.

Maailmancupin tuloksia voi käydä tarkastelemassa FISA:n ( www.worldrowing.com ) virallisilta nettisivuilta



Laila neljäs Thamesilla.


Seuramme tämän hetken huippusoutaja, maailmanmestari Laila Finska-Bezerra souti neljänneksi Thames World Sculling Challenge -kutsukilpailussa. Laila souti naisten sarjassa ainoana kevyen luokan soutajana. Kautta aikojen ensimmäisenä suomalaisena kilpailussa soutanut suomalainen jäi kovassa olympiavoittajien vauhdissa reilun 6 000 metrin radalla noin 200 metriä.

TWSC soudettiin perjantaina Lontoon Thamesilla jo 53. kerran. Naisten sarjassa 1000 punnan pääpalkinnon voitollaan nappasi Saksan naisten yksikön olympiapronssimitalisti, Katrin Rutchow-Stomporowski. Kakkoseksi ehti olympialaisten pariaironelosten hopeamitalisti, Iso-Britannian Guin Batten. Valkovenäjän kaksin- kertainen olympiavoittaja yksiköissä Ekaterina Karsten oli kolmas. Karsten voitti kilpailun viime vuonna.Miesten kilpailun voitti Slovenian Iztok Cop. Tsekin Vaclav Chalupa oli toinen. Kolmas ja neljäs sija menivät Tsekin Michal Vabrousekille ja Italian Giovanni Calabrese.



Soudun legendat kohtasivat Lontoossa


Soudun kolminkertainen olympiavoittaja, Nesteen Soutajien, Pertti Karppinen kävi tervehtimässä syntymäpäiviään viettävää viisinkertaista olympiakultamitalistia, Steven Redgravea. Pertti oli Lontoossa yhdessä Seija Hirvosen kanssa kannustamassa Lailaa 6 km:n kovassa kisassa.